Evankelistan rukouspyyntö

30.9.2022

Kuvassa evankelista Eriko Kitasako Kansanlähetyksen Japanin lähetystyöntekijöiden Markus Syrjätien (vas.) ja Shuhei Yamaguchin keskellä Kobessa. Kuva: Markus Syrjätie

 

– Kun jäin eläkkeelle 60-vuotiaana, monet lähetystyöntekijät sanoivat: “Kitasako-san, opiskele raamattukoulussa!” kertoo japanilainen evankelista Eriko Kitasako.

Hän otti neuvosta vaarin ja opiskeli ensin Koben raamattukoulussa ja sitten vielä diakoniaa Koben luterilaisessa teologisessa seminaarissa. Tämän jälkeen Kitasako toimi evankelistana HAT-Koben seurakunnassa. Nykyisin hän palvelee Seishinin seurakuntaa.

– Haluaisin pyytää teitä rukoilemaan, että edes yksi uusi japanilainen tulisi tuntemaan Jumalan ja pääsisi osalliseksi pelastuksesta. Ja että joku japanilainen kristitty saisi kutsumuksen papiksi, vastaisi kutsuun ja kasvaisi uskossa seurakunnan paimeneksi, Kitasako sanoo.

– Rukoilen itse myös, että lähetyksen ja seurakuntatyön parissa yhdessä toimivat Kansanlähetys ja Länsi-Japanin evankelisluterilainen kirkko voisivat syventää yhteistyötään ja että se olisi siunattua.

Kansanlähetyksen Japanin lähetteinä aiemmin toimineet Daniel ja Mari Nummela tutustuivat Eriko Kitasakoon, kun hän suoritti loppuharjoittelua HAT-Koben seurakunnassa, jonka työstä he vastasivat.

− Eriko piti erilaisia piirejä, saarnasi ja teki lapsityötä Marin kanssa. Valmistumisen jälkeen hänet asetettiin tavoittavaan työhön meidän seurakuntaamme. Iloitsimme siitä, että hänellä on niin suuri sydän ihmisten tavoittamiselle. Se ei ole yleistä Japanissa. Moni kristitty on tyytyväinen, että on se oma ryhmä, missä käy. Kitasakon työlle on selkeä tarve ja hän tekee sitä hyvällä asenteella, lähetysjohtaja Daniel Nummela kertoo.

Japanissa kirkolla ei ole käytössään kirkollisverovaroja. Jotta Kitasakon työ Länsi-Japanin evankelisluterilaisen kirkon palveluksessa voisi jatkua, Kansanlähetys tukee sitä taloudellisesti.

Toim. Marja Neuvonen. Artikkeli on ilmestynyt Kansanlähetyksen Suuressa mukana -lehdessä 3/2022.

***

Tule mukaan

Kansanlähetys tekee ja tukee koulutustyötä useassa eri maassa. Koulutuksen ja kouluttajien tarve työalueillamme on suuri:

  • Tuemme ja koulutamme yhteistyökirkkojemme työntekijöitä ja vastuunkantajia Etiopiassa, Tansaniassa, Japanissa, Venäjällä, Etu-Aasiassa sekä Euroopassa.
  • Tuemme kirkon koulutuskeskuksen rakentamista Etiopian Jimmassa, jotta seurakunnat saisivat kipeästi kaipaamiaan pappeja ja työntekijöitä.

Koulutustyön hedelmät moninkertaistuvat, kun ilosanoma Jeesuksesta ja kristillinen opetus saavat koulutettujen kautta levitä uusille ihmisille ja alueille.

Anna lähimmäisillemme mahdollisuus opiskella kirkon työntekijäksi tai vastuunkantajaksi.

Muista työtä rukouksin ja lahjoita Menkää ja tehkää -keräykseen, jonka tuotto kohdistuu:

  • Jimman koulutuskeskuksen rakennushankkeeseen
  • opiskelijoiden stipendeihin
  • koulutustyötä tekevien työntekijöidemme palkka- ja työkuluihin.

LUE LISÄÄ keräyksestä >>tästä.

Voit lahjoittaa tämän sivun alaosassa olevalla lahjoituspainikkeella tai vaihtoehtoisesti pankissasi viitteellä 70331 tilille:

Nordea: FI83 2070 1800 0283 25,
OP: FI14 5043 1920 0034 52 tai
Danske Bank: FI 83 8000 1501 5451 08.

Voit lahjoittaa myös:

  • soittamalla 0600 180 10 (hinta 10,01 € + pvm/mpm) tai 0600 190 90 (hinta 20,45 € + pvm/mpm)
  • MobilePayllä, 37850, kommenttikenttään: Koulutustyö

Lämmin kiitos lahjastasi. Jumalan siunausta sinulle.

Lahjoita Menkää ja tehkää -keräykseen koulutustyölle

Oheisesta painikkeesta pääset lahjoittamaan nettipankkisi kautta. Lahjoituksesi ohjautuu Kansanlähetykselle Checkout Finland Oy:n kautta. Lämmin kiitos lahjastasi.

Lahjoita

Share This