Pirkko Valkaman raamattuopetus Kansanlähetyksen työntekijäseminaarissa 3.1.2019
Kesarean maaherra Festus väitti, että suuri näky oli vienyt Paavalilta järjen. Mikä oli Paavalin sanoma ja työnäky? Kysymme: hulluuttaako Kansanlähetysnäky tänään?
Paavali kirjoittaa sanomastaan ja työnäystään: Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat, ensin juutalaisille, sitten myös kreikkalaisille. (Room. 1:16)
Voi minua, ellen evankeliumia julista! (1 Kor.9: 12)
Kansanlähetyksen ohjelman mukaan työnäkymme on sama kuin Paavalilla: Evankelioikaa kansa evankelioimaan kansoja, eli julistakaa kansalle evankeliumia, että kansa julistaisi evankeliumia kansoille.
Ensimmäisessä Korinttilaiskirjeessä Paavali määrittää evankeliumin (1. Kor. 15:1–8): Veljet, minä palautan mieleenne sen evankeliumin, jonka olen julistanut teille. Te olette ottaneet sen vastaan ja pidätte siitä kiinni, ja sen avulla te myös pelastutte, jos säilytätte sen sellaisena kuin minä sen julistin; muuten olette turhaan tulleet uskoviksi. Ennen muuta annoin teille tiedoksi tämän, minkä itse olin saanut vastaanottaa: Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi, niin kuin oli kirjoitettu, hänet haudattiin, hänet herätettiin kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli kirjoitettu, ja hän ilmestyi Keefakselle ja sitten niille kahdelletoista. Sen jälkeen hän ilmestyi samalla kertaa yli viidellesadalle veljelle, joista useimmat ovat yhä elossa, vaikka jotkut ovatkin jo nukkuneet pois.
Vanhan testamentin kirjoitusten mukaisesti Jeesus siis kuoli meidän syntiemme vuoksi. Ja Vanhan testamentin kirjoitusten mukaisesti hän voitti kuoleman, nousi kuolleista.
Tämän jälkeen Paavali osoittaa, miten varma ylösnousemus on. Tämä teksti on kirjoitettu noin 55 jKr. eli vain noin 25 vuotta Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen. Paavali kertoo, että ylösnoussut ilmestyi Keefakselle eli Pietarille ja sitten niille kahdelletoista. Sen jälkeen hän ilmestyi samalla kertaa yli viidellesadalle veljelle, ”joista useimmat ovat yhä elossa”. Paavali siis sanoo, että silloin kun hän kirjoitti korinttilaisille, monet silminnäkijät olivat elossa. Heiltä voi tarkistaa, että se mitä hän kertoo, ei ole mielikuvituksen tuotetta. He pystyvät kertomaan, missä ja millaisessa tilanteessa he kohtasivat ylösnousseen Jeesuksen.
Paavali korostaa ja koko alkuseurakunta korosti sitä, että Jeesuksen ylösnousemus oli todellinen historian tapahtuma, jolla on valtava merkitys.
Veljet, minä palautan mieleenne sen evankeliumin, jonka olen julistanut teille. Te olette ot-taneet sen vastaan ja pidätte siitä kiinni, ja sen avulla te myös pelastutte, jos säilytätte sen sellaisena kuin minä sen julistin; muuten olette turhaan tulleet uskoviksi. (1. Kor. 15:1–2) Paavali sanoo, että sanoma Jeesuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta on sanoma, jonka avulla me pelastumme, jos säilytämme sen sellaisena kuin se on Raamatussa kerrottu. Paavali jopa lisää, että ellemme säilytä sitä sellaisena, uskoontulomme on ollut turhaa.
Millä nimellä kutsumme Uuden testamentin neljää ensimmäistä kirjaa? On Matteus-nimisen miehen kirjoittama evankeliumi, on Markuksen, Luukkaan ja Johanneksen kirjoittamat voitonsanomat, evankeliumit.
Mikä on noiden neljän kirjan sisältö? Niissä kerrotaan, miten Jumala tuli lihaksi, miten Jeesus Kristus toimi ihmisenä tässä ajassa, miten hän kuoli ja nousi kuolleista.
Siinä on noiden neljän kirjan sisältö, ja se sisältö on evankeliumi. Evankeliumi on siis Jeesus Kristus, se mitä hän on ja se mitä hän teki. Evankeliumi ei ole oppirakennelma. Se ei ole kokoelma mietelauseita. Se ei ole uskonnollinen kokemus. Evankeliumi ei ole aate, eikä se ole uskonnonfilosofiaa.
