Inkerin kirkolla on paljon vapaaehtoistyötä. Tämä kertomus liittyy Uralin rovastikunnan vapaaehtoistyöhön.
Kansanlähetyksen toimistolla Ryttylässä työskentelevä asiantuntijatehtävissä toimiva Mikael Halleen ilmoittautui vapaa-aikanaan vapaaehtoiseksi vastuunkantajaksi kielileireille Keski-Venäjälle. Tässä hän kertoo kolmesta päivästä, jotka poikkesivat täysin toimistotyöläisen arjesta.
Länsisiperialaisen Tšeboksarin kaupungin yhdessä sosiaalikeskuksessa käy viikoittain ryhmä kirkon uskovaisia ja vapaaehtoisia, muitakin kuin seurakuntalaisia. Toiminta on ympärivuotista, mutta kesällä on myös leiritoimintaa. Kesäkuussa Konstantin Subbotin, paikallisen seurakunnan paimen, oli luvannut lapsille kielileirin. Kun minun osallistumiseni oli varmistunut, keskukselle ilmoitettiin, että yhdeksi opettajaksi tulee ihan oikea ulkomaalainen.
Leiriläisiä oli 20:n ja 25 lapsen välillä. Muutamilla oli siskoja ja veljiä mukana; suurin osa oli yksittäisiä lapsia. Kaikki olivat Venäjän kansalaisia, mutta muuten kansallisuuksien kirjo näkyi jo heti lasten ulkonäössä. Oltiin Tšuvassiassa, mutta en ole varma, ketkä lapsista olivat tšuvasseja.
Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.
Opetin lapsille englantia leikkien välityksellä. Aluksi leikittiin tutustumisleikkejä, jotka olivat minulle haasteellisia, koska nimimuistini on heikko ja kaikki lapset olivat uusia. Seuraavalla kerralla harkitsen nimilappujen tekoa. Nimi tussilla pyykkipoikaan saattaisi ajaa saman asian. Muutaman huonosti käyttäytyvän lapsen nimen opin tosin äkkiä. Yksi vanhimmista pojista ei osallistunut lainkaan. Viimeisenä päivänä hän kyllä tuli mukaan, kun jaettiin lahjoja, mutta silloinkin vain kymmenen minuutin ajaksi.
Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.
Tiesin, että levottomat lapset, jotka eivät pysty keskittymään pitkään, tarvitsevat liikuntaa. Onneksi olin varautunut siihen. Eksoottisesta osasta huolehti kaksi Suomesta hankittua mölkkyä. Kahdella setillä sain muodostettua niistä joukkuepelin. Kymmenen minuutin aikana eniten pisteitä koonnut joukkue voitti. Voitto ja häviö aiheuttivat tunteita, jotka purkautuvat äänekkäästi. Kun lapset olivat liikkuneet tarpeeksi, kutsuin heidät takaisin sisään ja jatkoimme englannin kielen opiskelua.
Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.
Leiri kesti kolme päivää. Aloitimme aamulla yhdeksältä ja jatkoimme puoli kolmeen asti iltapäivällä. Ensimmäisenä päivänä puhuin ainoastaan englantia. Tosin varoitimme lapsia heti aamusta, että ymmärrän kaiken venäjänkielisen puheen.
Iltapäivällä jaoimme ryhmän kahteen osaan. Kun toinen ryhmä, jossa oli isompia lapsia, meni piirtämään, nuorempien ryhmälle kerrottiin Suomesta. He saivat kysyä, mitä halusivat. Konstantin-pastori oli valmistanut kuvia Suomesta, ja minä kerroin niiden pohjalta maastamme ja vastasin kysymyksiin.
Leirin loppuun mennessä oltiin jo tultu sen verran tutuiksi, että nimet muistuivat opettajan mieleen ja oppilailta puhetta syntyi – myös silloin kun olisi pitänyt kuunnella kunnolla. Ujoimmat olivat löytäneet kavereita ja naureskelivat keskenään, eivätkä välittäneet ohjeista mitään.
Yksi leirin kohokohdista oli viimeisen päivän aarrejahti. Pala kerrallaan aarrekartta saatiin haltuun ja merirosvo (Konstantinilla oli vaikuttavan näköinen asu) joutui luopumaan aarteestaan.
Sosiaalikeskus oli iloksemme luopunut kuvauskiellosta. Keskus sai suuren määrän valokuvia muistitikulla leirin päättyessä, ja Inkerin kirkko omaa julkaistavaa.
Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.
Nämä lapset jäivät ainoastaan muistoihin. Hyviin muistoihin. Mutta suurella todennäköisyydellä joku kohtaa pastori Konstantinin joskus kaupungilla, ja silloin voi jatkua keskustelu siitä, mihin jäätiin.
Mikael Halleen
asiantuntija
Tule mukaan lähetystyöhön! Tue Inkerin kirkon lapsityötä. Kertalahjoituksessa, erillisenä tilisiirtona suoraan pankkiin, tilinumero on FI83 8000 1501 5451 08 ja viite 71055
Tämä artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran kesällä 2018.
