Annan isoäiti heräsi kauhuissaan keskellä yötä kylmänhiki otsalla helmeillen. Jälleen kerran sama painajainen oli vavahduttanut häntä sydänjuuria myöten. Tuo painajainen, jossa kauhea demoni kiusasi ja kidutti häntä.
Isoäiti oli koko elämänsä ajan suorittanut monia rituaaleja ja uhrannut uhreja, maksanut niistä sievoisen summankin. Kaiken tämän hän oli tehnyt, jotta varmistaisi itselleen ja perheelleen rahaa ja ruokaa, menestystä ja terveyttä, suojan onnettomuuksilta – ja niin, suojan pahoilta hengiltä. Päivä toisensa jälkeen hän oli tehnyt kaiken sen mukaan, mitä edelliset sukupolvet olivat hyväksi havainneet.
Toisin oli Annan laita. Hän oli muuttanut kaupunkiin ja aloittanut opintonsa. Siellä hän oli tavannut ihmisiä, jotka uskoivat johonkin Jeesukseen. Annakin oli alkanut seurata tuota uutta uskoa. Hän ei – huolestuttavaa kyllä – enää suostunut tekemään perinteisiä rituaaleja perheensä kanssa. Mitä siitäkin seuraisi? Monet kerrat Anna oli yrittänyt kertoa Jeesuksen voimasta, mutta sellaista puhetta isoäiti ei halunnut kuunnella.
Eräänä päivänä Anna toi kaupungista tullessaan mukanaan uuden elokuvan. Hän oli saanut sen ystäviltään, jotka kuulemma käänsivät jotakin tärkeää kirjaa kotikylän kielelle. Mutta sehän nyt ei voinut varmastikaan pitää paikkaansa. Eihän kylän kieltä kukaan voinut kirjoittaa. Se oli vain yksinkertaisten maalaisten murre, ei kirjaviisaiden kieli.
Jeesus puhui kotikylän kieltä
Anna laittoi elokuvan pyörimään. Yhtäkkiä ruudulle ilmestyi mies. Se Jeesus, josta Anna oli kertonut. Ja Jeesus puhui kotikylän kieltä! Isoäiti oli ihmeissään. Mutta eniten häntä hämmästytti itse Jeesus. Hämmästytti ja ihastutti niin paljon, että hän halusi katsoa elokuvan uudelleen ja uudelleen.
Mutta nämä painajaiset! Yö toisensa jälkeen ne saivat isoäidin edelleen kauhun valtaan. Eräänä yönä, kun demoni taas piinasi häntä, Jeesus ilmestyi uneen ja tuli isoäidin ja demonin väliin. Siinä silmänräpäyksessä paha henki pakeni peloissaan pois. Eikä painajainenkaan enää palannut. Jeesuksen lähellä isoäidin sydämen valtasi rauha.
Herättyään isoäiti julisti Annalle: ”Nyt minä tiedän, että Jeesus on todellakin elävä taivaan Jumala! Minä tiedän, että hän on kaikkein suurin!”
Isoäiti ymmärsi myös, että koska Jeesus oli hänen puolellaan, hänen ei enää tarvinnut rituaalien avulla varmistella onnea ja turvaa. Hän kielsi sukulaisiaankin tekemästä mitään perinteisiä rituaaleja hautajaisissaan, kun niiden aika kerran koittaisi.
Tämä on aivan ennenkuulumatonta Annan ja isoäidin kansan keskuudessa. Mutta isoäiti tietää, että Jeesuksessa hänellä on ikuinen turva, jonka varaan hän voi jättää itsensä niin tässä elämässä kuin tulevassakin. Jeesus on suurin!
Kirjoittaja on Kansanlähetyksen työntekijä, joka työskentelee saavuttamattoman kansan parissa.
Artikkeli on julkaistu Kansanlähetyksen Suuressa mukana -lehdessä 4/2021 sekä kotisivuillamme toukokuussa 2020.
Kuvituskuva: PixaBay