”Kun olin pikkupoika, naapurissamme asui juutalainen perhe. Minä kiipesin aina talomme katolle ja heittelin sieltä heidän pihaansa ja taloonsa kiviä. En tiennyt, miksi minun piti vihata heitä, mutta tein heille kovasti kiusaa. He eivät koskaan huutaneet minulle, vaan puhuivat nätisti ja selittivät, että joku voisi loukkaantua heittämistäni kivistä.
Sitten he alkoivat tuoda meille ruokaa. Isäni käski minun aina heittää ruuan roskiin, koska se oli juutalaisten antamaa ja siten saastunutta. Olin aloittanut työnteon, ja kerran kotiin tultuani olin nälkäinen ja ajattelin, että jos ruoka on saastunutta, se ei voi olla hyvän makuista. Maistoin sitä ja se oli herkullista. Söin sen isältäni salaa.
Pikkuhiljaa ystävystyin juutalaisnaapurien kanssa. Lopulta kävin jopa heidän talossaan sytyttämässä valot ja tekemässä tulen tulisijaan heidän sapattinaan. Ihmettelin, miksi eri uskontojen välillä täytyy olla riitoja. Eikö Jumala kuitenkin ole yksi ja sama? Ei voi olla olemassa montaa Jumalaa.
Meidän perhe tunnusti islamilaisuuden sunnisuuntaa. Maassani sunnalaiset ovat vähemmistössä. Isäni inhosi shiialaisia ja sanoi, etteivät he ole muslimeja vaan likaisia koiria. Isä oli hyvin kiivas uskossaan. Hän hakkasi meidät aamulla kukonlaulun aikaan ylös rukoilemaan rituaalirukouksia.
Ihmettelin, millainen on Jumala, jota pitää pakosta palvoa aamuyöstä. Miksi minun piti Jumalan takia vihata niin monia ihmisiä: juutalaisia, kristittyjä ja shiialaisia? Olin yhä kriittisempi uskontoani kohtaan. Teini-ikäisenä päätin, etten hyväksy omakseni mitään uskontoa, vaikka sydämessäni uskon ja tunnustan, että on olemassa Jumala.
Kun tulin länteen, eräät maanmieheni menivät kirkkoon ja kutsuivat sinne minutkin. Menin uteliaisuudesta heidän mukaansa, ja siellä minulle annettiin äidinkielinen Raamattu. Ajattelin, että luen sitä ja saan selville, miten kristityt ovat uskossaan väärässä.
Luin Raamattua ja kävin kirkossa. Kyselin paljon kristityksi kääntyneiltä ystäviltäni. He sanoivat minulle: ’Mene pastorin kastekurssille, jos haluat tietää lisää.’ Kävin kurssin kertaalleen. Kyselin ja etsin. Sitten kävin kurssin toiseen kertaan.
Aloin vakuuttua siitä, että Raamatussa on totuus. Olin kuitenkin päättänyt, etten omaksu mitään uskontoa. En myöskään halunnut kääntyä kristityksi, jos en olisi aivan varma siitä, että kristinuskossa on totuus.
Sitten kävin kastekurssin läpi kolmannen kerran. Lopulta jouduin myöntämään itselleni, että se Jumala, jota uskon ja palvon, on Raamatun Jumala. Raamatun Jumala ei vaadi palvomista pakolla, ei ruoski minua aamuyöstä rukoilemaan, eikä käske minua vihaamaan muita ihmisiä.
Menin kasteelle, ja koin ikään kuin iso taakka olisi otettu pois harteiltani. Iloitsen uskostani ja siitä, että saan palvoa Jumalaa vapaasti ilman pakkoa. Rukoilen, että moni maanmiehenikin saisi kokea tämän saman vapauden.”
Kertomuksen on kirjoittanut muistiin pakolaistyöntekijämme Saksassa. Turvallisuussyistä emme voi julkaista nimiä eikä kuvia henkilöistä.
