Japanin yhteiskunta elää vääjäämättömän muutoksen keskellä. Ensimmäistä kertaa historiassa väkiluku maassa on kääntynyt laskuun. Viimeisimmän tutkimuksen mukaan (Japanin kansallinen tutkimus naimattomista yli 30-vuotiaista, 2016) jopa 40 prosenttia miehistä ja 20 prosenttia naisista ei aio edes harkita seurustelevansa jatkossakaan, vaikka mahdollisuus siihen tarjoutuisikin. Syyksi useimmat mainitsivat seurustelun olevan “mendokusai” eli aikaa vievää ja vaivalloista. Mieluummin ihmiset viettävät vapaa-ajan hetkensä omien harrastuksiensa parissa ja hemmotellen itseään. 50-vuotias sinkkumies oli vielä 1980- ja -90-luvulla poikkeus mutta nykyään arkipäivää.
Mitä tämä tarkoittaa työlle, jota teemme? Onko lähetystyö herännyt tähän paradigman muutokseen, joka on tapahtunut yhteiskunnassa? Modernilla lähetystyöllä riittää haasteita entuudestaankin, mutta viime aikojen muutos on lisännyt tarvetta katsoa tavoittavaa työtä uudesta näkökulmasta nimenomaan yhteiskunnan muutosten vuoksi.
Ihmisiin tuntuu saavan kaikkein parhaimman kontaktin itselle luontaisten yhtymäkohtien kautta. Hyvänä esimerkkinä mainittakoon, että perinteisesti lähettien seurakunnissa on käynyt samanikäisiä lapsia kuin lähetystyöntekijöiden omat lapset ovat kulloinkin olleet. Tämä pitää yhä edelleen paikkaansa. Lapsien äiteihin syntyy luontaisia kontakteja päiväkodin ja koulun ympärillä. Tässä valossa lapset ovat tulevaisuudessakin parhaita lähetystyöntekijöitä. Entäpä sitten edellä mainittu sinkkujen ryhmä, jonka kasvaa jatkossakin yhä vain suuremmaksi?
Lähetystyöntekijöiden kiistämätön valtti on ollut ja on jatkossakin erilaisuus. Länsimaalainen on aina ollut Japanissa mielenkiinnon kohde. Mitä kauemmas suurkaupungeista mennään, sitä todennäköisemmin ihmiset tulevat juttelemaan. Minne ikinä meneekin, rauhassa ei helposti saa olla.
Yhdistetään tämä siihen, että ihmiset ovat avoimimmillaan silloin kun tekevät asioita, joista nauttivat. Kyllä, siellä missä ihmiset viettävät omaa aikaansa itse valitsemiensa harrastusten parissa, syntyvät aidoimmat ja mehevimmät keskustelut.
Koska ihmiset eivät tule itse kirkkoon, on uskallettava ottaa askeleita ulos kirkon mukavista holveista ja astuttava harrastusten pariin. Oli se sitten juoksua, kylpylöissä kylpemistä, ruoanlaittoa tai koristekukka-asettelua eli ikebanaa. Tärkeintä on olla valona siellä, missä on pimeyttä. Olla kertomassa Jeesuksesta paikoissa, joissa muuten ei elämän sana kuulu. Sitä on lähetystyö ollut ja tulee aina olemaan, vaikka muodot muuttuisivatkin.
Teksti: Arni Hukari
Kuvat Philippe Gueissaz