Rikkinäisten rinnalla kulkijana Israelissa

31.5.2019

Tel Avivin historiallisessa Jaffan kaupunginosassa lähellä vanhaa satamaa sijaitsee Beit Immanuelin messiaaninen seurakunta. Paikassa toimii myös hostelli, jonka rakennus pihapiireineen tunnetaan kristittyjen ja messiaanisten juutalaisten vaiheikkaasta historiasta.

Edelleen Beit Immanuelissa kohdataan elämän iloja ja kipuja. Yli kaksikymmentä vuotta Lähi-idässä työskennellyt Annu  perheineen kantaa suurta vastuuta. Hän kulkee ihmisten rinnalla Israelin uskovien arjen haasteissa. Israel on kauneutta ja Jumalan ihmeitä täynnä, mutta uskovankaan elämä ei ole aina ”tanssimista Pyhän maan ruusuilla”.
– Eri taustoista tulevilla ihmisillä on monenlaista elämäntarinaa. Etenkin entisen Neuvostoliiton alueilta tulleilla yksinhuoltajaäideillä on kipeitäkin elämänvaiheita kerrottavanaan. Tässä seurakunnassa heidätkin kohdataan, sielunhoitoterapeuttina toimiva Annu kertoo.

Annun mies Pedro on keskuksen johtaja. Paikassa vierailee vuosittain tuhansia ihmisiä, joita kiinnostaa tuon alueen historia. Ympäri maailmaa tulleet kristityt vapaaehtoistyöntekijät tuovat myös oman lisänsä paikan ilmapiiriin.

Perheessä on kaksi poikaa Daniel ja Yonatan, jotka myös ovat mukana monessa seurakunnan toiminnassa, erityisesti musiikin saralla. Annu toimii sielunhoito-terapeutin työn ohella vahvasti seurakunnan muissakin avutustehtävissä.

Annun käsien kautta kulkee myös konkreettista apua vähäosaisille perheille. Maassa on ihmisiä, jotka elävät köyhyysrajan alapuolella.
– Haluan kulkea uskovan ihmisen rinnalla kaikissa elämän tarpeissa, ja myös ohjata suuntaa etsivää ihmistä kohti omaa kutsumustaan, kohti ehyempää identiteettiä.

Haasteista huolimatta toivottomia tapauksia ei ole. Kun Annu valmistui sielunhoitoterapeutiksi, hänelle oli selvää ammentaa Jumalan sanasta toivoa.
– Kognitiiviseen sielunhoitoterapiaan kuuluu positiivinen ajattelumalli, ja Raamattu kertoo juuri siitä toivosta, mitä Jumala haluaa toivottomalle antaa.

Annu ottaa työhuoneensa hyllyltä Raamatun ja siteeraa Jesajan kirjan luvun 61 ensimmäisiä jakeita: ”Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, parantamaan ne, joiden mieli on murtunut, julistamaan vangituille vapautusta ja kahlituille kahleitten kirpoamista. Hän on lähettänyt minut lohduttamaan kaikkia murheellisia.”

Siinä on tiivistetysti se, mitä seurakunta haluaa tarjota. Annu tapaa viikoittain seurakuntien apua tarvitsevia jäseniä. Joidenkin kanssa yhteys on jatkunut useita vuosia.
– Joskus ihmisen menneisyydessä voi olla hyvinkin vaikeita asioita. Silloin rinnallakulkijan on jaksettava pitkään.

Myös messiaanisten juutalaisten keskuudessa on masennusta, ahdistuneisuutta ja jopa itsemurha-ajatuksia. Annu kokee saaneensa koulutuksesta hyvät työkalut vaikeampiinkin tapauksiin. Rohkaisevaa on myös nähdä, miten Jumala parantaa.
– Jumalalle ei ole toivottomia tapauksia. Monen tuskan ja kivun takana on usein jokin lapsuudessa tai nuoruudessa koettu trauma, kuten seksuaalinen hyväksikäyttö tai fyysinen ja henkinen väkivalta. Moni häpeää kokemaansa vääryyttä.

Häpeä saa ihmisen kätkemään kipunsa, ja siitä saattaa seurata usein riippuvuutta.
– On tärkeää päästä häpeän juurille ja tuoda kaikki valoon, jotta eheytyminen voi alkaa, Annu sanoo.
Hän kertoo, että kun ihminen alkaa eheytyä, hän myös alkaa löytää omia lahjojaan, omaa arvoaan ja identitettiään. Silloin oma kutsumuskin alkaa tulla esiin.
– Jumalalla on jokaiselle oma kutsumuksensa. Parenemisprosessiin kuuluu olennaisesti myös anteeksi antaminen ja anteeksiannon uskominen omalle kohdalle.

Kristinusko tuo toivoa. Kuva: Heidi

Annu näkee oman työnsä sielunhoitoterapeuttina myös opetuslapseuttamisena. Jokaiselle on oma paikkansa Jumalan valtakunnassa. Annu näyttää valokuvia ihmisistä, joita on kohdannut ja jotka ovat olleet vuosia osana seurakuntaperhettä.

On hienoa nähdä, miten työ kantaa hedelmää ja moni itseään toivottamana tapauksena pitänyt on todella löytänyt omat lahjansa, paikkansa ja toivon. Historiallisen ja tarunhohtoisen Jaffan sataman lähellä toimiva Beit Immanuel onkin oikea ”toivon satama”.

Heidi

Voit tukea Annun työtä kertalahjoituksella tai ryhtyä kuukausilahjoittajaksi antamalla tiedot alla olevan lomakkeen kenttiin.  Kertalahjoituksessa, erillisenä tilisiirtona suoraan pankkiin,  tilinumero on FI83 8000 1501 5451 08 ja viite 21801.

Siunausta ja toivoa elämääsi!

Tue työtä

Voit lahjoittaa haluamasi summan tämän painikkeen kautta tai antaa tukesi verkkopankissa Suomen Ev.lut. Kansanlähetyksen tilille FI14 5043 1920 0034 52 viitenumerolla 21801.
Kiitos lahjastasi.
Jumalan siunausta sinulle

Lahjoita

Share This