Evankeliumi on sanoma henkilöstä ja siitä, mitä hän on tehnyt. Sen kautta mitä hän on, sen kautta mitä hän teki, me pelastumme, saamme synnit anteeksi, saamme Pyhän Hengen, saamme osallisuuden Jumalan valtakuntaan.
Mikä on meidän julistuksemme sisältö? Kerrommeko me Jeesuksen valmistamasta pelastuksesta niin selkeästi, että kuulijamme voivat sen ymmärtää?
Jos meidän julistamamme evankeliumi on peitossa, se on peitossa niiltä, jotka joutuvat kadotukseen.. Tarkoitan niitä, joiden mielen tämän maailman jumala on sokaissut, niin että he epäuskossaan eivät näe Kristuksen evankeliumin kirkkaudesta säteilevää valoa, Kristuksen, joka on Jumalan kuva. Emmehän me julista sanomaa itsestämme vaan Jeesuksesta Kristuksesta: Jeesus on Herra, ja hän on lähettänyt meidät palvelemaan teitä. (2. Kor. 4: 3–5)
Mitä me julistamme? Millaista on toimintamme tänään? Näkyykö ja kuuluuko siinä evankeliumi? Vai onko se peitossa?
Paavalin Jeesukselta saama tehtävä ei ollut helppo. Jeesus kertoi sen Ananiakselle, kun hän lähetti tämän Paavalin luo: ”Mene, minä olen valinnut hänet aseekseni, tunnustamaan nimeäni maailman kansojen ja kuninkaiden ja myös Israelin kansan edessä. Minä tulen osoittamaan hänelle, että hän joutuu paljon kärsimään minun nimeni tähden.” (Ap. t. 9:15–16)
Paavali joutui todella kärsimään Jeesuksen nimen tähden. Toisessa Korinttilaiskirjeessä hän kertoo: Olen saanut raataa kovemmin kuin he, olen ollut enemmän vankeudessa, minua on ruoskittu ylen määrin, monesti olen ollut kuolemanvaarassa. (2. Kor. 11:23)
Olen raatanut ja nähnyt vaivaa, valvonut paljon, kärsinyt nälkää ja janoa, paastonnut usein, palellut vähissä vaatteissa. Kaikkien näiden hankaluuksien lisäksi minua joka päivä painaa huoli kaikista seurakunnista. Jos joku on heikko, niin minäkin olen heikko. Jos joku lankeaa, se polttaa minua. (2. Kor. 11:27–29)
Paavali olisi varmasti mielellään viettänyt helpompaakin elämää. Mutta kun hän ymmärsi, kuka Jeesus on ja millaisen pelastuksen Jeesus on hänelle ja kaikille ihmisille valmistanut, hän oli valmis tekemään kaiken voitavansa, että voisi pelastaa mahdollisimman monet.
Kuinka keskeistä, oleellista ja selvää meille on tänään se, kuka Jeesus on ja millaisen pelastuksen hän on meille valmistanut? Olemmeko valmiita tekemään kaiken voitavamme, että mahdollisimman moni pelastuu? Olemmeko myös valmiita kärsimään evankeliumin tähden?
Paavali oli Antiokian seurakunnan nimikkolähetti. Antiokian seurakunta lähetti hänet ja hänen työtoverinsa matkaan rukoillen, paastoten ja kättenpäällepanemisen välityksellä. Paavali ja muut seurakunnan lähetystyöntekijät myös palasivat Antiokiaan ja raportoivat lähettäjilleen siitä, mitä Herra oli heidän kauttaan tehnyt. Esimerkiksi Ap. t.14:26–28: Sieltä he purjehtivat Antiokiaan, missä heidät oli annettu Jumalan armon haltuun siihen työhön, jonka he nyt olivat saattaneet päätökseen. Perille saavuttuaan he kutsuivat seurakunnan koolle ja kertoivat, että Jumala oli heidän kauttaan tehnyt suuria tekoja ja että hän oli muillekin kuin juutalaisille avannut uskon oven. He viipyivät sitten jonkin aikaa opetuslasten keskuudessa.
Uudesta testamentista – erityisesti Paavalin kirjeistä – näemme, että seurakunnilla oli näky evankelioida kansa evankelioimaan kansoja. Sitä mukaa kun seurakunnat syntyivät ja vahvistuivat, ne osallistuivat lähetystyöhön. Filippiläiskirjeessä Paavali puhuu muun muassa filippiläisten lähetistä, lähetystyöntekijästä tai apostolista Epafroditoksesta. Kirjeen alussa hän sanoo: Kiitän Jumalaani aina kun muistan teitä, aina kun rukoilen teidän kaikkien puolesta. Rukoillessani iloitsen siitä, että olette alusta alkaen olleet ja yhä olette mukana evankeliumin levitystyössä. (Fil. 1:4–5)
Seurakunnat tukivat lähetystyöntekijöitä rukouksin.
