Työntekijämme Heidi kirjoittaa viimeisimmässä kirjeessään:
Jerusalemissa tapahtuu aina. Täällä on ollut mielenosoitusten perään terroritekoja, ja rakettejakin on ammuttu maan eri rajojen takaa. Vastapainona on iloksemme paikallisten nuorten toiminta, jossa on ajoittain myös Sarigimin nuoria kokoontunut yhteen, niin arabikristittyjä kuin messiaanisia juutalaisnuoriakin. Muutama sanoi kuulemani mukaan viime kokouksessa osuvasti: Kunpa uutistoimittajat siirtäisivät huomionsa muista tapahtumista siihen, mitä Jumala nyt tekee Israelissa! Totta. Jumala luo yhteyttä ja tekee jotain uutta!
Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.
Kiirastorstaina Jeesuksen Pyhän Haudan kirkon ovi suljettiin, koska ”sisällä tapahtuu ihme”, sanottiin. Aulan edessä oleva kivi kuulemma vuotaa joka pääsiäinen aivan itsestään Jeesuksen veripisaroita. Kun ovi vihdoin avattiin, toden totta kivessä oli ”verta”. Oletin sen olevan keinotekoista, koska se oli lähes pinkkiä. Turistit silti kuvasivat kännyköillään tätä ”ihmettä”.
Arabi- ja juutalaisnuoret yhdessä
Kaikki me kai haluamme nähdä ihmeitä, mutta suurin ihme on se rauha ja toivo, mitä Jumala voi ihmiselle antaa. Arabien ja juutalaisten yhteys on yksi sellainen Jumalan ihme. Tätä yhteyttä Jumala rakentaa ja luo nyt eri puolilla Israelia, eri hengellisissä yhteisöissä.
Ihmeelliset kohtaamiset ovat myös ilosanoman ihmeitä. Tapasin eräänä päivänä vanhan tuttuni Gidin. 23 vuotta sitten hän kutsui minut perheensä luo sapattiaterialle. Tuosta ateriasta muistan vain nolouden. Perheen isäntä nimittäin pyysi aterian jälkeen minua laulamaan yksin muun suvun edessä jonkin suomalaisen laulun. Minua, jonka laulunumero oli pahimmillaan ollut kuutonen! En laulanut. Suku ihmetteli, miksi joku ei osaisi tai haluaisi laulaa, jos saa vielä laulaa yksin! Nyt 23 vuotta myöhemmin Gidi tunnisti minut, vaikka minä en tuntenut häntä. Hän ei muistanut lauluhaastetta, mutta muisti uskoni. ”Sinulla oli muistaakseni vahva kristillinen usko”, hän sanoi. Paljon en muista kertoneeni silloin, mutta nyt tuli tilaisuus kertoa uskoni ilosanoman sävelistä syvemmin, ilman laulua silti.
Mieleenpainuva kohtaaminen oli myös erään uskonnollisen vaatemyyjän kanssa. Hänen kauppansa seinällä oli vuonna 2006 kuolleen, 108 vuoden korkeaan ikään ehtineen rabbi Yizhak Kadurin kuva. Muistin, että tuo Kaduri oli ennen kuolemaansa kirjoittanut kirjeen, jossa hän paljasti, kuka Messias on. Sen sai avata vasta hänen kuoltuaan. Kaduri antoi ymmärtää, että se on Jeesus, vaikkakin nimi oli piilotettuna sanoihin. Kadurin kirjettä puitiin Israelissa, ja eri rabbit tulivat siihen tulokseen, että kirje oli väärennetty tai väärin tulkittu.
Tämä myyjä sanoi uskovansa, että Kaduri saattoi tulla ihan oikeaan lopputulokseen, että Jeesus olisi luvattu Messias.
Savua ja keidashetkiä
Pääsiäisen aikaan kaupungissa oli savua ilmassa. Juutalaiset polttivat ennen happamattoman leivän juhlaansa kaiken hapatteen pois kodeistaan. Sen jälkeen ei kaupoista saanut viikkoon mitään hapanta. Meillä suomalaisilla oli toki jemmassa kauraa, puuroon ainakin. Jeesushan on se happamaton elämän leipä, ja myös pääsiäisen ydin.
