Run for Missions -juoksuhaasteesta on kasvanut Suomen ev. lut. kirkon lähetysjärjestöjen yhteishanke. Myös tänä vuonna Kansanlähetys on mukana juoksuhaasteessa. Jo 25 juoksijaa on ottanut vastaan haasteen osallistua Run for Missions -juoksuun Tampereella 30.8.2019 Juoksijat haastavat kaikkia lähetystyöstä ja urheilusta kiinnostuneita kannustamaan juoksua lahjoittamalla lähetystyöhön.
Päätapahtuma Tampereen Maratonin yhteydessä
Kansanlähetys otti vastaan juoksuhaasteen sisarjärjestöltään Sansalta ja on mukana jo kolmatta kertaa. Run for Missions -päätapahtuma järjestetään Tampereen maratonin yhteydessä. Vuosittainen haaste on tarkoitettu kirkon lähetystyön toimijoille. Tapahtumalla luodaan iloista mieltä, lisätään seurakuntalaisten ja lähetysjärjestöjen väen kuntoa sekä tehdään kirkon lähetystyötä tunnetuksi.
Osallistua voi monilla tavoin: joukkueena, yksin tai
kannustamalla juoksijoita
Seurakunnat ja järjestöt voivat muodostaa omat joukkueensa viestimaratoniin, jossa neljä juoksijaa juoksee kukin 10,5 kilometriä. Viestijoukkueiden kesken kilpaillaan leikkimielisesti parhaasta ajasta sekä siitä, mikä joukkue kerää eniten varoja lähetystyölle.
Juoksuhaasteeseen voi osallistua tutustumalla alla oleviin tietoihin juoksijoista ja lahjoituskohteista.
Maratonviestijoukkueet
Kansanlähetyksen viestijoukkue
(Kohde: Lähetyslinjan 2019 opiskelijoiden lähettäminen)
- Katriina Sipari
- Vesa Sipari
- Susanna Sarimaa
- Hanna-Mari Vuorinen
Lisätietoja Kansanlähetyksen viestijoukkueesta sekä mahdollisuudesta osallistua juoksuhaasteeseen saat tästä linkistä.
Maahanmuuttajatyön viestijoukkue 1.
(Kohde: maahanmuuttajatyö Suomessa, Kreikassa ja Saksassa):
- Maiju Ollilainen
- jne.
- Lisätietoa Maahanmuuttajatyön viestijoukkueesta ja keräyskohteesta tästä linkistä.
Maahanmuuttajatyön viestijoukkue 2.
(Kohde: maahanmuuttajatyö Suomessa, Kreikassa ja Saksassa):
- Juoksija
- juoksija
- juoksija
- juoksija
Lisätietoa Maahanmuuttajatyön viestijoukkue 2 ja keräyskohteesta tästä linkistä.
Puolimaratonin juoksijat
(Kohde: maahanmuuttajatyö Suomessa, Kreikassa ja Saksassa)
- juoksija
- juoksija
- juoksija
- Lisätietoa juoksijoiden keräyskohteesta ja heidän tukemisestaan saat klikkamalla juoksijan nimeä.
Tule mukaan!
Osallistu Run for Missions -juoksuhaasteeseen haluamallasi tavalla:
- Kannusta Sinäkin juoksijoita lahjoitamalla haluamaasi kohteeseen. Katso juoksijat/lahjoituskohteet yllä.
- Lahjoita tämän sivun linkin kautta tai tilille FI83 2070 1800 0283 25 (Suomen Ev. lut. Kansanlähetys) viitenumerolla . Yleinen tuki viitenumerolla 70629 kohdistetaan vuoden 2019 lähetyslinjan opiskelijoiden lähettämiseen.
- Rukoile, että tämän tapahtuman kautta lähetystyö tulisi tunnetuksi ja evankeliumin sanoma leviäisi!
- Tule Tampereelle 30.8.2019 klo 11.00 kannustamaan juoksijoita ja heiluttamaan Run for Missions -viirejä. Mukana Ratinan stadionilla on tänä vuonna myös ihastuttava Donkki-aasi.
Kiitos tuestasi!