Jokainen, joka kulkee syvällä pimeydessä ilman valoa, voi luottaa Herran nimeen ja turvautua Jumalaan. Tästä meitä muistuttaa Danielin kirjan kertomus, jossa Jeesus tuli vainottujen ja tuhoon tuomittujen nuorukaisten keskelle ja pelasti heidät.
Danielin kirja Vanhassa testamentissa kertoo kolmesta juutalaisesta nuorukaisesta, jotka joutuivat muuttamaan pakkosiirtolaisina Babyloniaan. Nämä miehet, Sadrak, Mesak ja Abed-Nego, joutuivat Babyloniassa vainotuiksi uskonsa tähden.
Kolmikko pääsi kuningas Nebukadnessarin suosioon, sillä he osoittautuivat kaikessa monin verroin viisaammiksi kuin kuninkaan omat enteiden selittäjät ja loitsupapit. Miehet tottelivat vieraan maan kuningasta mutta säilyttivät oman uskonsa, joka heihin oli juurtunut jo juutalaisessa kotikasvatuksessa. Herra, joka näkee ihmisen sisimpään saakka, oli heidän ainut Jumalansa.
Sadrak, Mesak ja Abed-Nego hoitivat menestyksekkäästi Babylonian maakunnan hallintotehtäviä. He saivat työstään kiitosta, mutta liikkeellä oli myös kateellisia kavaltajia. He kertoivat kuninkaalle, että nämä nuorukaiset palvelivat omaa Jumalaansa. He eivät koskaan kumartaneet kultaista patsasta, kuten kuningas oli käskenyt.
Kuningas suuttuu – ja hämmästyy
Nebukadnessar kutsui miehet kuulusteluun. Hän vaati heitä kumartamaan kultaista patsasta. Elleivät he suostuisi, heidät syöstäisiin tuliseen pätsiin. Miehet sanoivat: ”Tähän ei meidän tarvitse lainkaan vastata. Jumala, jota me palvelemme, pystyy pelastamaan meidät tulisesta uunista, ja hän voi pelastaa meidät myös sinun käsistäsi, kuningas. Ja vaikka niin ei kävisikään, kuningas, saat olla varma siitä, että sinun jumaliasi me emme palvele ja sitä kultaista patsasta, jonka olet pystyttänyt, me emme kumarra.”
Mistä nuoret miehet olivat tuollaisen uskon rohkeuden saaneet! Nebukadnessar raivostui kuulemastaan. Hän käski heittää miehet pätsiin, joka oli kuumennettu seitsemän kertaa kuumemmaksi kuin tavallisesti. Kun sotilaat olivat panemassa tuomiota täytäntöön, nousi pätsistä tulen lieska, joka surmasi heidät.
Jonkin ajan kuluttua Nebukadnessar katsoi pätsiin. Hän varmisti hovimiehiltään, että uuniin oli heitetty kolme miestä. Siellähän oli nyt neljä ja kaikki vahingoittumattomia! Vapahtaja Jeesus oli tullut noiden kolmen Jumalaa rakastavan nuorukaisen keskelle ja pelastanut heidät. He astuivat ulos pätsistä, ja kaikki näkivät, ettei tuli ollut pystynyt heihin. Parrat, hiukset, vaatteet, kaikki olivat ennallaan, eikä heistä lähtenyt edes savun hajua.
Herran käsi kantaa meitäkin
Ne meistä, jotka ovat eläneet läpi syviä kärsimyksen aikoja, aavistavat, mistä Danielin kirjassa puhutaan. Ehkä olemme omassa pätsissämme oppineet, miten vihainen voi olla sielumme vihollinen, mutta myös sen, miten suuri on Jumala.
Vaikka vaatteemme kärventyisivät, vaikka joutuisimme huutamaan tuskassa, meitä kantaa käsi, jonka suojassa rauhoitumme. Tuo käsi kuuluu Herralle, joka on itse käynyt läpi kärsimykset, kiusaukset ja kuoleman pelon. Hän on täynnä armoa ja totuutta, Hänen ristinsä luona vuotaa rauhaa murtuneisiin sydämiin. Jeesus Kristus voi pelastaa omansa vielä tänäänkin seitsenkertaisesti kuumennetuista pätseistä, olivatpa ne luonteeltaan mitä tahansa.
Itku vaihtuu kiitoslauluun
Juutalaisille miehille kävi lopulta hyvin. Pätsissä he kohtasivat Herran ja sieltä pelastuttuaan saivat suuren vallan Baabelin maakunnassa. Meillekin tuska ja vaino voivat olla lahja, vaikka emme millään haluaisi ottaa niitä vastaan. Ne vievät meidät lähelle Jumalaa. Sen jälkeen Jumala ei ole meille enää vain korvakuulolta tuttu, vaan silmämme ovat nähneet hänet.
Raamattu lupaa, että Jumala on kerran pyyhkivä kaikki kyyneleet silmistämme. Mitä tämä tarkoittaa? Eikö sitä, että me tulemme perille itkien. Siitä huolimatta huulillamme soi Halleluja. Se ei ole halleluja itsellemme, onnekkuudellemme tai erinomaisuudellemme. Se on Halleluja Jeesukselle, voittajalle, joka sai minutkin pelastettua Taivaan kotiin.
Heli Hyvönen
Tämä opetuskirjoitus on julkaistu aiemmin Vie Sanoma -lehdessä.
