Mikä rooli rukouksella on sinun elämässäsi? Rukouksen tulisi olla hengellisen elämän keskus, sillä mitään hengellisyyttä ei olisi olemassakaan ilman rukousta. Tässä tekstissä valotan, miksi näin on.
Rukousta on vaikea ymmärtää, selittää ja määritellä. Sille on olemassa monenlaisia muotoja, mutta yhteinen nimittäjä kaikille muodoille voisi löytyä jo 100-luvulla eläneeltä kirkkoisältä Klemens Aleksandrialaiselta. Hänen mukaansa ”rukous on vuoropuhelua Jumalan kanssa”. Kuitenkin meidän perinteessämme rukous jää usein pintapuoliseksi yksinpuheluksi. Meillä voi olla Jumalalle paljon asiaa, mutta olemmeko valmiita kuuntelemaan, mitä Jumala haluaa sanoa meille?
Rukous avautuu hiljaisuudessamme
Miten Jumalaa sitten voitaisiin kuunnella? Jumala tuntuu usein vaikenevan, kun yritämme häntä kuunnella. Jos korostamme liiaksi ihmisen omaa ”sisäistä sanaa” tai kokemusta, voi vaarana olla, ettemme tiedä, milloin itsekäs sisäinen äänemme peittää Jumalan äänen.
Rukouksen voisi sanoa olevan hengellistä hengittämistä. Tällöin sen tulisi olla yhtä luonnollinen osa jokapäiväistä elämäämme. Kuinka se ei kuitenkaan usein tunnu yhtä luonnolliselta? Rukouksessa aloittaminen lienee vaikein askel. Rukousta ei kuitenkaan voi teeskennellä. Rehellisyys ja avoimuus Jumalan edessä on tärkeintä. Mitä jos lähestyisimme asiaa tunnustaen rukoilemisen vaikeuden Jumalalle, kuten opetuslapset sanoivat Jeesukselle: ”Herra, opeta meitä rukoilemaan.” (Luuk. 11:1) Tämä on konkreettinen alku rukoukselle. Siinä kerrot Jumalalle tilasi, että haluaisit keskustella hänen kanssaan, mutta myönnät, ettet oikein osaa.
Rukous nouseekin pienuudesta Jumalan edessä. Hänen lapsinaan puhumme Jumalalle selvin ja vähin sanoin. Silloin emme rukoile tekopyhien tavoin monisanaisesti. Kirkkoisä Augustinus on sanonut tästä: ”Tekopyhät voivat saada aikaan rukouksen melua, mutta eivät sen oikeaa ääntä, koska siitä puuttuu elämä.” Niinpä voitaisiin sanoa, että juuri vähäsanaisuutemme antaa sydämellemme tilaa kuunnella, mitä Jumala todella haluaa meille sanoa.
Yksinpuhelusta vuoropuheluun Sanan kautta
Kirjassaan Rukoushuokauksia (Kirjapaja 2012) Wilfrid Stinissen kirjoittaa, että Jumala ei ole koskaan mykkä, sillä hänen olemuksensa on sana. Hän puhuu lakkaamatta. Tässä on viittaus Johanneksen evankeliumin alkuun: ”Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala.” (Joh. 1:1) Näin jo kaikki oleminen on Jumalan puhetta. Ensimmäinen vuoropuhelu Jumalan kanssa koskee omaa olemassaoloasi.
Inhimillinen sana ja Sana ovat kirjoitettu Raamattu ja persoona Jeesus. Raamatun kautta ja erityisesti evankeliumien kautta kuulet Jumalan äänen inhimillisellä tavalla. Evankeliumeista voimme lukea sanat, jotka Jeesus lausuu ihmiselle ja Isälleen. Siellä Jeesus käy vuoropuhelua. Jeesuksessa Jumala itse puhuu ja kuuntelee.
Onkin lohdullista, ettei meidän tarvitse löytää uusia sanoja aloittaaksemme vuoropuhelun Jumalan kanssa. Raamatun sanat ovat Pyhän Hengen innoittamia ja Jumalan omia sanoja, joissa kohtaamme varmasti Jumalan.
