Juniorityö antaa juuret

29.10.2020

”Tämä oli elämäni paras viikko”, totesi eräs leiriläinen juniorileirin päätteeksi. Leirillä lapsi oli kuullut Jeesuksesta, osallistunut mielekkäisiin toimintahetkiin ja viettänyt aikaa ikäistensä junnujen kanssa.

Onneksi Kansanlähetyksen toiminta lapsille ei jää vain yhteen hienoon kesäiseen viikkoon. Monilla paikkakunnilla ja piiriyhdistyksissä eri puolilla Suomea järjestetään Kansanlähetyksen työntekijöiden tai vapaaehtoisten vetämiä kerhoja, leirejä, kuoroja ja perhetapahtumia. Monin paikoin Kansanlähetys toimii läheisessä yhteistyössä seurakuntien kanssa. Junnujen Donkkis Big Night -toimintaillat ovatkin vakiinnuttaneet paikkansa monien seurakuntienkin toiminnassa.

Juniorityössä opetamme Raamattua lapsille sopivalla tavalla ja pidämme esillä lähetystyötä. Niistä tahdomme pitää kiinni muuttuvan ajan keskellä. Uudet toimintatavat ja uudet avaukset ovat silti tarpeen. Miten vastaamme juniorityössä esimerkiksi netin tuomiin mahdollisuuksiin ja haasteisiin? Entä miten yhteistyö koulujen kanssa jatkuu tulevaisuudessa ja onko työhön tarpeeksi resursseja?

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Vapaaehtoisten merkitys Kansanlähetyksen juniorityön vetureina on viime aikoina korostunut entisestään. Talouden supistuessa palkattujen juniorityöntekijöiden määrä vähenee. Useilla paikkakunnilla vapaaehtoiset tekevätkin korvaamatonta työtä esimerkiksi pyhäkoulujen, kerhojen ja Donkkis Big Night -iltojen järjestelijöinä, opettajina ja ohjaajina.

Toiminta lasten kanssa on haastavaa ja antoisaa. Lapsen antama palaute on usein suorasukaisen rehellistä, niin hyvässä kuin pahassakin. Myös vastuu painaa. Silti ilo ja valonpilkahdukset ovat aitoudessaan liikuttavia.

Juniorityössä pitkäjänteisyys on hyve. Kasvua ei voi hoputtaa. Työn tulokset näkyvät monesti vasta vuosien kuluttua. Usein joku toinen kerää kylvön tuottaman sadon. Iloa ja rohkaisua työhön saa niissä hetkissä, kun näkee lapsen oppivan jotain, kohtaavan Jumalan ja kasvavan kristittynä. Iloista on myös saada nähdä lasten kasvavan edelleen isosiksi ja ohjaajiksi. Kasvatustyöllä on merkitystä.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Opetustuokio leirillä.

Kaikilla meistä on jonkinlaiset hengelliset juuret, jokin polku takanamme. Juniorityössä on mahdollisuus olla muovaamassa tuota polkua. Monet aikuiset mainitsevat lapsuuden pyhäkoulunopettajan tai leirin isosen merkittäväksi hengelliseksi ohjaajakseen. Hengellisille isille ja äideille on tarvetta. Lähde sinäkin mukaan!

Jaska Palomäki
juniorityön leiri- ja tapahtumavastaava 
sekä Donkki-lehden päätoimittaja

Kuvat: Petteri Rantamäki

Tue juniorityötä

Voit tukea Kansanlähetyksen juniorityötä kertalahjoituksella tästä painikkeesta. Lahjoittaessasi suoraan pankkiin tilinumero on FI14 5043 1920 0034 52. Juniorityön viite on 66154.
Kiitos tuestasi.
Jumalan siunausta sinulle.

Lahjoita

Share This