Unet ja ihmeet kutsumassa

15.6.2015

Itämaisille kansoille unet ovat näyttäneet merkitsevän kautta aikojen paljon. Lähi-idän ihmiset elävät nykyäänkin melko samanlaisessa kulttuuri-ilmastossa kuin Raamatun henkilöt aikanaan. Voimme lukea Raamatusta monia esimerkkejä esimerkiksi siitä, miten unien kautta erilaiset ihmiset ovat kuulleet Jumalan puhuvan heille. Lähi-idän ihmisille kaikki unet merkitsevät jotakin. Ne ovat usein Jumalan tai ”kohtalon” johdatusta.

Oma kokemukseni islamtyössä noin neljännesvuosisadan ajalta on se, että käytännön lähetystyössä me tapaamme yleensä ihan tavallisia muslimeja. Vain harvat meistä kohtaavat arkipäivässään islamilaisia teologeja. Nämä tavalliset muslimit käytännössä elävät nk. kansanislamin piirissä ja vaikutuksen alla. Tähän maailmaan kuuluu olennaisena osana rukous (rituaalirukouksen ulkopuolella), avun etsiminen käytännön ongelmiin ja hätään ja erityisesti voiman etsiminen. Omalla kohdallani, ehkä tavallisin ensikosketus johonkin uuteen muslimiperheeseen on tullut siten, että minulta on pyydetty apua johonkin käytännön tilanteeseen. Apua on erityisesti pyydetty rukouksen muodossa; perheessä on saattanut olla esimerkiksi vanha ja sairas isoäiti, sairaalloinen lapsi tai sitten lapsettomuutta. Olen sitten mennyt kylään ja tavannut ehkä tuota sairasta perheenjäsentä, rukoillut siinä kaikkien silmien edessä ja kuunnellessa Jeesuksen nimessä – ja jättänyt asian Jumalan käteen. Melko usein olenkin sitten saanut kuulla sairaan parantuneen. Vasta sen jälkeen olemme voineet keskustella muusta ’hengellisestä asiasta’, tai kenties olen voinut antaa heille kristillistä kirjallisuutta.

Nämä ovat niitä ihmisiä, jotka käyvät ehkä silloin tällöin moskeijassa kuuntelemassa perjantain saarnoja ja myös suorittamassa rituaalirukouksia. Mutta ne todelliset sydämen rukoukset itketään, kuiskitaan ja suoritetaan esimerkiksi pyhien miesten haudoilla. Totta on, että valtaosa näistä omista kontakteista on naisia, mutta myös miehiä – sillä olen kohdannut työssäni usein kokonaisia perheitä ja sukuja.

Polttava uni

Kollegani kertoi, että ollessaan työssä islamilaisessa maassa hänen työtoverinsa tuli eräänä päivänä kovasti myöhässä töihin. Tuo työtoveri kertoi olleensa mukana isolla aterialla. Kutsut oli järjestänyt hänen naapurinsa, muslimimies. Tuo naapuri oli pelästynyt nähtyään unen. Unessa hän oli nähnyt itsensä kärventyvän helvetin tulessa. Ikään kuin lepyttääkseen Jumalaa ja varmistaakseen, ettei tuo uni vaan koskaan toteudu, hän teurasti viisi nautaa ja keitti 150 kg riisiä, jotka hän tarjoili sukulaisilleen ja tuttavilleen. Emme tiedä, miten tuon miehen on myöhemmin käynyt – oliko hänen lähellään ketään, joka olisi kertonut, miten ihminen voi välttää joutumasta helvettiin.

Varmistus unessa

Iranissa eräs mies surffaili netissä ja päätyi kristilliselle sivustolle nimeltä Kalameh.com. Siellä hän luki artikkelin, jonka kirjoittajan kanssa hän oli jyrkästi eri mieltä. Mies päätti kirjoittaa vastineeksi oman artikkelin. Kalamehin ylläpitäjille lähettämässään sähköpostissa hän kirjoitti, ettei saanut sitä kuitenkaan tehdyksi; hänelle tuli rauhaton olo. Mielessä oli useita kysymyksiä kristinuskoon liittyen. Hän päätti alkaa lukea Uutta testamenttia ja etsiä sieltä vastauksia mielessä pyöriviin kysymyksiin. Hänelle tuli kuitenkin vain entistä sekavampi olo.

