Tule viettämään elämäsi paras vuosi Kansanlähetysopistolla

5.7.2023

Yksi Kansanlähetysopiston linjavastaavien kevään keskeisimmistä työtehtävistä on syksyn lukujärjestyksen laatiminen. Apologialinjan linjavastaava Miikka Niiranen toteaa, että iso osa hänen työtään on itse asiassa koulutussuunnittelijan työtä. ”Koska apologian kenttä on niin laaja, en voi itse olla asiantuntija kaikessa. Siksi saan ja joudun kutsumaan itseäni fiksumpia ja perehtyneempiä opettajia linjalle”, hän toteaa vaatimattomasti.  

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Miikka Niiranen.
Miikka Niirasen pitkäaikainen kiinnostus klassista kristillistä kasvatusta kohtaan tulee osaksi hänen työtään, sillä opisto järjestää aiheesta täydennyskoulutuksen ensi lukuvuoden aikana. Kuva: Sakari Röyskö

Vuodenvaihteesta lähtien Vesa Ollilaisen työn jatkajana toiminut Niiranen kertoo noudatelleensa lukujärjestyksen laatimisessa edeltäjänsä kehittämiä suuntaviivoja, joillakin omilla mausteillaan höystettynä. ”Tuntiopettajien lista näyttää mielestäni varsin vakuuttavalta: 32 opettajaa, rautaisia ammattilaisia kaikki, joista seitsemän tohtoria tai dosenttia. Mukana on esimerkiksi Leif Nummela, Timo Laato, Rope Kojonen, Soili Haverinen, Santeri Marjokorpi, Niilo Räsänen, Jarkko Haapanen, Erkki Jokinen, Leif Erikson, Daniel Nummela, Juha Ahvio, Ilmari Karimies, Virpi Kurvinen, Matti Korhonen ja monia muita. Tarkista lukujärjestys tämän linkin takaa!” 

Periodit avaavat kaikille mahdollisuuden päästä mukaan

Apologialinjan opetuksista on koostettu yhteensä peräti kahdeksan myös suurelle yleisölle avointa periodia. Ilmoittautuminen avautuu parin viikon kuluttua Kansanlähetyksen kotisivulla. Ajankohdat kannattaa kuitenkin laittaa jo kalenteriin. Syyslukukautena Kansanlähetysopiston lukusuunnitelmassa ovat muun muassa seuraavat kaikille avoimet periodit: 

• 

ma 28.8. – to 31.8. Ota apologian alkeet haltuun 

• 

ma 4.9. – pe 8.9. Mikä Raamattu on, miten me sen saimme ja miten sitä tulkitaan 

• 

ma 25.9. – ke 27.9. Yleinen ilmoitus eli mitä kaikki kysymättäkin tietävät Jumalasta 

• 

ma 2.10. – pe 6.10. Kirkko historiassa ja aatteiden ristiaallokossa 

• 

ma 9.10. – to 12.10. Apologian lajien rikas kirjo 

• 

ti 14.11. – pe 17.11. Kuka olet, Jeesus? Ja miksi toista kaltaistasi ei ole eikä tule 

• 

ma 20.11. – pe 24.11. Aarreaitta nimeltä reformaatio 

• 

ma 11.12. – pe 15.12. Apologia seurakunnan arjessa 

 

Kirjastoon läjäpäin kirjoja

Yksi Niirasen mieluisimmista työtehtävistä on etsiä uusia kirjoja Kansanlähetysopiston kirjastoon. Kesäkuussa hän viimein ehti tehdä kahdesta eri verkkokaupasta ensimmäisen kirjatilauksen. ”Vitsailin jo eräälle lähettäjätiimini jäsenelle, ettei minun omaan hyllyyni tarvitse ostaa oikeastaan koskaan enää kirjoja. Tässähän säästyy pitkä penni, sillä internetin meemitehtaiden mukaan vanha kiinalainen sananlasku kuuluu:’Varasta miehen lompakko ja hän on köyhä viikon verran. Opeta hänet keräämään teologisia kirjoja, ja hän on köyhä loppuelämänsä.’Niiranen vakavoituu ja lisää, että kirjasto on tärkeä osa kansanopiston toimintaa, varsinkin näinä lukemiskriisin aikoina. ”Ajantasainen kotimainen ja ulkomainen kirjallisuus on opiskelun ja opettamisen elinehto. Samoin toivon, että kirjasto palvelisi Kansanlähetyksen henkilökuntaa entistä enemmän. Uusissa kirjoissa on mm. Stephen Meyerin, Peter Harrisonin, Justin Brierleyn, Hugh Rossin, Richard Swinburnen, Elizabeth Elliotin ja Alvin Plantingan kirjoja.”

Syksyn linjojen haku on käynnissä

Haku Kansanlähetyksen linjoille on parhaillaan käynnissä ja nyt on otollinen hetki hakea. ”Yliopistojen ja muiden opiskelupaikkojen tuloksia alkaa tipahdella postiluukusta. Vaikka toivon, että Kansanlähetysopiston linja voisi olla monelle ykkösvaihtoehto, niin kakkosvaihtoehtokin on hyvä! Jos tunnet jonkun, jolle opiskelupaikka ei auennut, vinkkaa hänelle apologialinjasta.”Niiranen kertoo, että viisi ensimmäistä opiskelijaa on jo hyväksytty 13. päivä elokuuta alkavalle Apologialinjalle. ”Vinkkaa tutuillesi, erityisesti vaikkapa tuoreille ylioppilaille apologialinjasta. Linjan opinnot voivat muuttaa elämän suuntaa. Hyvällä tavalla. Kiitos, kun olet mukana tukemassa ja rukoilemassa tämän ja muiden Kansanlähetysopiston linjojen puolesta”.

Rukousaiheita:

• Kansanlähetyspäivät ovat ensi viikonloppuna. Miikka Niiranen on Mika Falkin kanssa ohjelmavastuussa lauantaiaamuna kello 10.30 alkavassa kanavassa ENTÄ JOS JUMALA ON TOTTA . Rukoilethan, että päivät onnistuvat.
• Rukoilethan, että mahdollisimman moni opiskelija löytäisi tiensä Apologialinjalle opettelemaan uskon puolustusta.
• Että saisimme pian, jo kesän loppuun mennessä sopivan yhteistyökumppanin klassisen kristillisen kasvatuksen täydennyskoulutusta varten.
• Kiitos ehkä yhden vaikutusvaltaisimman 2000-luvun apologeetan eli Tim Kellerin elämäntyöstä. Hän pääsi riemuitsevaan seurakuntaan toukokuussa.

Toim. Anne LepikkoArtikkelikuvassa opiston lukuvuoden 2022-2023 linjoilta valmistuneet opiskelijat rehtorin ja linjavastaavien kanssa. Kuva: Opiston arkisto

Ota yhteyttä

Puhelinvaihde

Suomen Ev.lut. Kansanlähetys

keskus@sekl.fi

+358 19 779 20

Tue opiston työtä

Opiskelu Kansanlähetysopistossa on monille nuorille ja aikuisille elämän parasta aikaa. Evankeliumi on tänäänkin Jumalan voima jokaisen kristityn elämässä.
Tue opiston toimintaa ja lahjoita oheisesta painikkeesta tai suoraan pankissasi Suomen Ev.lut. Kansanlähetyksen tilille
OP: FI14 5043 1920 0034 52
TAI NORDEA: FI83 2070 1800 0283 25
Opiston viitenumero on 40002.
Kiitos lahjastasi.
Jumalan siunausta sinulle.

Lahjoita

Share This