Ensimmäinen joulusukkakuorma lähti jo matkaan

4.6.2021

Keskiviikkona 19. toukokuuta Tuurissa lastattiin Saksaan lähtevään rekka-autoon 1 591 paria käsintehtyjä sukkia, 2 997 nuttua ja useita satoja myssyjä, peittoja, huiveja ja muita käsintehtyjä asuja. Tällä kertaa matka Saksaan oli tavallista pidempi, sillä kuorma saapui perille paketointipaikkaan vasta 2. kesäkuuta. Perävaunu saapui Saksan satamaan aikataulussa, mutta siellä viivästyksen aiheutti se, että Saksassa oli pulaa vetoautoista.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Sukkakuorma on saapunut Saksaan.
Sukkakuorma on saapunut Saksaan ja sitä puretaan yhteistyöorganisaation varastolle. Kuva: Idän kirjallisuustyö

 

Nyt kuorma on turvallisesti perillä. Saksassa Kansanlähetyksen partneriorganisaatio on jo aloittamassa jokavuotisen joululahjaprojektin valmistelua.

Tänäkin vuonna tavoitteena on lähettää Saksasta tuhansia joulupaketteja köyhille lapsille Ukrainaan, Valko-Venäjälle ja Moldovaan. Suomessa käsinkudottujen ihanien sukkien ja asusteiden lisäksi joulupaketteihin laitetaan karkkia, koulutarvikkeita, saippuaa, shampoota, hammastahnaa, hammasharja, lelu, hengellinen lastenkirja ja vaatteita.

”Haluamme kiittää kaikkia teitä, jotka olette ahkeroineet kutimien kanssa. Ilman teidän suurta panostanne meillä ei olisi ollut mitään lähetettävää. Kiitos myös Hanna Saarenpäälle ja kaikille teille, jotka olette tehneet työtä varastolla Tuurissa”, projektista vastaavat Pirkko Tuppurainen sekä Sandi ja Esko Mäki-Soini sanovat.

Juttu jatkuu kuvien jälkeen.

Ihania käsintehtyjä sukkia lähdössä joulupaketteihin.
Tuhannet kiitokset kaikille, jotka ovat antaneet aikaansa ja varojaan Itä-Euroopan köyhien lasten ilahduttamiseksi ja auttamiseksi.

Nyt lähetetyn kuorman avulla jouluprojektin valmistelut saadaan Saksassa käyntiin. Jos Jumala suo, seuraava sukkakuorma Saksaan lähetetään syksyllä. Jouluprojektissa tarvittavien sukkien koko on 23–42.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Sukkien pakkausta Tuurissa.
Sukkien pakkausta Tuurissa.

Hannan varastolle voi edelleen lähettää sukkapaketteja, osoitteeseen:
Hanna Saarenpää, Apilapolku 1, 63610 Tuuri, puh 040 769 2077. Hannalle voi myös viedä paketit suoraan kotiin. Jeesuksen runsaasti siunaamaa kesää teille kaikille!

Ps. Muistathan liittää sukat langalla pareiksi. Sukkien kokoa ei tarvitse ilmoittaa.

Kuvat: Hanna Saarenpään ja idän kirjallisuustyön arkistot

 

Anna kertalahja idän kirjallisuustyölle

Voit tukea Idän kirjallisuustyötä kertalahjoituksella tästä painikkeesta. Kertalahjoituksessa suoraan pankkiin tilinumero on FI83 8000 1501 5451 08. Kirjallisuustyön viite on 70807.
Kiitos tuestasi! Jumalan siunausta sinulle.

Lahjoita

Share This