Mekane Yesus -seminaarin alueella Addis Abebassa on tapahtunut useita kuolonuhreja vaatinut luonnononnettomuus. Etiopiassa on nyt sadeaika ja tiistai-iltana 17. elokuuta vesi nousi nopeasti läheisen joen tulviessa vuorilta laskeutuvasta sadevedestä.
Kansanlähetyksen tohtorikoulutusohjelmassa opiskeleva pastori Bulti asuu monien muiden Mekane Yesus -seminaarin työntekijöiden ja opiskelijoiden tavoin seminaarin kampuksella. Bultin koti on alle 200 metrin päässä ohi virtaavasta joesta. Bultin tietojen mukaan kolme seminaarin työntekijää on menettänyt perheenjäseniään. Pastori Essayn perhe on menettänyt tulvassa 10-vuotiaan tyttärensä, rouva Beezaa kolme perheenjäsentään ja herra Amare 2-vuotiaan, ainoan poikansa.
”Tämä on Mekane Yesus -seminaarin historian surullisin tapahtuma”, pastori Bulti kirjoittaa.
Tulvan uhrien kokonaismäärää ei tiedetä vielä. Pelastushenkilökunta jatkaa etsintöjä.
Koska pastori Bultin koti on vaurioitunut tulvassa, perhe on siirtynyt muutamaksi päiväksi asumaan Bultin kälyn luokse 35 kilometrin päähän Addis Abebasta Ashawwaa Meedaan.
Pyydämme esirukousta seminaarin opiskelijoiden ja työntekijöiden sekä pastori Bultin ja hänen perheensä puolesta. Pyydämme myös muistamaan pastori Bultin Suomen opintojakson suunnitelmia. Hän on varannut lentolipun Suomeen 20.9. edellyttäen, että saa maahantuloluvan. Hänen tarkoituksensa on tehdä tohtorinväitöskirjaansa Turussa noin kymmenen ja puoli kuukautta.
–
Toim. Anne Lepikko