Lopuksi vielä, veljet: rukoilkaa puolestamme, että Herran sana leviäisi nopeasti ja pääsisi muualla samaan kunniaan kuin teidän keskuudessanne. (2. Tess. 3:1)
Tehkää tämä kaikki rukoillen ja anoen. Rukoilkaa joka hetki Hengen antamin voimin. Pysykää valveilla ja rukoilkaa hellittämättä kaikkien pyhien puolesta. Rukoilkaa myös minun puolestani, että minulle annettaisiin oikeat sanat suuhun, kun ryhdyn puhumaan, ja että voisin rohkeasti julistaa evankeliumin salaisuutta, jonka vuoksi olen lähettiläänä, nyt vankilassa. Rukoilkaa, että voisin puhua rohkeasti, niin kuin minun tulee. (Ef. 6:18–20)
On hyvä kiinnittää huomioita siihen, mitä Paavali pyysi uskovia rukoilemaan. Hän ei esimerkiksi pyytänyt rukoilemaan vapautusta vankilasta. Hän pyysi rukoilemaan, että hän voisi taitavasti ja rohkeasti julistaa Jeesusta ja tämän valmistamaa pelastusta.
Paavali itsekin rukoili paljon. Hänen rukouksissaan näyttää ensimmäisellä sijalla olevan aina se, että kristityt kasvaisivat Jumalan tuntemisessa ja haluaisivat viedä evankeliumia eteenpäin.
Kun lukee kohtia, joissa Paavali rukoilee seurakuntien puolesta tai yksityisten kristittyjen puolesta, oma rukouselämä hävettää. Miten vähän omaa rukouselämääni hallitsevat ne pyynnöt, joita Jeesus opetti meitä ensin pyytämään: pyhitetty olkaan sinun nimesi, tapahtukoon sinun tahtosi, tulkoon sinun valtakuntasi.
Puhuessaan esirukouksesta Paavali käyttää sanaa taistella: Tahdon teidän tietävän, kuinka kovaa taistelua käyn teidän tähtenne ja laodikealaisten ja kaikkien muiden tähden, jotka eivät ole koskaan nähneet minua kasvoista kasvoihin. (Kol. 2: 1–3)
Terveisiä lähettää teikäläinen Epafras, Kristuksen Jeesuksen palvelija, joka aina taistelee rukouksin teidän puolestanne, jotta pysyisitte lujina ja nuhteettomina ja vankkumatta noudattaisitte kaikessa Jumalan tahtoa. Voin todistaa, että hän näkee paljon vaivaa teidän vuoksenne sekä Laodikean ja Hierapoliin seurakuntien vuoksi. (Kol. 4:12–13)
Paavali ymmärsi, millaista on hengellinen sodankäynti. Efesolaiskirjeessä hän kirjoittaa (6:12): Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan.
Paavali ja Epafras eivät voineet varjella Kolossan uskovia pysymään Jeesuksessa, mutta he tiesivät, kuka voi. Sen tähden he rukouksissa kantoivat jatkuvasti kristittyjä Jumalan eteen.
Millaista on meidän rukouselämämme? Ymmärrämmekö me rukouksen merkityksen ja tärkeyden? Varaammeko aikaa rukoukseen? Muistammeko me esimerkiksi lähettejä säännöllisesti rukouksin?
Seurakunnat avustivat lähetystyöntekijöitä.
…sitten kun menen Espanjaan. Toivon, että voisin tällä matkallani tavata teidät ja että te auttaisitte minut matkaan sieltä eteenpäin, kun olen ensin saanut jonkin aikaa nauttia seurastanne. (Room. 15: 24)
Niin kuin itsekin tiedätte, te filippiläiset olitte ainoa seurakunta, joka evankeliumin julistustyön alkuvaiheessa, kun olin lähtenyt Makedoniasta, antoi minulle vastalahjaksi taloudellista tukea. Jo silloin, kun olin Tessalonikassa, te lähetitte minulle avustusta parikin kertaa. (Fil. 4:15–16)
Filippiläiset olivat jo alkuvaiheissa ymmärtäneet, että työhön tarvitaan myös varoja. Tekstistä voimme päätellä, että myöhemmin muutkin heräsivät näkemään, että lähetystyö tarvitsee myös taloudellista tukea.
