Jimmassa iloitaan – kaksi seurakuntaa sai oman papin

6.10.2022

Stipendiaattiohjelman tuen avulla papiksi opiskelleet etiopialaiset Amanuel Nura (vas.) ja Debela Deme ovat jo aloittaneet työt omissa kotiseurakunnissaan Akossa ja Asendabossa. Heidän keskellään on Etiopian Mekane Yesus -kirkon Jimman synodin evankelioimisosaston johtaja Alemayeu Kebede. Kuva: Alemayeu Kebeden arkisto

 

Debela Demen ja Amanuel Nuran neljän vuoden opiskelut Mekane Yesus -seminaarissa päättyivät juhlaan, kun he valmistuivat papiksi kesäkuun 18. päivä.  Amanuel Nura on kotoisin Akon hiippakunnan Akon seurakunnasta ja Debela Deme Jimman hiippakunnan Asendabon seurakunnasta. Miehet ovat jo aloittaneet työn omissa seurakunnissaan.

Molemmat valmistuneet ovat opiskelleet Jimman synodin stipendirahaston avulla, jota Kansanlähetys tukee.

Mekane Yesus -kirkko on maailman suurin luterilainen kirkko, jossa on yli kymmenen miljoonaa jäsentä. Nopeasti kasvavalla kirkolla on haasteena kouluttaa riittävästi työntekijöitä ja pastoreita seurakuntiin ja saarnapaikkoihin. Kansanlähetys on tehnyt työtä Mekane Yesus -kirkon tukena vuodesta 1968 muun muassa tukien stipendein seminaarin etiopialaisia opiskelijoita.

Mekane Yesus -kirkon Jimman synodin evankelioimisosaston johtaja Alemayeu Kebede kiittää stipendiohjelman kautta saadusta tuesta.

– Kansanlähetys on pitkäaikainen kumppanimme, joka on aina vierellämme kaikissa ongelmissamme ja evankelioimistoiminnassamme. Kiitämme Kaikkivaltiasta Jumalaa, joka on antanut meille sellaisen tuen. Kiitos myös Kansanlähetykselle siitä, että se on myöntänyt meille varoja, jotka auttavat meitä kouluttamaan työntekijöitä eri tehtäviin seurakunnissamme. Jumala siunatkoon lähetystyötänne ja maatanne.

 

Toim. Anne Lepikko

Artikkeli on ilmestynyt Kansanlähetyksen Suuressa mukana -lehdessä 3/2022.

***

Sinun tukesi on tärkeä

Kansanlähetys tekee ja tukee koulutustyötä useassa eri maassa. Koulutuksen ja kouluttajien tarve työalueillamme on suuri:

  • Tuemme ja koulutamme yhteistyökirkkojemme työntekijöitä ja vastuunkantajia Etiopiassa, Tansaniassa, Japanissa, Venäjällä, Etu-Aasiassa sekä Euroopassa.
  • Tuemme kirkon koulutuskeskuksen rakentamista Etiopian Jimmassa, jotta seurakunnat saisivat kipeästi kaipaamiaan pappeja ja työntekijöitä.

Koulutustyön hedelmät moninkertaistuvat, kun ilosanoma Jeesuksesta ja kristillinen opetus saavat koulutettujen kautta levitä uusille ihmisille ja alueille.

Anna lähimmäisillemme mahdollisuus opiskella kirkon työntekijäksi tai vastuunkantajaksi.

Muista työtä rukouksin ja lahjoita Menkää ja tehkää -keräykseen, jonka tuotto kohdistuu:

  • Jimman koulutuskeskuksen rakennushankkeeseen
  • opiskelijoiden stipendeihin
  • koulutustyötä tekevien työntekijöidemme palkka- ja työkuluihin.

LUE LISÄÄ keräyksestä >>tästä.

Voit lahjoittaa tämän sivun alaosassa olevalla lahjoituspainikkeella tai vaihtoehtoisesti pankissasi viitteellä 70331 tilille:

Nordea: FI83 2070 1800 0283 25,
OP: FI14 5043 1920 0034 52 tai
Danske Bank: FI 83 8000 1501 5451 08.

Voit lahjoittaa myös:

  • soittamalla 0600 180 10 (hinta 10,01 € + pvm/mpm) tai 0600 190 90 (hinta 20,45 € + pvm/mpm)
  • MobilePayllä, 37850, kommenttikenttään: Koulutustyö

Lämmin kiitos lahjastasi. Jumalan siunausta sinulle.

Lahjoita Menkää ja tehkää -keräykseen koulutustyölle

Oheisesta painikkeesta pääset lahjoittamaan nettipankkisi kautta. Lahjoituksesi ohjautuu Kansanlähetykselle Checkout Finland Oy:n kautta. Lämmin kiitos lahjastasi.

Lahjoita

Share This