Ensi sunnuntain kolehdeilla tuetaan seurakuntatyötä Bulgariassa

25.3.2022

Kansanlähetys tekee seurakuntatyötä Bulgariassa turkinkielisen vähemmistökansan parissa. Autamme siellä luterilaista kirkkoa kasvamaan muslimiyhteisön keskellä.

Bulgaria on yksi Euroopan köyhimpiä maita. Siksi etsimme jatkuvasti mahdollisuuksia auttaa ihmisiä kokonaisvaltaisesti heidän tarpeissaan. Työssä painottuvat kirkon rakentaminen, vähempiosaisten auttaminen, ilosanoman julistus ja Raamatun ikuisten totuuksien opetus.

Työntekijämme Bulgariasta kertoo:

Kastejuhlan iloa Bulgariassa

Kaksi vanhempaa rouvaa kävi kastekurssin muiden mukana. Ruusu-niminen rouva oli mukana alusta asti, mutta Aino-rouva tuli mukaan myöhemmin. Kumpikin olivat uusia kirkolla.

Ruusun kutsui mukaan eräs ystävä. Tosin hänen miniänsä oli jo kristitty. Aino taas oli kokenut jonkun sisällään kutsuvan häntä. Paljon kotona viihtyvänä lampaiden kasvattajana hän päätti lähteä kokoukseen –  ei vain tiennyt, menisikö muslimien vai kristittyjen kokoukseen.

Kadulla kävellessä kirkon ovi oli auki ja hänet toivotettiin sydämellisesti tervetulleeksi. Kyynelsilmin hän kuunteli opetusta Jeesuksesta.

Kastekurssilla Ruusu kyseli monista muslimiperinteistä, miten kristittynä niihin pitää suhtautua. Jossain vaiheessa hänen sukulaistensa parissa levisi pahoja puheita, että hän käy kirkossa vain hankkimassa avustusta hampaiden paikkaamiseen. Pienen tauon jälkeen hän kuitenkin jatkoi.

Iloisia seurakuntalaisia pääsiäisen kastejuhlassa Peshterassa, Bulgariassa. Kuva: Haveristen albumi
Iloisia seurakuntalaisia pääsiäisen kastejuhlassa Bulgarian Peshterassa. Kuva: Haveristen albumi

Kurssilaiset ja pastori kävivät läpi kastejuhlan sisältöä ennakkoon, ja molemmat rouvat halusivat kasteelle. Kuitenkin kastepäivän aamuna Ruusu ilmoitti, ettei hän tulekaan. ”En ole vielä valmis”, hän kertoi.

Syitä tarkemmin selvitellessä ilmeni, että poika oli vakavasti varoittanut Ruusua perheen ja suvun ulkopuolelle joutumisesta. Hän jäisi muslimiperinteen mukaisista juhlista ulkopuoliseksi. Toisaalta Ainon puoliso, joka oli omasta mielestään kristityksi liian syntinen mies, taas tuki Ainoa.

Kaste oli sovittu pidettäväksi pääsiäisjuhlan jälkeen Maritsa-joen rannassa. Ensin syötiin yhdessä piknik-eväät ja laulettiin. Pastori Feymi Madjirov piti puheen kastettaville, jotka lausuivat uskontunnustuksen ja vastasivat muutamiin kysymyksiin. He siirtyivät joen rantaveteen.

Osa heistä halusi tulla kastetuksi upottamalla, osa taas vettä valelemalla. Jumalan sana ja vesi tarvitaan, mutta veden määrästä ei ole määräystä. Seurakunta lauloi rannalla, kun Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen uudet kristityt kastettiin Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen. Muutama päivä kasteen jälkeen tapasin onnellisen Ainon. Hän kertoi ihmeellisestä rukoushetkestä yksinään, jossa hän oli toistellut Jeesus on Herra -rukousta.

Joku oli jakanut videon kastejuhlasta, ja Ainon luona riitti kävijöitä. ”Mitä on tapahtunut, miksi menit kasteelle ja käännyit kristityksi”, he kyselivät. ”Jeesuksen vuoksi”, hän vastasi. Rukoillaan, että Ruusukin saisi rohkeuden seurata Jeesusta perheensä ja sukunsa keskellä.

***

Voit lahjoittaa kolehtiin sunnuntain 27.3. jumalanpalveluksessa paikan päällä tai kolehtikeräykseen alla olevin tiedoin.

Lahjoita kolehtikeräykseen näin:

  • Soita numeroon 0600 18010 (Lahjoitus 10,01 euroa + pvm/mpm)
  • tai numeroon 0600 19090 (Lahjoitus 20,45 euroa + pvm/mpm)
    (27.3. – 1.4.2022 soitettujen puheluiden tuotto kohdistetaan kolehtiin)
  • Lahjoita Mobilepayn kautta numeroon 37850, viestikenttään: kolehti.
  • Voit lahjoittaa myös sivun alaosassa olevan lahjoituspainikkeen kautta tai Suomen Ev.lut. Kansanlähetyksen tilille 
    FI 83 8000
    1501 5451 08 viitteellä 70014.

Lämmin kiitos lahjastasi. Jumalan siunausta sinulle.

Lahjoita kolehtikeräykseen Bulgarian seurakuntatyön tukemiseksi

Voit tukea Bulgarian työtä oheisen painikkeen kautta tai tilisiirrolla Suomen Ev.lut. Kansanlähetyksen tilille.
FI 83 8000 1501 5451 08 viitteellä 70014.
Kiitos lahjastasi.
Jumalan siunausta sinulle

Lahjoita

Share This