Artikkeli jatkuu kuvien jälkeen.
Tilanteet alkavat ja kärjistyvät todella nopeasti, mutta rauhoittuvatkin aika pian. Ikävintä ovat silti arvaamattomat terrori-iskut. Niissä kuoli hiljattain kolme saman perheen jäsentä. Silti, kuten jo alussa kerroin, Jumala koskettaa veljeskansoja, jotka tulevat sovussa yhteen. Anteeksiannon voima vapauttaa ja eheyttää koetun kivun ja surun jälkeen.
Siinä onkin myös eräs ihme, kun eri maista kotoisin olevien uskovien yhteys kukoistaa keskellä yhteiskunnan kuohua. Minut kutsuttiin vanhaankaupunkiin erääseen uskovien kotiin, jossa oli eri kieliä ja kansallisuuksia edustettuna. Isäntä oli armenialainen. Taloon kutsuttujen joukossa oli paikallisten lisäksi vieraita Koreasta, Saksasta ja Venäjältä. Emäntä kertoi armenialaista kansaa kohdanneesta joukkomurhasta. Tuo usein unohdettu kansanmurha tapahtui nykyisessä Turkissa vuonna 1915. Silloin kuoli joidenkin lähteiden mukaan jopa 1,5 miljoonaa ihmistä. Hän painotti kuitenkin sitä hyvää, mitä Jumala nyt tekee. Mennyt pitää muistaa, mutta siihen ei saa jumittua. Uhrimentaliteetti sulkee sydämet, ja ovet. Tämän perheen kodin ovet ovat avoinna siunaamaan kaikkia kansallisuuksia. Heillä rukoillaan, syödään ja iloitaan, vaikeinakin aikoina. Yhteys on kuin valopilkku pimenevässä ja epävakaassa maailmantilanteessa.
Muutamaa päivää aiemmin olin vieraillut ystäväni kanssa naisten turvakodissa, jossa oli ukrainalaisia. Mikä lämpö ja yhteys oli ruokapöydässä, vaikka naisilla on tuoreessa muistissa kauhun hetkiä tuhotussa kotimaassa. Uskon, että koko maailmassa hengellisiä rauhan keitaita tarvitaan juuri erityisesti haastavilla alueilla. Ajat eivät ole käymässä helpommiksi, mutta keidashetkiä ja turvakoteja onneksi on, ja niitä tarvitaan pian enemmänkin. Toivottavasti niin Suomessa kuin Israelissakin uskovien kotien ovet ovat raollaan ja valmiita siunaamaan sorrettuja.
Seuraavaa sukupolvea varustetaan ja rakennetaan vahvaksi
Sarigimin seuraavan kerhon teemana on turva Jumalassa ja se, kuinka hyvä Paimen kutsuu lampaitaan luokseen. Teen juuri siihen tehtäviä. Samaan aikaan entinen työpaikkani Caspari-keskus valmistelee Haifaan toukokuun pyhäkouluopettajien seminaaria. Sen teemana on rakentuminen ja valmistautuminen hengellisesti, jotta voi rakentaa ja auttaa muitakin kasvamaan uskossaan. Tein siihen mainoksen. Muiden graafisten töiden jälkeen menen muun muassa metsästämään beduiinilapsille liitutauluja. Sen jälkeen voisin piirtää jotain Suomeen Donkki-lehteen.
Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.
Kaikkien kulttuurien lapset tarvitsevat sellaista Jumalan rakkauden sanomaa, että he kasvavat identiteetiltään terveiksi ja itsenäisiksi, valmiiksi myös rakastamaan lähimmäisiään – olivat he mitä kansaa vain.
Kiitos kaikille siitä, että olette eri tavoin uskollisesti mukana työssämme. Siunattua kevättä sinne pohjoiseen!
Heidi