Jeesuksen lähetyskäsky on edelleen yhtä ajankohtainen, kuin se oli Paavalin aikana: Onhan kirjoitettu: ”Jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu.” Mutta kuinka he voivat huutaa avukseen sitä, johon eivät usko? Kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Kuinka he voivat kuulla, ellei kukaan julista? Kuinka kukaan voi julistaa, ellei häntä ole lähetetty? (Room.10: 13–15)
Edelleen tarvitaan sekä lähtemistä että lähettämistä. Tehtävämme päättyy vasta kun Jeesus tulee takaisin.
Juuri ennen taivaaseenastumistaan Jeesus sanoi omilleen: ”Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te olette minun todistajani Jerusalemissa, koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka.”
Jos ja kun olemme vastaanottaneet pelastuksen Jeesuksessa, kun Pyhä Henki asuu meissä, meille kuuluu automaattisesti lähetystehtävä. Meidät on asetettu Jeesuksen todistajiksi omalla kotipaikkakunnallamme, maakunnassamme, Suomessa ja aina maan ääriin saakka.
Jokainen olemme joutuneet ja joudumme edelleen kysymään, miten Jumala haluaa minun toteuttavan tuota tehtävää. Lähettääkö hän minut vai käyttääkö hän minua täällä kertomassa Jeesuksesta ja tukemassa muualle lähetettyjä rukouksin ja taloudellisesti?
Paavali teki kaikkensa pelastaakseen mahdollisimman monia: Vaikka olen vapaa ja kaikista riippumaton, olen ruvennut kaikkien orjaksi voittaakseni Kristukselle mahdollisimman monia. Voittaakseni hänen omikseen juutalaisia olen näille ollut kuin juutalainen; voittaakseni lain alaisina eläviä olen näille ollut kuin lain alainen, vaikka en olekaan lain alainen. Voittaakseni ilman lakia eläviä olen näille ollut kuin eläisin ilman lakia, vaikka en olekaan Jumalan lakia vailla onhan minulla Kristuksen laki. Voittaakseni heikkoja olen näille ollut heikko. Kaikille olen ollut kaikkea, jotta pelastaisin edes muutamia. Kaiken tämän teen evankeliumin vuoksi, jotta olisin itsekin siitä osallinen. (1. Kor. 9:19–23)
Vaikka Paavali Kristuksessa oli vapaa laista, hän oli vapaaehtoisesti noudattanut Vanhan testamentin säädöksiä, jotta voittaisi juutalaiset Kristukselle (Ap. t. 18:18; Ap. t. 21:20–26; Ap.t. 16:1–3). Hän halusi osoittaa juutalaisille, että hän ei halveksinut Vanhan testamentin ohjeita.
Pakanoiden keskuudessa Paavali ei toiminut juutalaisten säädösten mukaan, vaan ikään kuin olisi ollut niistä täysin riippumaton. Ettei kukaan ymmärtäisi väärin, Paavali lisää heti, että hän kyllä elää Kristuksen lain mukaan: hänen elämänsä on Jeesuksen tahdon mukaista puhdasta elämää. Edellisessä luvussa (1. Kor. 8) Paavali on kuvannut, miten hän haluaa auttaa heikkoa veljeä, ettei tämä lankeaisi. Hän jättää käyttämättä vapauttaan, jos se on veljelle iankaikkiseksi parhaaksi.
Evankeliumin tähden Paavali oli valmis uhraamaan oman vapautensa ja omat oikeutensa. Hän ajatteli myös omaa pelastustaan ja halusi elää niin kuin evankeliumista osallisen tuli elää.
Minkä verran me olemme valmiita uhraamaan omaa vapauttamme ja oikeuksiamme?
Minkä verran olemme valmiita näkemään vaivaa, että osaisimme tavoittaa evankeliumilla erilaisia ihmisiä ja ihmisryhmiä?
Raamattuopetuksen otsikossa lainattu kohta on tilanteesta, jolloin Paavali oli vankina Kesareassa. Maaherra Festus sai vieraakseen kuningas Agrippan ja tämän sisaren Bereniken. Kun Festus kertoi heille Paavalista, hekin halusivat tavata Paavalin.
Luukas kertoo, että kuninkaalliset astuivat juhlasaliin kaikessa loistossa ylimpien sotilashenkilöiden ja kaupungin johtomiesten saattamina. Sitten vanki tuotiin heidän eteensä. Hänelle annettiin lupa puhua. Paavali kertoi ensin elämästään ennen uskoontuloaan. Sitten hän kertoi, miten Jeesus ilmestyi hänelle Damaskoksen tiellä.
