Työntekijämme Heidi kirjoittaa:
Muuan seurakuntalainen totesi joskus minulle hautausmaan kupeessa istuessamme, ettei hengellinen tarve ole oikea kunnon tarve. Hänen mielestään kehitysapu on seurakunnan ainoa oikea tehtävä. Asia jäi vaivaamaan minua. Pohdin sitä ääneen antaessani jonkin ajan kuluttua haastattelua paikallislehteen. Haastattelija otsikoi artikkelinsa näin: ”Hengellinen tarve on myös oikea tarve.” Näin toimittajan kynästä piirtyi totuus, joka oli vaarassa unohtua. Onko se sitä edelleen?
Tuo keskustelu nousi mieleeni, kun tein King’s Kids -nuorille hengellisiä tehtäväsivuja. Piirsin Elämän repun, johon kukin sai pakata kuvien avulla elintärkeitä asioita. Yksi teema oli Elämän leipä, Jeesus. Hänhän syntyi Betlehemissä. Nimi on hepreaa ja tarkoittaa ’leivän taloa’. Miten kuvaavaa! Kuinka moni koululainen Suomessa enää tietää, mihin Betlehem liittyy? Olemmeko nyt vaihtamassa Elämän leipää Sosiaalisen tietoisuuden sämpylään?
Toki auttaminen ja elämän vaaliminen ovat erittäin tärkeitä tehtäviä. Israelilaisjärjestö, jolle teen noita Kings Kids -sivuja, avustaa myös vähävaraisia. Koronapandemian aikana se jakoi muun muassa ruokaa sitä tarvitseville. Molempia elämää ylläpitäviä teemoja siis tarvitaan työssä, ja kumpikin tarve on ihan oikea, aito tarve. Kuitenkin monen kristillisen maan kouluissa uskosta puhuminen on koko ajan vaikeampaa – jopa kiellettyä. Sosiaalisen valveutuneisuuden ovea avattaessa on tullut myös muita aatteita. Erikoista, miten monia vaikeita asioita saa jakaa lapsille, mutta sanomaa rakastavasta Jumalasta ei.
Moni lapsi- ja nuorisotyöntekijä kokeekin, että hengellisen työn tarve alkaa kasvaa. Elämän leivästähän löytyy oikea ja vakaa arvopohja myös kasvavan ihmisen identiteettiin. Kun lapsen ja nuoren elämän repussa on Jumalan tarjoama toivo, ei vaikeinakaan aikoina tarvitse elää pelossa. Sama pätee aikuisiinkin. ”Älkää siis murehtiko…”, muistutti se Elämämme leipä.
Hauskaa oli se, että tuossa maalaispitäjässä, jossa keskustelua käytiin, on paljon ruislimpun leipojia. He lähettivät minulle kunnon limpun Jerusalemiin. Siitä riitti siivuja jaettavaksi naapureillekin. Israelista ei saa kunnon ruisleipää, vaikka sen ravinnolliset arvot ovat tiedossa.
Kuinka kuvaavaa, että erilaista leipää tehdään yhdessä – mitään pois jättämättä. Pahin seurakunnallinen dieetti olisikin sellainen, josta puuttuu jotain niin tärkeää. Seurakunnan tehtävä ei pääty hautakiveen. Elämän leipä ei ainoastaan auta tässä ajassa, vaan varustaa ikuiseenkin.
Heidi
Kirjoittaja on graafinen suunnittelija ja toimii Sarigim-järjestön työyhteydessä.