Kansanlähetysopisto

”Kävin rippikoulun Kansanlähetysopistolla. Kerran istuin ehtoollisen jälkeen penkissä ja tunsin, millaista on Jumalan rakkaus. Tajusin, että vaikka olen aina tuntenut Raamattua tiedon tasolla, en ole tajunnut, millainen Jumala on. Silloin ymmärsin, että ei Jumalan rakkaus mahdu mun käsityskykyyni.”

Näin kertoo Emilia, jolle rippikoulu oli niin merkittävä kokemus, että hän palasi opiskelemaan Kansanlähetysopiston nuorisotyölinjalle. Hänelle, samoin kuin monelle muullekin nuorelle, opisto on ollut ensimmäinen, turvallinen askel kotoa maailmalle.

Opistolla nuoret saavat ystäviä ja roolimalleja, jotka arvostavat heitä ja tukevat hengellisessä kasvussa. Opiskelun aikana voi harjoitella hyväksyvässä ilmapiirissä myös kyseenalaistamista ja eri mieltä olemista. Se on hyödyllistä itsetunnon ja ajattelun kehittymiselle herkkinä kasvun vuosina.

Kun asuu sisäoppilaitoksessa, oppii vastuuta vapauden ilmapiirissä. Nuoret saavat harjoitella organisointia ja delegointia sekä monenlaisia elämänhallintaan liittyviä taitoja. Suhde Jumalan kanssa lähentyy, kun viikko-ohjelmassa on varattu säännöllisesti aikaa hengellisen elämän hoitoon: rukouselämään ja Sanan ääreen hiljentymiseen.

Kaikki Kansanlähetysopiston linjat perehdyttävät Raamattuun – uskon perustaan. Opetukset ja keskustelut tuovat sanan eläväksi niissä kysymyksissä, joita jokainen ihminen kohtaa jokapäiväisessä elämässään.

Hengellinen kasvu, jumalasuhteessa kasvaminen, itsetuntemuksen lisääntyminen ja oman identiteetin löytäminen ovat Kansanlähetysopiston toiminnan päätavoitteita. ”Kristitty on kutsuttu kasvamaan Jumalan armossa ja Jeesuksen Kristuksen tuntemisessa. Opetuksemme tavoite on Raamattu rakkaaksi. Kun opimme tuntemaan Luojamme ja Lunastajamme, samalla opimme tuntemaan itseämme”, kiteyttää rehtori Niilo Räsänen.

 

Tue opiston työtä

Opiskelu Kansanlähetysopistossa on monille nuorille ja aikuisille elämän parasta aikaa. Evankeliumi on tänäänkin Jumalan voima jokaisen kristityn elämässä.
Tue opiston toimintaa ja lahjoita oheisesta painikkeesta tai suoraan pankissasi Suomen Ev.lut. Kansanlähetyksen tilille
OP: FI14 5043 1920 0034 52
TAI NORDEA: FI83 2070 1800 0283 25
Opiston viitenumero on 40002.
Kiitos lahjastasi.
Jumalan siunausta sinulle.

Lahjoita

Ryhdy opiston kuukausilahjoittajaksi

Tilaa Kansanlähetysopiston uutiskirje

Share This