Paavali kertoi Jeesuksen hänelle antamasta tehtävästä ja sanoi: ”Tämän vuoksi, kuningas Agrippa, en voinut olla tottelematta taivaallista näkyä. Ensiksi Damaskoksessa ja Jerusalemissa, sitten joka puolella Juudeaa ja muiden kansojen parissa minä olen julistanut, että kaikkien tulee katua syntejään, kääntyä Jumalan puoleen ja tehdä tekoja, joissa heidän parannuksensa näkyy. Tästä syystä juutalaiset ottivat minut temppelissä kiinni ja yrittivät hakata minut hengiltä. Jumalan avulla olen kuitenkin selvinnyt tähän päivään asti ja voin nytkin täyttää todistajan tehtävääni, puhua sekä ylhäisille että alhaisille. Minä puhun vain siitä, minkä profeetat ja Mooses ovat ennustaneet tapahtuvan, en mistään muusta, puhun siitä, että Messiaan tuli kärsiä kuolema ja ensimmäisenä nousta kuolleista sekä julistaa valon sanomaa niin meidän kansallemme kuin muillekin kansoille.” (Ap. t. 26:19–23)
Paavali uskalsi loisteliaan seurueenkin edessä kertoa, mitä hän julisti. Hän osoitti tällaisessakin tilanteessa sen, että hän ei hävennyt evankeliumia. Häpeämmekö me?
Paavalin näin puolustautuessa Festus sanoi kovalla äänellä: ”Paavali, sinä olet järjiltäsi! Kirjaviisaus on sekoittanut pääsi.” Mutta Paavali vastasi: ”En ole järjiltäni, arvoisa Festus. Minkä puhun, puhun totuuden ja terveen järjen mukaisesti. Kuninkaalle nämä asiat kyllä ovat tuttuja, ja siksi voinkin avoimesti puhua niistä hänelle. Yksikään niistä ei ole hänelle tuntematon, siitä olen varma – eihän tämä ole tapahtunut missään syrjäisessä kolkassa. Uskotko profeettoja, kuningas Agrippa? Tiedän, että uskot.” ”Vähälläpä luulet tekeväsi minusta kristityn”, Agrippa sanoi. ”Vähällä tai paljolla”, vastasi Paavali. ”Suokoon Jumala, että niin sinusta kuin teistä kaikista muistakin, jotka minua tänään kuulette, tulisi sellaisia kuin minä olen – näitä kahleita lukuun ottamatta.” Ap. t. 26:24–29)
Festuksen pilkasta huolimatta Paavali kutsui Agrippaa ja muitakin vastaanottamaan Jumalan valmistaman pelastuksen.
Paavali sanoo Korinttilaiskirjeessä: Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima. (1. Kor.1:18)
Jo Paavalin aikana evankeliumi oli monista ihmisistä hulluutta, fanaattista uskoa, järjettömyyttä. Sitä se on monien mielestä tänäänkin.
Mutta edelleen pitää paikkansa se, että vain Jeesus voi pelastaa ihmisen kadotuksesta.
Ei kukaan muu voi pelastaa kuin hän (Jeesus). Mitään muuta nimeä, joka meidät pelastaisi, ei ole ihmisille annettu koko taivaankannen alla.” (Ap. t. 4:12)
Juutalaiset vaativat ihmetekoja, ja kreikkalaiset etsivät .viisautta. Me sen sijaan julistamme ristiinnaulittua Kristusta. Juutalaiset torjuvat sen herjauksena, ja muiden mielestä se on hulluutta, mutta kutsutuille, niin juutalaisille kuin kreikkalaisillekin, ristiinnaulittu Kristus on Jumalan voima ja Jumalan viisaus. Jumalan hulluus on ihmisiä viisaampi ja Jumalan heikkous ihmisiä voimakkaampi. (1. Kor. 1: 22–25)
Evankeliumia pitävät tänäänkin monet juutalaiset ja myös esimerkiksi muslimit herjauksena. Monien muiden mielestä se on hulluutta.
Olemmeko kuitenkin edelleen valmiita julistamaan ristiinnaulittua Kristusta, joka on kutsutuille, riippumatta henkilöstä tai kansallisuudesta, Jumalan voima ja Jumalan viisaus?
Pirkko Valkama
Pirkko ja Sakari Valkama ovat toimineet lähetystyössä Japanissa yhteensä noin kaksikymmentä vuotta vuosina 1975–2000. Pirkko Valkama on Kansanlähetyksen pitkäaikainen raamatunopettaja.
Tule mukaan Suomi sydämellä -kampanjaan. Tue
Kansanlähetyksen evankelioimistyötä kotimaassa.
Suomi sydämellä -keräykseen voit lahjoittaa tämän sivun kautta tai sivun alareunassa olevien tilien kautta viitteellä 6300 56000.
Siunausta elämääsi!