Turkki perimmäisten kysymysten äärellä

3.5.2021

Turkissa mitataan kasvavia koronalukuja ja koronaan liittyviä kuolemia on rekisteröity huhtikuun lopulla ennätysmäärä. Kristillinen satelliitti-televisiokanava SAT-7 TÜRK on aitiopaikalla viemässä Jumalan antamaa toivoa hätääntyneen kansan keskuuteen. Työntekijämme kirjoittaa:

“Ihmiset ovat peloissaan ja väsyneitä, koska pandemia ja sen seuraukset tuntuvat jatkuvan ikuisesti. Pandemian vaikutus talouteen on ollut murskaava, ja se aiheuttaa paljon epävarmuutta. Mahdollisesti jopa kolmannes yrityksistä joutuu lopettamaan toimintansa. Siitä seuraa miljoonien työpaikkojen häviäminen. Ihmiset ovat hyvin huolissaan siitä, millainen heidän maansa tulee olemaan, kun pandemia lopulta päättyy.

Nuorten tilanne on erityisen vaikea; nuorisotyöttömyys vuonna 2020 nousi 26,1 prosenttiin. Yhä useammin ihmiset esittävät filosofisia kysymyksiä elämänsä tarkoituksesta ja päämäärästä. Erityisesti nuori sukupolvi on hämmentynyt. Liikkumisrajoitusten ja sulkujen vuoksi arjen tahti on hidastunut. Nyt nuoret lukevat kirjoja, katsovat videoita ja kyseenalaistavat elämänsä valintoja.

Viime vuonna ensimmäisen pandemia-aallon iskiessä SAT-7 TÜRKillä huomattiin, että entistä useammat katsojat haluavat puhua. Esimerkiksi Keskustellaan-ohjelman juontaja pastori Cem Ercin totesi jo tuolloin, että ohjelmaan tuli enemmän kysymyksiä ja kommentteja, enemmän sekä myönteisiä että kielteisiä reaktioita. Selvästikin ihmiset halusivat vastauksia.

Tämän jälkeen katsojapalautteen määrä on kaksinkertaistunut. Pastori Cem on kokenut, että katsojien kysymyskset ovat vaikeutuneet. Aiemmin katsojat toistivat samoja tuttuja kysymyksiä, kuten ’Onko Raamattua muutettu?’ Nyt he tutkivat Raamattua ja vertailevat sen jakeita, kuuntelevat huolellisesti ohjelmia ja kysyvät yhä syvällisempiä kysymyksiä.

Jumalalla on syy siihen, että olemme tässä työssä. Ihmiset etsivät vastauksia ja kaipaavat jotain omaa arkeaan suurempaa. Voimme ohjata heidät kohti rakastavaa Jumalaa, joka antaa tulevaisuuden ja toivon.”

Rukousaiheita:
• Jumalan siunausta ja varjelusta SAT-7 TÜRKin työntekijöille, kun he jatkavat työtä tuodakseen SAT-7:n vision mukaisesti Jumalan rakkauden näkyviin.
• Turkin nuorille rohkeutta etsiä totuutta ja SAT-7 TÜRKille viisautta osoittaa heille Jumalan antamia vastauksia ja toivoa.

Kirjoittaja toimii Kansanlähetyksen lähettämänä SAT-7:n työssä. SAT-7:n kanavaperheeseen kuuluvat lisäksi farsin- eli persiankielinen kanava sekä erikseen aikuisille ja lapsille suunnatut arabiankieliset kanavat.

Kuvituskuva: İbarihim Halil Uyğur, Pixabaystä

Tue työtämme kristillisen satelliittitelevisioyhtiön SAT-7:n työyhteydessä

Voit tukea työtä oheisen painikkeen kautta tai tilisiirrolla nettipankissasi Suomen Ev.lut. Kansanlähetyksen tilille OP:
FI14 5043 1920 0034 52
Swift/Bic-koodi: OKOYFIHH
tai jollekin muulle sivun alareunassa näkyvälle tilille viitteellä 21526.
Kiitos tuestasi. Jumalan siunausta sinulle.

Lahjoita

Share This