Etsi rohkeasti oma kutsumuksesi lähetystyössä

7.12.2022

Ymmärsin lähetystyön tärkeyden jo lapsena, mutta ajattelin pitkään, että minun tehtäväni oli olla lähettäjä. Yllättäen Jumala kutsuikin lähtemään ja taivutteli vastaan pyristelijän. Kymmenen vuotta sain palvella Inkerin kirkkoa Venäjällä.

Kotimaahan palattuani hakeuduin muihin töihin, mutta Jumala kutsui takaisin hengelliseen työhön. Viimeiset viisi vuotta olen toiminut Hämeen Kansanlähetyksen tavoittavan työn koordinaattorina. Ulkoisesti kutsumus on muuttanut muotoaan, mutta työn ydin on sama.

Lähetystyö koskettaa meitä jokaista.

Koordinoin työtä Hämeenlinnassa, Kansanlähetyksen Keitaalla. Tarjoamme uskoville mahdollisuuden kokoontua yhteen ja rakentua Jumalan sanan äärellä. Lähetystyö on esillä eri tavoin tilaisuuksissamme ja lähettien vierailut ovat tärkeitä. Esirukoilijan ja lahjoittajan työssä tarvitaan uskollisuutta. Itsekin saan nyt olla sillä puolella rintamaa mukana ulkolähetystyössä.

Suomi on yhä selvemmin lähetyskenttä ja iloitsen siitä, että saan työssäni kohdata myös niitä, jotka eivät vielä tunne Jeesusta henkilökohtaisesti. Keitaalla toimii Hyvien uutisten kahvila, johon kutsumme ohikulkijoita. Omien ulkomaan vuosieni jälkeen minulle on ollut luontevaa auttaa ja tukea myös maahanmuuttajia. Ukrainan sodan alettua venäjän kielen taidollekin on taas ollut käyttöä.

Lähetystyön voi ymmärtää laajasti. Lähetystyöntekijä on ihminen, jonka sydämessä Jeesus asuu. Lähetyskenttä taas on ihminen, jonka sydämessä Jeesus ei asu. Näin ymmärtäen asia koskettaa meitä jokaista. Etsi rohkeasti oma kutsumuksesi lähetystyöntekijänä.

Miina Makkonen
Hämeen Kansanlähetyksen tavoittavan työn koordinaattori

Tilaa Miinan rukouskirje sähköpostiisi >> tästä.

Kuuntele Miina Makkosen ja Mika Lehtisen keskustelu aiheesta Lähetystyöstä kotimaantyöhön, joka oli Kansanlähetyksen Raamattuavain Extra -ohjelmassa Radio Deissä 26.11.2022 >> tästä.

Artikkeli on julkaistu 2.12.2022 ilmestyneessä Kansanlähetyksen Suuressa mukana -lehdessä.

Kuva: Philippe Gueissaz

Share This