Antti ja Laura lähdössä maahanmuuttajatyöhön Espanjaan

Tammikuussa 2023 Antti ja Laura valmistuivat Kansanlähetyksen lähetyslinjalta maahanmuuttajatyön tehtäviin. Heidän työnsä tulee olemaan maahanmuuttajien laaja-alaista diakonista tukemista, jotta nämä voisivat integroitua espanjalaiseen yhteiskuntaan ja löytäisivät seurakuntayhteyden. Ensimmäisen kahden vuoden aikana Antti ja Laura opiskelevat kohderyhmänsä kieltä ja kulttuuria Pohjois-Afrikassa, minkä jälkeen he tulevat siirtymään paikallisen yhteistyökumppanimme maahanmuuttajatyön tehtäviin Espanjaan.

Haluamme viedä maailmaan ilosanomaa Jeesuksesta ja palvella lahjoillamme maahanmuuttajatyössä. Espanjaan saapuu jatkuvasti lukuisia ihmisiä Pohjois-Afrikasta, joissa evankeliumin etenemisellä on esteensä. Näiden ihmisten kohtaaminen ja toivon sanoman jakaminen sanoin, teoin ja lähimmäistä kohdaten on sydämellämme”, kertovat Antti ja Laura.

Aiemmin Antti ja Laura ovat työskennelleet Keski-Uudenmaan kristillisessä koulussa opettajina. Antti on koulutukseltaan ympäristötekniikan diplomi-insinööri ja pätevöitynyt matematiikan, kemian, käsityön ja liikunnan opettajaksi. Laura on luokanopettaja ja erityisopettaja, joka toimii erityisopettajana päiväkodin, esikoulun ja alkuluokkien puolella.

Monet maahanmuuttajat kaipaavat isänmaataan, johon he eivät voi palata. Antin ja Lauran rukouksena on, että he löytäisivät todellisen isänmaan, johon kaikki on Jeesuksen kautta kutsuttu (Hepr. 11:14-16). Tässä työssä Antti ja Laura eivät voi olla yksin – Sinua tarvitaan!

Tule Mukaan!

Sinä voit tulla mukaan tukemaan Jumalan suunnitelmia maahanmuuttajien parissa tilaamalla Antin ja Lauran ystäväkirjeen sekä tukien heitä rukouksin ja taloudellisesti.

Voit lahjoittaa Antin ja Lauran työlle tai ryhtyä kuukausilahjoittajaksi helposti MobilePaylla numerolla 38339.

Voit tukea heidän työtään myös kertalahjoituksella tai liittymällä kuukausilahjoittaksi alla olevien painikkeiden kautta tai verkkopankissasi. Tehdessäsi lahjoitussopimuksen suoraan pankkiin tilinumero on FI14 5043 1920 0034 52. Antin ja Lauran viitenumero on 21607.

Lämmin kiitos tuestasi! Jumalan siunausta sinulle.

Lisätiedot:
aluekoordinaattori Mikko Tiira 

Tilaa Antin ja Lauran uutiskirje

Ryhdy Antin ja Lauran kuukausilahjoittajaksi

Voit tukea Antin ja Lauran maahanmuuttajatyötä tästä painikkeesta. Tehdessäsi lahjoitussopimuksen suoraan pankkiin tilinumero on FI14 5043 1920 0034 52. Antin ja Lauran viitenumero on 21607. Lämmin kiitos tuestasi!

Tue Antin ja Lauran työtä kertalahjoituksella

Voit tukea Antin ja Lauran maahanmuuttajatyötä netissä painikkeen kautta tai tilisiirrolla sivun alareunassa näkyville tileille viitteellä 21607 (Antti ja Laura maahanmuuttajatyössä). Lämmin kiitos tuestasi! Jumalan siunausta sinulle.

Lahjoita

Share This