Hänelle vastattiin ja hänet esiteltiin Iranissa asuvalle kristitylle. Jonkin ajan kuluttua mies lähetti toisen sähköpostin, jossa tämä kertoi nyt tulleensa kristityksi. Hänen vaimonsa näki niihin aikoihin unen, jossa Jeesus puhui hänelle. Nainen ymmärsi Jeesuksen sanovan, että ei tule jäädä kiinni menneisyyteen, vaan olla valmis uuteen elämään ja jokaisen tulisi antaa elämänsä Herran Jeesuksen käsiin. ”Nyt olemme onnellisia”.

 

Kadonnut raha

Naapurissani (asuessani Keski-Aasiassa, maan länsiosassa) asui kerran vanha pariskunta. He olivat lukutaidottomia, köyhissä oloissa eläviä. Kävin silloin tällöin heillä kylässä ja silloin vielä erittäin puutteellisella kielitaidollani vaihdoin kuulumisia yms. Kerran vanha emäntä kertoi ihmeellisestä unesta, jonka oli nähnyt. Se oli jäänyt hänelle hyvin mieleen. Valitettavasti minä en tuota unta nyt muista. Se oli kuitenkin lähes sanasta sanaan yksi Jeesuksen vertauksista – olisikohan ollut se, jossa nainen oli hukannut hopearahan. Kuinka ollakaan olin niihin aikoihin valmistanut  flanellografiaesitystä juuri tuosta raamatunkohdasta. Siis puhekielellä – en osannut vielä siihen aikaan ensimmäisellä työkaudellani lukea darin kielistä tekstiä. Kun nainen oli kertonut unensa, sanoin, että luin juuri jotain samaa ja kerroin hänelle pyhäkoulujuttuni. Sanoin sen olevan Evankeliumissa kirjoitettuna. Nainen oli todella otettu siitä, että Jumala puhuu hänelle Raamatun sanoin!

Uni kristittyjen yhteydestä

Jumala myös opettaa omiaan joskus unien välityksellä. Olin työtoverini kanssa vierailulla paikallisen (salaisen – ja yksinäisen) lukutaidottoman kristityn luona. Hänen muu perheensä oli muslimeja (samaa heimo- ja kieliryhmää kuin talebanit). Minulla oli mukanani kitara ja lauloimme kolmestaan yhdessä hengellisiä lauluja paikallisella kielellä. Luimme myös Uutta testamenttia ja rukoilimme. Olimme tehneet niin joitakin kertoja aiemminkin. Siihen aikaan ei ollut mahdollista useampien paikallisten kristittyjen kokoontua yhteen. Ystävämme kertoi näkemästään unesta:

Oli talvi ja kaikkialla oli paksu kerros lunta. Hänen katsellessaan tuota lumista maisemaa, olin minä ilmestynyt jostain häneen eteensä. Olin poiminut siitä lumihangesta kauniin punaisen, hyvältä tuoksuvan, ison ruusun ja annoin sen hänelle. Siinä yhdessä olimme ihmetelleet sitä, miten ihmeessä lumen keskellä voi olla jotain niin kaunista ja elävää.

Hän kertoi tuosta unestaan silmät säihkyen. Hän kertoi myös saaneensa selityksen tuolle unelleen. Se oli tullut juuri äsken laulaessamme yhdessä. Sydämessään hän oli aivan varma siitä, että unen selitys oli: Yhteys toisten uskovien (kristittyjen) kanssa on yhtä kallisarvoista kuin harvinaisen kaunis kukka keskellä talvea.

Vapautumisen ihme

Olemme jälleen maan länsiosissa ja silmäsairaalaa viimeistelemässä. Yksi paikallisista työntekijöistä on pahojen henkien vaivaamana. Kyseessä on mies, joka halusi olla kristitty. Hänellä oli ollut lapsena joku jalkavaiva. Vanhemmat veivät hänet moskeijaan, jotta mullah (moskeijarukousten johtaja) parantaisi hänet. Siellä suoritettiin jotain rituaaleja, en tiedä tarkkaan mitä, ja poika sai kaulaansa, vaatteiden alla pidettäväksi, koraaninjakeen – ikään kuin amuletiksi. Jalkavaivat poistuivat, mutta tilalle tuli aika ajoin epilepsiaa muistuttavia kohtauksia.

Yhtenä päivänä joukko sairaalan työmiehiä tuli minun ja työtoverini luo ja he sanoivat: ”Nyt teidän pitää tulla rukoilemaan tuon miehen puolesta. Häntä vaivaa jinni.” Kukaan mies ei kelvannut tuohon tehtävään, sillä jinni oli kuulemma naispuolinen. Niin näytti olevankin; heti kun joku kristitty mies tuli lähelle, mies alkoi reuhtoa ja hänen suustaan valui vaahtoa.