Hartauskirjassaan Stinissen käy läpi Raamatun lauseita, jotka Jeesus puhuu meille. Tällöin rukoilija voi uskoa kohtaavansa noissa sanoissa itse Kristuksen. Evankeliumeissa on myös paljon ihmisten sanoja Jeesukselle, jotka voimme lausua ominamme hänelle. Siellä on myös paljon sanoja, jotka Jeesus lausuu Isälle. Näin voimme yhtyä rukouksessa tällaisiin Jeesuksen sanoihin ja rukoilla yhdessä hänen kanssaan Isää.
Rukoillessamme evankeliumien sanoin annamme Jumalan itse laittaa sanat suuhumme. Tärkeintä tässä kaikessa ei ole, mitä sanomme, vaan kenen kanssa vietämme aikaa. Tällöin voimme keskittyä Jumalan rakkauteen meitä kohtaan. Se on kaiken vuorovaikutuksemme syy ja perusta.
Rukous yhdistää. Se on linkki meidän ja Jumalan välillä, mutta uskossamme emme koskaan ole kaksin Jumalamme kanssa. Kirkon rukoukseen on aina liittynyt pyhien yhteinen rukous ja toisten puolesta rukoileminen eli esirukous. Kristillinen jumalanpalvelus on pelkkää rukousta alusta loppuun, Kristuksen kautta, hänen kanssaan ja hänessä, Pyhässä Hengessä ja pyhien yhteydessä. Raamatun mukaan pyhien rukoukset toisten pyhien eli Kristuksen omien puolesta ovat aina Jumalalle mieluinen uhri (Ilm. 8:3–4).
Omantunnon tutkiskelu avaimena jatkuvaan rukoukseen
Mitä jos aloittaisit päiväsi lyhyesti pyhittämällä sen Herralle? Kun sanot Jumalalle ”Olkoon tämä päiväni sinun”, pyydät hänen siunaustaan kaikkiin toimiisi – ”Tapahtukoon sinun tahtosi elämässäni tänään.” Illalla voit palata muutaman minuutin ajaksi päivääsi, esimerkiksi kymmenen käskyn kautta. Voit kysyä omaltatunnoltasi vaikkapa seuraavan kaltaisia kysymyksiä: Olinko tänään omahyväinen ja itsekäs? Millä tavoin? Laitoinko itseni Jumalan edelle? Miten kohtelin toisia ihmisiä? Annoinko apuani? Rohkaisinko? Käytinkö toisia hyödykseni? Olenko ollut vilpitön itselleni, Jumalalle ja toisille ihmisille? Haluanko Jumalan muuttavan minua?
Tämän jälkeen voit pyytää Jumalalta anteeksi kaikkea, mitä on tarpeen pyytää. Jumalan lapsena et kohtaa ankaraa Jumalaa vaan Isän, joka ohjaa sinua armollaan ja rakkaudellaan. Hän haluaa muuttaa meitä. Hän tahtoo pyhittää omalla olemuksellaan meidän elämämme Henkensä ja sanansa kautta. Kysymys ei siis ole niinkään Jumalan vaativasta olemuksesta, vaan siitä, että hän rakastaa meitä. Hän haluaa meille itsensä täyteyttä. Haluanko Jumalan täyttävän koko elämäni, vai tyydynkö keskinkertaiseen elämään? Rukous kaikissa muodoissaan on väline, jonka kautta Jumalan rakkaudellisen elämän täyteys voi meissä toteutua. Siinä on syytä lähteä liikkeelle pienin mutta konkreettisin askelin. Jumala haluaa puhua meille joka hetki rohkaisten, ohjaten ja auttaen. Ennen kaikkea Jumala haluaa olla lähellämme ja syventää yhteyttämme häneen.
Teksti: Markus Korri
Kirjoittaja toimii Kansanlähetysopiston kurssivastaavana
Artikkeli on julkaistu aiemmin Elämä-lehdessä.
