Vettenranta Ismo, tapahtumakoordinaattori

Ismo Vettenrannan työn parhaimmat hetket: “Saan kertoa evankeliumia ja olla nuorten kanssa”

Tapahtumakoordinaattorina suunnittelen ja toteutan Kansanlähetyksen Nuorten Maailman järjestämiä tapahtumia ja leirejä. Työni parhaat puolet ovat ehdottomasti nämä kaksi: saan kertoa evankeliumia ja olla nuorten kanssa.

On mahtavaa, kun pystyn jeesaamaan nuoria ja ennen kaikkea kertomaan heille Raamatun totuutta, jonka varaan haluan oman elämänikin rakentaa. Jumalan sana on se, mistä saan voimaa. Se kykenee koskettamaan yhä uudestaan ihon alle ja ohjaamaan oikeaan suuntaan.

Nuoret eivät ole pohjimmiltaan juurikaan muuttuneet työvuosieni aikana, mutta maailma on muuttunut valtavasti. On yhä haastavampaa valita nuorella iällä, pirstaloituneen tarjonnan keskeltä, Jumalan tahdon mukainen hyvä ja oikea tie. Tämän tien valitseminen ja sen mukaan eläminen vaatii tänä aikana rohkeutta, ja toki myös aina henkilökohtaista parannuksen tekoa.

Nuoret tarvitsevat Kristuksen anteeksiantamusta ja Jumalan sanan totuutta, aivan samalla tavalla kuin minäkin tarvitsin nuoruusvuosieni jälkeen – ja tarvitsen edelleen. Ajattelen, että totuus tekee vapaaksi. Valhepuhe voi kiinnostaa ja kuulostaa ajan pirtaan sopivalta, mutta se ei vapauta ketään.

Nuorten Maailman työ juurruttaa nuoria Kristukseen

Nuorisotyössä on edelleen tärkeää, että nuorille julistetaan ja opetetaan Jumalan sanaa. Nuorelle on merkityksellistä, että olen kiinnostunut siitä, mitä hänelle kuuluu ja olen valmis auttamaan, jos hän kaipaa apua. Vahvinkin tämän elämän tallaaja tulee tarvitsemaan toisten apua useita kertoja. Toivottavasti me jokainen, omalla paikallamme, osaamme antaa apua lähimmäisillemme.

Kansanlähetyksen nuorisotyön tavoitteena on, että mahdollisimman moni nuori oppisi tuntemaan Jeesuksen Kristuksen henkilökohtaisena Vapahtajanaan, rakentaisi elämänsä hänen varaansa ja juurtuisi häneen. Saarnaajan kirjassa sanotaan: Muista Luojaasi nuoruudessasi, ennen kuin pahat päivät tulevat ja joutuvat ne vuodet, jotka eivät sinua miellytä.

On erittäin tärkeää, että ennen elämämme ja aikamme suuria syysmyrskyjä olisimme juurtuneet mahdollisimman hyvin nimenomaan Kristukseen.

Vastuualueellani olevat Nuorten Maailman tapahtumat ja leirit:

Suunnittelen ja toteutan sisältöä Haaste-tapahtumassa uutena vuotena, Isoskoutusleireillä I–II, pääsiäistapahtumassa Quiet Action, nuorten Pointti-leirillä (”yhteinen jatkoripari”), Ora & Labora -leireillä I–II (talkoo- ja vastuuväen kiitos- ja ideointipäivä, jotka sisältävät myös koulutusta tekniikan ja housebandin talkoolaisille), sekä Nuorten Kesä -tapahtumassa.

Olen myös suunnittelemassa Kansanlähetyspäivien nuorten omaa ohjelmaa, sekä uutuutena Kappelileiriä nuorille, jossa pääosassa olisi syventävä raamattuopetus
– aamulla, päivällä ja illalla. Olen mukana myös Kansanlähetyksen rippikoululeirillä ja nuorisotyölinjan tutorina.

Tietoa minusta

Asun Kangasalla vaimon ja kolmen lapsen kanssa. Toimin gospelyhtye The Roadin valomiehenä vuosina 1990–1993 ja Maata Näkyvissä -festareiden juontajana vuosina 1995–2002. Olen julkaissut kaksi gospel-levyä: Ipe Vettenranta Kultakaupunkiin 1993 ja Näen taivaan 1996. Olen esiintynyt trubaduurina ja erilaisten kokoonpanojen kanssa vuodesta 1990 alkaen. Valmistuin nuorisotyönohjaajaksi vuonna 1998. Toimin Kangasalan seurakunnan nuorisotyönohjaajana vuosina 1999–2019. Harrastuksiini kuuluvat musiikki, beatboxaus ja sulkapallo. Kansanlähetyksen Nuorten Maailman tapahtumakoordinaattorina aloitin kesällä 2019.

Rukoukseni ja unelmani:  Haluaisin Jumalan armosta oppia toimimaan työssäni ja elämässäni vielä paljon epäitsekkäämmin. Ajattelen, että tätä taitoa voi meille opettaa vain täydellisesti rakastava Jumala.

Tule mukaan!  Voit kuulla lisää Ismon työstä ja tilata tämän sivun kautta hänen WhatsApp-uutiskirjeensä, jossa on ajankohtaisia kuulumisia ja rukousaiheita.  Lähde mukaan Ismon lähettäjätiimiin oikealla olevasta sivupalkista tai mobiilissa alhaalta. Ismon työtä voit tukea kertalahjoituksella tai ryhtyä kuukausilahjoittajaksi antamalla tiedot oikeasta laidasta aukeavaan lomakkeen kenttiin. Kertalahjoituksessa, erillisenä tilisiirtona suoraan pankkiin, tilinumero on FI83 8000 1501 5451 08 ja viite 32052.

Ota yhteyttä: ismo.vettenranta@sekl.fi, puh. 044 447 7861

Lisätietoa Kansanlähetyksen Nuorten Maailman nuorisotyöstä löytyy verkkosivuilta osoitteesta nm.fi

 

 

Liity Ismon lähettäjätiimiin

Tue kertalahjoituksella

Ismon työtä voit tukea kertalahjoituksella tästä painikkeesta, tai erillisenä tilisiirtona Suomen Ev.lut. Kansanlähetyksen tilille
NORDEA:
FI83 2070 1800 0283 25
TAI
OP:
FI14 5043 1920 0034 52
TAI
DANSKE BANK:
FI 83 8000 1501 5451 08
viite 32052.
Kiitos lahjastasi.
Jumalan siunausta sinulle.

Lahjoita

Ryhdy Ismo Vettenrannan työn kuukausilahjoittajaksi

Share This