Gerson Mgayan raamattuopetus Joensuun kohtaamiskahvilassa 18.6.2019
Tänään tarkastelemme yhtä tärkeää hetkeä Jaakobin elämässä, joka oli hänen elämänsä käännekohta. Olemme tunteneet Jaakobin lähinnä ihmisenä, joka käytti toisten heikkouksia omaksi hyödykseen. Jopa hänen oma isänsä ja setänsä Laban tunsivat hänet sellaisena.
Jaakob oli joutunut lähtemään kotoaan, koska pelkäsi veljeään Eesauta, joka oli vannonut tappavansa hänet. Nyt Jaakob oli kahdenkymmenen vuoden jälkeen palaamassa takaisin kotimaahansa ja tapaamassa jälleen veljensä. Erimielisyydet olivat edelleen selvittämättä. On vaarallista jättää riidat selvittämättä. Tiedän, että tänäänkin on ihmisiä, jotka elävät selvittämättä välejään puolisoidensa, vanhempiensa, sisarustensa tai työtovereidensa kanssa. Jotkut päättävät lopettaa yhteydenpidon kokonaan ja lähteä omille teilleen. Paras tapa hoitaa asiat, on ratkaista ne. Kun muutos on tapahtunut elämässä, haluamme selvittää asiamme. Eesau ei ollut Kanaanin maassa, minne Jaakob oli menossa. Hän oli hyvin kaukana, Seirissä. Jaakob olisi voinut mennä kotiin hiljaa, Eesaun tietämättä asiasta mitään. Mutta koska Jaakob oli nyt muuttunut, hän halusi tehdä sovinnon. Siihen ei ole helppoa tapaa.
Jo ennen kuin he kohtasivat, Jaakob yritti ennakoida tilannetta ja tehdä jotain, mistä mahdollisesti olisi apua. Hänellä oli hyvä strategia, mikä näytti toimivan hyvin. Siitä voisi olla apua myös meille, kun vahvemmat ihmiset vastustavat meitä. Katsotaanpa hänen strategiaansa.
Ensimmäisenä hän lähettää sanansaattajia tapaamaan veljeään. Näille läheteille kerrotaan tarkasti, mitä heidän tulee sanoa. Kun sinulla on selvittämättömiä juttuja jonkun kanssa, käytä välittäjiä. Käytä joitain ihmisiä välikäsinä. He voivat olla suureksi avuksi.
Kun katsomme, mitä hän neuvoi heitä sanomaan, näemme että Jaakob nöyryytti itsensä. “Näin sanokaa herralleni Eesaulle: Palvelijasi Jaakob sanoo,…”
Jaakob oli oppinut jotain uutta. Elämä oli kohdellut häntä niin kovin ottein, että hän oli nyt valmis kutsumaan veljeään “herrakseen” ja itseään hänen palvelijakseen. Se on suuri muutos. Nöyrtyminen on suurenmoinen ase. Kaikilla tuntemillasi suurilla ihmisillä on ollut tämä ominaisuus. Herralle on mieleen, että olemme nöyriä. Mutta se ei ole tarpeeksi. Katsokaamme, kuinka strategia etenee.
Hän lähettää lahjoja päästäkseen veljensä suosioon. Auttoiko se? Näyttää siltä, että siitä ei ollut apua.
Kun viestinviejät palasivat, he toivat mukanaan uhkaavan tuntuisia uutisia. Eesaulla oli mukanaan 400 ihmistä, ja kaikki olivat tulossa häntä kohti. Tuo ihmismäärä oli suurempi kuin se, mikä Abrahamilla oli mukanaan, kun hän meni pelastamaan Lootia. Se ei voinut tarkoittaa muuta kuin, että Eesaulla oli jotain mielessään. Se tiesi vain taistelua veljeä vastaan. Jaakob pelkäsi. Mutta hän ei joutunut paniikin valtaan eikä paennut. Hänellä oli vielä kaksi strategiaa jäljellä.
Ensin Jaakob jakoi väkensä ryhmiin ajatellen, että jos yksi ryhmä saa surmansa, toisella on mahdollisuus paeta ja ilmoittaa hänelle. Jos sekin ryhmä tulisi voitetuksi, hän voisi silti vielä paeta. Toiseksi, niin peloissaan kuin hän olikin, hän muisti, mitä Jumala oli luvannut hänelle. Hän meni polvilleen ja rukoili.
