Kävin maaliskuun lopulla Darimussa hakemassa tavarani kehitysyhteistyöprojektin aikana kotinani toimineesta huoneen ja pienen keittiön asunnosta.
Kun ajoin asuntoni eteen, huomasin, että koko piha-alue oli peitetty pressukatoksella ja siellä oli satoja penkkejä. Siitä arvasin, että seurakunta oli pitänyt konferenssin. Sillä nimellä sikäläiset kristityt kutsuvat suurtapahtumia, joihin on kutsuttu mukaan naapuriseurakuntia.
Tällaisia pressukatoksia seurakunta käyttää konferensseissa. Tämä kuva on vuoden takaa, kun juhlittiin evankeliumin tulon 50-vuotisjuhlaa. Kuva: Hannu Laukkanen
Konferenssissa oli ollut noin neljätuhatta henkeä. Sille pienelle piha-alueelle tuollainen ihmisjoukko on aivan valtava määrä. Oli aivan uskomatonta kuulla kertomusta siitä, mitä edellisenä viikonloppuna oli tapahtunut.
Perjantai-iltana, kun vieraileva puhuja oli ollut pitämässä puhetta, hän oli saanut profetian. Hän oli sanonut, että paikalla on joku sairas, jonka Jumala on luvannut parantaa. Pian joku yleisöstä oli havainnut, että kipu oli hävinnyt. Sana tästä oli levinnyt kaupungille ja lauantaina monta uutta ihmistä oli tullut mukaan. He halusivat, että heidänkin sairautensa puolesta rukoiltaisiin. Niinpä ihmeitä tapahtui myös lauantaina. Yhden perheen kaksi sokeaa lasta oli saanut näkönsä takaisin ja yksi kuuromykkä oli saanut kuulon ja puhekyvyn.
Kaikki tämä johti siihen, että sunnuntaina koko alue oli ollut täyteen ahdettu. Kesken saarnan saarnaaja oli saanut profetian, että kansanjoukossa on mies, joka on tullut sokean poikansa kanssa paikalle. Hän oli kehottanut miestä tulemaan rohkeasti eteen, koska Jumalalla on hänelle asiaa. Kansanjoukossa kävi kohahdus, kun yleisön takaosasta nousi ylös mies, jolla oli muslimien tunnusomainen hattu päässä. Hänen mukanaan oli noin kahdeksanvuotias poika, joka oli ollut sokea syntymästään saakka. Pappi pyysi häntä tulemaan eteen. Kun pojan puolesta rukoiltiin, hän sai näkökyvyn ja isä kaatui Hengen vaikutuksesta. Kun hän nousi pystyyn, hän tempaisi muslimilakin päästään, heitti sen menemään ja sanoi suureen ääneen: ”Tuota en enää tarvitse, olen löytänyt sen oikean Jumalan, jota haluan palvella.” Sanat eivät riitä kertomaan, millainen iloylistys oli seurakunnan joukossa syntynyt. Jumala toimii, ja täällä saan olla mukana myös minä omalta pieneltä osaltani. Ollaan keskellä Apostolien tekoja.
Olen aiemmin kirjoittanut paikallisesta peltikirkkoseurakunnasta, joka syntyi tähän asuntoni vieressä olevaan entiseen nälkäapuvarastoon vain puolitoista vuotta sitten (syyskuun 2014 alussa). Aluksi jäseniä oli vain viisi. Viimeksi kun kirjoitin asiasta lokakuussa 2015, seurakuntalaisia oli 777, ja kun kysyin tilannetta nyt, minulle kerrottiin, että heitä on jo yli tuhat. Meillä oli projektivarastona osa tuosta peltihallista, ja nyt sekin osa on otettu käyttöön. Väliseinä on revitty alas ja kirkkotila on nyt koko varaston mittainen, mutta silti aivan liian ahdas. Heidän suuri haaveensa on saada kunnon kirkko tuolle paikalle.
Kun kysyin, mikä on rovastikunnan suunnitelma kirkon rakentamiseksi, yllätyin saamastani vastauksesta. Tällä seurakunnalla on jo oma kirkko. Vaikka se on vain peltihalli ja ahdas, se on kuitenkin kirkkorakennus. Rovastikunnan pääkohde on nyt Benan siirtolaiskylät. Siellä on saatu kaksi kirkon tonttia Hararista siirrettyjen muslimien asuttamiin kyliin. Ykköstavoite on rakentaa heille kirkko. Alueella on herätystä ja nuo nuoret kristityt tarvitsevat tilan, missä kokoontua. Ongelma on vain rahoitus. Kaikki liikenevä raha on jo käytetty noihin kahteen rakennushankkeeseen. Perustukset on tehty, puita on ostettu ja nyt haasteena on saada puut työmaalle.
Jotenkin riemuitsin sisimmässäni tästä vastauksesta. Tällä seurakunnalla on lähetysnäky: mennään sinne, minne kukaan muu ei mene. Kyllä täällä kaupungissa pärjää, mutta siellä ”puskassa” tarvitaan apua.
Olen jäämässä pois täältä Darimun alueelta, koska kehitysyhteistyöprojekti on saatu valmiiksi. On ikävää, kun joudun pois, nyt kun se varsinainen työ, mitä haluaisin tehdä, on alkamassa. Haluaisin olla kirkkojen rakentaja seurakunnille, mutta näyttää siltä, että Jumalan suunnitelmissa olen se maaperän pehmittäjä, jotta muut voivat sitten tehdä paremmin työnsä.
Tätä kirjoittaessani ovelleni koputetaan. Koputtaja on nuori mies, Nura. Hän on ollut projektissa päivätyöläisenä koko projektin ajan. Nyt ei ole työtä. Mietin, millaisen todistuksen Herrastani olen hänelle, muslimille, pystynyt antamaan. Jotakin kuitenkin kertoo se, että hän tuli kylään luokseni. Meillä oli hyvä keskusteluhetki englanti–oromo–amhara-sekoituksella. Luulen, että kaikki asiat tulivat selväksi.
Olkoon kaikkivaltias Jumala näitten ihmisten kanssa ja siunatkoon heitä ja heidän työtään. Olen saanut olla hetken näkemässä ihmeitä vailla määrää, näkemässä kuinka hallitusmiesten mieli muuttuu projektin myötä. Nyt seurakunnat saavat kirkkojen tontteja alueille, minne niitä oli täysin mahdotonta saada vielä neljä vuotta sitten. Tämäkin on ihme. Olkoon koko tämä alue siunattu.
Darimussa 29.3.2016 Aki Tuppurainen
Kirjoittaja toimii lähetystyössä Etiopiassa