Kun minä ja työtoverini, englantilainen sairaanhoitaja, tulimme paikalle, tilanne rauhoittui. En ollut ihan varma, mitä tehdä. Tähän tilanteeseen ei lähetyskurssilla ollut meitä valmennettu. Rukoilimme hiljaa. Ainoa kohta Raamatusta joka tuli mieleeni oli 1 Tim 5:22: ”Harkitse kätten päällepanemista tarkoin, jotta ei joutuisi osalliseksi toisten synteihin. Säilytä itsesi puhtaana.” Jostain tuli mieleeni kysyä mahdollisesta amuletista. Pyysin miestä ottamaan se kaulaltaan ja luopumaan siitä. Huolestuin välillä todella kovasti, sillä mies oli aika ajoin hengittämättä tosi pitkiä aikoja. Muut työntekijät tirkistelivät ikkunan takaa ja oven raosta. Rukoilimme vapautusta Jeesuksen nimessä. Kun amuletti häipyi, mies oli vapaa.

Se oli kaiken kaikkiaan aika pelottavakin kokemus.

Risti on vastaus

Tapahtui Lähi-idässä:  Mielenterveysprojektissa, jossa tavoitteena oli itsemurhien ehkäisy, paikallinen vapaaehtoinen nuori nainen sanoi yhtenä iltana samassa vuorossa ollessamme, voisiko hän kysyä minulta jotain. Hän oli tyttökaveriensa kanssa ollut käymässä yhdessä hotellissa. Siellä oli ollut ennustajaeukko, joka ennusti kahvinporoista. Kun tuli tytön vuoro, ennustaja sanoi vain: ” tässä merkissä on vastaus suurimpaan kysymykseesi”. Poroista muodostui risti. Tyttö mietti kovasti, mihin kysymykseen risti voisi olla vastaus. Siinä oli hyvä tilaisuus kertoa syntiinlankeemuksesta ja ihmisten tarpeesta tulla sovitetuiksi Jumalan kanssa.

Klinikan apu
Klinikan apu

 

Mikä on unien ja ihmeiden merkitys?

Kun olen keskustellut henkilöiden kanssa, jotka ovat pitkään olleet työssä islamilaisilla alueilla, olemme yleensä olleet samaa mieltä yhdestä asiasta: mieleemme ei tullut yhtäkkiä ketään sellaista, joka olisi tullut islamilaiselta taustalta kristityksi ja jonka elämässä ei olisi tapahtunut jotain erikummallista – kuten unia ja ilmestyksiä liittyen tuohon kiinnostuksen heräämiseen kristinuskoa ja nimenomaan Jeesusta kohtaan .

Monet tuntemani muslimit ovat unen, näyn tai jonkin ihmeen (esimerkiksi rukousvastauksen) välityksellä kokeneet Jumalan puhuttelevan heitä. Se on ollut kuin herätyskellon ääni nukkuvalle. Minulle on kerrottu, että jonkin tuollaisen epätavallisen asian kautta on tullut selväksi, että Jeesus puhuu totta ja että Raamattu on Jumalan Sana.

Meidän ei mielestäni kuitenkaan tulisi tietoisesti pyrkiä käyttämään niitä työvälineinämme. Turvallisinta on tarkastella epätavallisia tapahtumia ja asioita kutakin Raamatun valossa. Muutenkin tulisi keskittyä ensisijaisesti Raamatun käyttöön kaikessa evankelioimisessamme ja yleensä evankeliumin esillä pitämisessä.

Jumala opettaa lapsiaan luottamaan enemmän Sanaansa kuin ulkonaisiin vaikutuksiin ja ihmeisiin.

Meidän tehtävämme on vain rukoilla sairaiden puolesta, eikä luvata mitään sellaista, mihin meillä ei ole valtuuksia. Se on kaikki, mitä me Herran omina voimme tehdä. Jumala itse vastaa omasta osuudestaan. Hänen osuutensa on parantaa.

Jeesus ei korostanut suurta uskoa. Hän sanoi, että sinapinsiemenen kokoinen usko riittää jo vuoria siirtämään.

Lue koko opetus: Unet, näyt ja ihmeet Jumalan työvälineenä muslimin kutsumisessa Jeesuksen luo

Elisabet Elo

Share This