Kansanlähetysopistolla Ryttylässä pidettiin tämän vuoden alkupuolella afgaanikristittyjen konferenssi. Puhujana oli Amerikassa asuva, Kabulista kotoisin oleva afgaanikristitty Hussain Andaryas. Hän puhui siitä, miten elämme kristittyinä ja olemme kutsutut Jumalan mielenlaadun mukaiseen elämään.
”Jumala on rakkaus, ja hän kutsuu meidät rakastamaan toisiamme. Toistemme rakastamiseen kuuluu se, että annamme toisillemme anteeksi. Jumala antaa ensin anteeksi meille ja kutsuu meidät antamaan anteeksi toisillemme”, Andaryas sanoi.
Hän luki Psalmin 133:Miten hyvä ja kaunis onkaan veljesten yhteinen, sopuisa elämä! Se on kuin kallista tuoksuöljyä, joka valuu hiuksista parralle, Aaronin parralle, ja siitä hänen viittansa reunuksiin. Se on kuin aamun kaste, joka Hermonilta laskeutuu Siionin huipuille. Siionille Herra on antanut siunauksensa: siellä on elämä, ikuinen elämä. Sen pohjalta Andaryas opetti anteeksiantamisen ja -pyytämisen merkitystä.
Olin syömässä ruokasalissa, kun viereeni istahti eräs tuntemani afgaanimies. Hän kysyi minulta, miten hyvin tunsin Matin (nimi muutettu). Sanoin, että en tuntenut häntä kovin hyvin, mutta olimme tavanneet ja jutelleet jonkin kerran.
Mies kertoi asuneensa neljä vuotta aiemmin Matin kanssa samassa huoneessa eräässä vastaanottokeskuksessa. Hän kertoi, että hänen oma elämäntilanteensa oli silloin ollut erittäin vaikea ja hän oli ollut hyvin ilkeä ja epäystävällinen Matille. Nyt uskoon tultuaan hän oli joskus nähnyt Matin sivun Facebookissa ja oli aina tuntenut syyllisyyttä noista tapahtumista. Mies oli ajatellut, että hänen täytyisi pyytää anteeksi.
Nyt Matti oli tullut samaan konferenssiin, mutta kun hän oli katsonut Mattiin päin, niin tämä oli kääntänyt kasvonsa pois. Mies kysyi, voisinko minä mennä puhumaan Matille ja kertoa, että hän haluaa pyytää anteeksi. Sanoin, että mielelläni teen niin, mutta ehdotin, että rukoilemme ensin. Pyysin Jumalalta, että Matti voisi ottaa tämän miehen syleilyynsä ja he voisivat erota veljinä.
Menin kertomaan Matille, että eräs henkilö haluaisi pyytää häneltä anteeksi. Sitten vein hänet tämän miehen luokse. Matti ei heti tunnistanut kyseistä henkilöä, koska hänen ulkonäkönsä oli muuttunut niin paljon. Mies esitti asiansa ja sanoi, että hän oli pahoillaan ilkeydestään ja halusi pyytää anteeksi. Matti halasi miestä ja sanoi, ettei hän ollut edes muistanut entisiä asioita. Mies riemastui ja sanoi: ”Nyt harteiltani on pudonnut suuri taakka. Miten ihanaa, että sain pyytää sinulta anteeksi ja ihanaa, että näin sinut täällä kristillisessä konferenssissa ja olemme veljiä Kristuksessa.”
Ajattelin, miten ihmeellisesti Jumala ohjasi nämä kaksi miestä samaan tilaisuuteen. Hän oli puhunut väärintekijän sydämelle ja tämä halusi pyytää anteeksi. Jumala oli jo edeltä valmistanut vääryyttä kärsineen sydäntä niin, että hän halusi antaa anteeksi. Kuinka suloista onkaan se, että veljekset elävät sovussa! Saimme kokea sen ihan käytännössä.
Tarja I
pakolaistyöntekijä