Tästä muistuu mieleeni eräs vertaus. Meillä on kaisloja vedessä, ja onpa tuuli tai myrsky miten kova tahansa, ne eivät koskaan kaadu, myrsky ei mahda niille mitään. Mutta entä puut, jotka seisovat korkeina ja uljaina. Ne katkeavat, kaatuvat ja tuhoutuvat täydellisesti. Miksi näin tapahtuu? Kaislat taipuvat, kun tuuli puhaltaa, mutta puut eivät sitä koskaan tee. Luonnon pitäisi opettaa meille jotain. Jos emme opettele nöyrtymään kohdatessamme pelottavia tilanteita tai ollessamme meitä vaikutusvaltaisempien ihmisten edessä, meidät puhalletaan pois. Muuta tietä ei ole.
Mutta sitten Jaakob muisti, mitä Jumala oli kertonut hänelle aikaisemmin. Hän kääntyi Jumalan puoleen ja rukoili, “Pelasta minut veljeni Eesaun käsistä, sillä minä pelkään, että hän tulee ja tuhoaa minut ynnä äidit lapsineen” (1 Moos 32:11).
Jaakob jättäytyi eroon muista ja oli yksin. Meille kerrotaan, että mies (joka ei sanonut nimeään, painiskeli hänen kanssaan) ja että he taistelivat koko yön! Taistelun päätyttyä Jaakob muuttui Israeliksi!
Sanomme aina, että kohtaamisemme Jumalan kanssa muuttaa meitä. Emme voi kohdata Jumalaa ja pysyä yhä samanlaisina kuin aikaisemmin. Jaakob kohtasi Jumalan ja hänet muutettiin ja hänestä tuli kokonaan uusi persoona. Muutokset alkoivat hänen sisältään ja päättyivät hänen ulkoiseen olemukseensa – nimeen.
Tässä muutama huomio, jonka haluan nostaa esille.
Elämässä eteemme tulevat pelot ja kaikenlaiset ongelmat, jos uskomme, ymmärrämme ja käsittelemme ne oikein, ovat Jumalan järjestämiä kohtaamisia kanssamme. Ne ovat elämämme käännekohtia. Mutta huomaa, että sanoin, jos käsittelemme ne hyvin. Koska tiedän ihmisiä, jotka kohtasivat haasteellisia tilanteita elämässään, mutta sen sijaan että olisivat nähneet ne hetkinä, joissa Jumala halusi kohdata heidät, he pettyivät ja tekivät itsemurhan. Kuinka sinä tavallisesti käsittelet haasteita omassa elämässäsi? Saavatko ne sinut polvillesi vai vievät sinut kauemmaksi Jumalasta? Mieti tätä ensin yksilönä, sitten perheenä ja lopulta kansana!
Nyt meille jää vielä yksi asia, joka saattaa tuntua oudolta hyväksyä. Mikä merkitys tällä tapahtumalla oli Jaakobin elämässä?
Mutta ennen kuin voimme tulla siihen, meidän täytyy selvittää kuka oli se, joka tuli taistelemaan Jaakobia vastaan tuona yönä. Raamattu puhuu yksinkertaisesti vain miehestä! Ilman nimeä! Aina kun Raamatussa lähetettiin enkeli jonkun luokse, hänellä oli nimi. Tässä on jotain, mitä meidän on hyvä pohtia. Oliko se mies lähetetty Jumalan luota, oliko hän Eesaun enkeli, vai kävikö Jaakob siinä niin sanotusti painia itsensä kanssa? Sanotaan, että vaikein taistelu, joka ihmisellä on voitettavanaan, on taistelu omaa itseä vastaan. Jos tämä on totta, se selittää, miksi kesti niin kauan ennen kuin hän pääsi voitolle. Koska jos Jaakob olisi taistellut Jumalan enkelin kanssa, luuletteko, että siihen olisi tarvittu edes yhtä erää? Jaakob olisi hävinnyt taistelun alle minuutissa. Mutta olen vakuuttunut siitä, että Jumala laittoi Jaakobin taistelemaan itsensä kanssa, ja lopulta hän luopui ylpeydestään ja vanhasta luonnostaan ja hänestä tuli uusi ihminen.
Suostuessaan muutokseen, Jumala palkitsi hänet sellaisella, mitä muut patriarkat eivät saaneet. Valittu kansa nimettiin hänen nimensä mukaan. Tämä on todella suuri asia. Käyttäkäämme tätä lukua korjataksemme omakin elämämme. Katso, mitä Jaakob teki. Hän taipui ja se oli hänen pelastuksensa. Hän antoi veljensä olla isoveli, ja Herran olla Herra. Näin tehdessään Jaakobista syntyi uusi ihminen, jota kutsuttiin Israeliksi.
Rev. Dr. Gerson Mgaya
piirijohtaja
Pohjois-Karjalan Kansanlähetys
raamattuontotta@raamattuontotta.fi
www.raamattuontotta.fi