Kirje pastori Bultilta Etiopiasta

7.8.2020

Pastori Bulti Fayissa Bulke opiskelee Åbo Akademin tohtoriohjelmassa. Hän kirjoittaa Jobin kirjaan liittyvää väitöskirjaansa pääosin kotonaan Addis Abebassa, mutta Kansanlähetyksen tavoitteena on mahdollistaa pastori Bultille kaksi kolmen kuukauden opiskelujaksoa Turussa. Ensimmäinen opintojakso oli tämän vuoden alussa, mutta koronaepidemian vuoksi pastori joutui palaamaan Etiopiaan jo maaliskuussa.

Opintojaksot Turussa ovat välttämättömiä, sillä Addis Abeban teologisten kirjastojen resurssit ovat vähäiset. Åbo Akademissa pastori Bulti saa käyttää yliopiston kirjastoa ja nettitietokantoja sekä käydä vuoropuhelua ohjaajiensa kanssa.

Pastori Bulti työskentelee Etiopian Evankelisen Mekane Yesus -kirkon palveluksessa. Hän johtaa kirkon korkeimman oppilaitoksen Mekane Yesus -seminaarin raamatullisten oppiaineiden osastoa Addis Abebassa sekä myös opettaa tulevia pappeja.

Koulutettujen pastoreiden tarve on Etiopiassa suuri. Pastori Bultin tohtoriopinnot vahvistavat merkittävästi sekä Mekane Yesus -seminaaria että koko kirkkoa ja sen pappiskoulutusta.

Lue lisää pastori Bultin opinnoista >>tästä.

Pastori Bulti lähetti tervehdyksen Addis Abebasta kesäkuun lopussa 2020. Tässä hänen kirjeensä käännettynä:


Opiskelua ja taistelua elämästä 

Olen toiminut Mekane Yesus -seminaarin raamatullisten aineiden opettajana vuodesta 1993 lähtien ja asun seminaarin asunnossa kampusalueella. Perheeseeni kuuluvat vaimoni Berhane Tafarraa, poikamme Moti, tyttäremme Yannikeol, ottotyttäremme Sifan sekä veljentyttäreni. Vaimoni työskentelee Mekane Yesus -kirkon mediakeskuksessa oromonkielisten ohjelmien tuottajana.  

Pieneen taloomme kuuluu puutarha, jossa kasvatamme kauniita kukkia, vihanneksia ja hedelmiä. Puutarhassamme on kaksi avokadopuuta, muutamia banaanipuita, kaksi omenapuuta sekä vihanneskasveja, kuten tomaatteja, paprikaa ja porkkanoita. Iltaisin toimistotöiden päätyttyä vietämme yhdessä aikaa puutarhassamme. Erityisesti vaimoni rakastaa suuresti puutarhaamme. Myös veljentyttäreni, joka asuu meillä, työskentelee usein keittiötöiden lisäksi puutarhassa. 

Aamuisin ja iltaisin vietän aikaa rukouksessa noin tunnin verran. Sen jälkeen alan lukea Jobin kirjaa, pääasiassa hepreaksi, ja kirjoitan Jobin kirjaa käsittelevää väitöskirjaani. Opetan myös osa-aikaisesti Mekane Yesus -seminaarissa. Pääasiassa opetan Vanhan testamentin teologiaa, Raamatun hepreaa, Uuden testamentin kreikkaa ja muita raamatullisia oppiaineita. Yksi tehtävistäni on ohjata teologian kandidaatti- ja maisteriopiskelijoiden lopputöitä ja arvioida niitä lukuvuoden lopussa. Parhaillaan luen neljän maisteriopiskelijan lopputöitä, jotka minun on arvioitava 5.7. mennessä.  

Koronavirusepidemia on levinnyt myös Etiopiaan. Julkisilla paikoilla, kuten ruokakaupoissa, joudumme käyttämään kasvomaskia. Joudumme myös kuljettamaan aina mukanamme käsidesiä, jolla puhdistamme kätemme monta kertaa päivässä. Lapset ovat koko ajan kotona, sillä koulua käydään internetin välityksellä.  

Elämä on aina taistelua. Kun me taistelemme, samalla opimme. Siispä jatkamme opiskelua, taistelua ja taas opiskelua. Kokemuksemme ovat opettajiamme. Kaikista näistä arkielämään liittyvistä taisteluista huolimatta sydämemme on täynnä iloa Jumalassa, joka on jatkuvasti Hyvä Paimenemme. Haluan oppia paremmin tuntemaan tätä Jumalaa ja kertoa hänestä toisillekin. Hän on elämäni lähde, rohkeuteni, iloni ja toivoni ikuisesti. 

Jumala kykenee tekemään kaikkea kaikkien asioiden avulla. ”Me tiedämme, että kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa ja jotka hän on suunnitelmansa mukaisesti kutsunut omikseen.” (Room. 8:28). Ylistetty olkoon Jumala, joka yksin, ilman ihmisen apua, tekee lukemattomia ja ihmeellisiä tekoja. ”Hän yksin tekee suuria ihmetekoja. Iäti kestää hänen armonsa!” (Ps. 136:4).  

Kiitos sinulle, että olet kiinnostunut elämästäni! Kiitos kaikesta tuestasi! Rukoile Jumalaa, että pysyisimme terveinä ja saisin tohtoriopintoni valmiiksi. Jumala teitä kaikkia siunatkoon.

Pastori Bulti Fayissa Bulke

Pastori Bulti perheensä kanssa.
Pastori Bulti ja hänen vaimonsa Berhane Tafarraa sekä tyttäret Yannike ja Sifan kotinsa edustalla Addis Abebassa. Kuva: Esko Siljanen
Tule mukaan tukemaan tohtoriopintoja 

Osallistumalla keräykseemme tämän sivun alalaidassa tuet pastori Bultin opintoja ja siten autat Mekane Yesus -kirkkoa sen varustaessa työntekijöitään julistamaan evankeliumia Etiopiassa. Tavoitteena on, että pastori Bulti valmistuu teologian tohtoriksi vuoden 2022 aikana.

Tue pastori Bultin opintoja

Voit lahjoittaa haluamasi summan tämän painikkeen kautta tai antaa tukesi verkkopankissa Suomen Ev.lut. Kansanlähetyksen tilille FI14 5043 1920 0034 52 viitenumerolla 77046.

Lahjoita

Share This