Mahdollista kristillisten arvojen mukainen työ ja evankeliumin levittäminen tulevienkin sukupolvien keskuudessa. Tue kristillistä työtä koti- ja ulkomailla osoittamalla valitsemasi osuus testamentistasi Kansanlähetykselle.

Testamentilla voit suunnitelmallisesti olla mukana arvojesi mukaisessa kristillisessä työssä tulevienkin sukupolvien aikana. Testamenttilahjoitukset ovat tärkeä osa järjestömme tominnan rahoitusta. Yhdistyksenä emme joudu maksamaan perintöveroa, vaan lahjasi menee kokonaisuudessaan toimintaamme.

Kansanlähetys kuuluu valtakunnalliseen Hyvä testamentti -kampanjaan (hyvatestamentti.fi). Olemme myös Vastuullinen Lahjoittaminen VaLa ry:n jäsen. Arvostamme ja kunnioitamme lahjoittajaa antamalla ajankohtaista tietoa siitä, miten lahjoituksia käytetään huomioiden lahjoittajan yksityisyyden ja kunnioittaen lahjoittajan toiveita. Noudatamme vastuullisen varainhankinnan ammatillisia arvoja ja periaatteita.

Testamentin tekeminen on merkityksellinen päätös ja on tärkeää, että se laaditaan oikein.  Testamenttia voi myös aina muuttaa. Jokainen testamenttilahjoitus käsitellään luottamuksella ja ammattimaisesti. Kerromme lahjoittajalle avoimesti työstä ja toiminnan rahoituksesta.

Ota yhteyttä, kerromme mielellämme lisää!

vala_logo_rgbHT-logo_vaaka

Luottamuksellinen yhteydenotto Hyvä testamentti -kampanjan lakiasiantuntijalle.

 

ARVOPAPERILAHJOITUS: Vastaanotamme arvopapereita, joiden osinkotuotoilla rahoitamme työtämme.

Ota yhteyttä, kerromme mielellämme lisää!
Lisätietoja antaa asiantuntija Mikael Halleen.

Halleen Mikael

asiantuntija, testamentit ja varainhankinta

mikael.halleen@sekl.fi

044 447 7996

Testamenttiohje

Share This