Joulunajan Donkki-lehdessä paneudutaan Jeesuksen lapsuuteen

5.10.2022

MainosMarraskuussa ilmestyvä Donkki-lehti pysähdyttää joulun sanoman äärelle. Raamattuaukeamilla opitaan Jeesuksen syntymän ja lapsuuden ajan hurjan jännittävistä tapahtumista. Opetukset pureutuvat joulun kertomuksiin mielenkiintoisista näkökulmista. Ne ovat antoisaa luettavaa, olivatpa asiat entuudestaan tuttuja tai täysin uusia. Lehti onkin loistava joululahja kaikille lapsille!

Donkki-lehden tarinoissa vietetään joulua pohjoisen lumisissa maisemissa. Saku odottaa innokkaana edessä olevaa luksuslomaa vanhempiensa vuokraamassa hulppeassa mökissä. Ruut puolestaan iloitsee aivan tavallisesta ja tunnelmallisesta kotijoulusta. Suunnitelmien muutos yllättää lapset, mutta joulusta tulee lopulta parempi kuin kukaan olisi osannut odottaakaan.

Lehdessä on tarinoiden ja raamattuopetusten lisäksi 24 tehtävää, joissa riittää runsaasti puuhaa joulun ajaksi. Kokkipalstalla valmistetaan itse salmiakkinekkuja, joita voi antaa vaikka joululahjaksi. Ammattipalsta tutustuttaa ensihoitaja Paavon työhön pelastuslaitoksella. Askartelupalstalla tehdään itse pieni jouluevankeliumikirja. Lisäksi lehdessä on joulukalenteri, joka haastaa liikkumaan jokaisena joulukuun päivänä. Mukana on tietysti myös tutut sarjis, gallup, värityskuva, pidetty ystäväkirja sekä hyytävän jännittävä jatkis.

Artikkeli jatkuu kuvien jälkeen.

Donkki-lehden raamattuaukeama
Donkki-lehden raamattuaukeama

 

Donkki-lehden tarina-aukeama
Donkki-lehden tarina-aukeama

 

Donkki-lehden tehtäväaukeama.
Donkki-lehden tehtäväaukeama.

 

Tilaa 24.10 mennessä

Donkki keskittyy uskon perusasioihin mielenkiintoisella ja lasten maailmaan sopivalla, turvallisella tavalla. Lehti onkin loistava apuväline kummilapsen kristilliseen kasvatukseen, jota kummi tekee yhdessä vanhempien ja seurakunnan kanssa.  

Joulun Donkki-lehti ilmestyy 17.11. Tee tilauksesi viimeistään 24.10.
Lehdessä on:
• kuusi lapsentajuista ja mielenkiintoista raamattuaukeamaa
• 24 tehtävää lehden teeman soveltamiseksi
• tarina-aukeamilla tutut hahmot Saku, Ruut ja Donkki-aasi
• lisäksi muun muassa ystäväkirja, askartelu, kokkipalsta, sarjis, teemaan liittyvä värityskuva ja gallup.

Tee tilauksesi 24.10. mennessä:
sähköpostilla: uusitie@atex.com
tai soittamalla numeroon: 03 4246 2205 / Uuden Tien tilaajapalvelu
Huomaathan muuttuneet yhteystiedot!

Donkki-lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Seuraavat ilmestymisajat ovat:
Talven Donkki-lehti 17.11.2022 | Teema: Jeesuksen lapsuus
Kevään Donkki-lehti 2.3.2023 | Teema: Tosi on!
Kesän Donkki-lehti 11.5.2023 | Teema: Jumalan kämmenellä
Syksyn Donkki-lehti 7.9.2023 | Teema: Ystävyys
Talven Donkki-lehti 16.11.2023 | Teema: Kohtaamisia Jeesuksen kanssa

Lehden käyttövinkkejä seurakuntaan

Leiripaketti:

Donkki-lehti on opetuksineen ja pajoineen valmis leiripaketti esimerkiksi seurakunnan talvileirille. Mallia voit ottaa leirioppaasta, jonka voit ladata tästä.

Anna lehti lahjaksi:

Donkki on myös oiva lahja jouluna, koulunsa aloittaneille ekaluokkalaisille, kymppisynttäreiden päivänsankareille tai vaikka kaikille leiriläisille!

Aamunavaukset, hartaudet ja opetukset:

Donkki-lehti on näppärä materiaali aamunavauksiin, kerhohartauksien pitoon tai raamattuopetushetkiin. Jokainen raamattuaukeama toimii itsenäisenä kymmenen minuutin opetuksena, johon liittyy kaksi tehtävää.

Donkin tilausväylät yksityisille:

Donkki-lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Jokaisella numerolla on oma teema, jota käsitellään tarinoiden, raamatuntekstien ja tehtävien avulla. Lisäksi Donkissa on runsaasti kiinnostavia palstoja, jotka liittyvät harrastuksiin, ystävyyteen, askarteluun ja kokkaukseen.

Jokaisessa Donkki-lehdessä on:

  • kuusi lapsentajuista ja mielenkiintoista raamattuaukeamaa
  • 24 tehtävää lehden teeman soveltamiseksi
  • tarina-aukeamilla lehden vakiohahmot Saku, Ruut ja Donkki-aasi
  • lisäksi muun muassa ystäväkirja, askartelu, kokkipalsta, sarjis, teemaan liittyvä värityskuva ja harrastuspalsta.

Tilaa lehti Uuden Tien tilaajapalvelusta puh. 03 4246 2205
tai sähköpostitse uusitie@atex.com
tai netissä osoitteessa: https://donkki.net/lehti/tilaa-donkki-lehti/

Lehden vuosikerran hinta nousee 1.1.2023 alkaen 25 euroon, mutta tilaamalla vuoden 2022 puolella saat vielä vuoden lehdet hintaan 20 euroa.

Aleksi Soininen
Donkki-lehden päätoimittaja

Tue Donkki-lehden tuottamista ja jakelua kertalahjoituksella

Voit mahdollistaa lehden tekemisen, painamisen ja jakelun lahjoittamalla Donkki joka junnulle -kampanjaan. 20 euron lahjoituksella mahdollistat vuosikerran jakamisen yhdelle lapselle!

Kiitos lahjoituksestasi!

Kansanlähetyksen juniorityö

Lahjoita

Share This