Rukouskonferenssissa kokoontuu koko seurakuntaperhe

9.5.2019

Toukokuussa Kansanlähetysopistolla järjestettävä Rukouskonferenssi on jo perinne: tapahtuma toteutuu tänä vuonna 21. kerran. Viime vuosina tapahtuman osallistujakunta on laajentunut ja keski-ikä laskenut huomattavasti.

“Suurin muutos on se, että muutamana viimeisenä vuotena olemme järjestäneet myös erillisen lastenohjelman. Näin mahdollistamme ruuhkavuosia elävien perheiden osallistumisen konferenssiin”, yksi tapahtuman toteuttajista, pastori Toni Kokkonen, valottaa muutoksen taustoja. “Haluamme luoda kulttuuria, jossa koko seurakunta vauvasta vaariin on tervetullut ja tärkeä osa perhettä.”

Rukouskonferenssiin osallistuvien lasten määrä on joka vuosi kasvanut, ja tänä vuonna mukaan on ilmoittautunut jo 18 perhettä. Kokkosen mukaan palaute on ollut ainoastaan positiivista: “Perheet ovat kiitelleet todella paljon ja osa on sanonut, että ilman erillistä lastenohjelmaa he eivät voisi osallistua. On tärkeää, että lapset viihtyvät ja että heille on tarjolla ikätasoista raamattuopetusta.” Kokkonen korostaa myös lapset sallivaa kulttuuria, jossa pienet äänet ja elämä kuuluvat asiaan: “Emme halua sulkea lapsia pois yhteisestä tapahtumasta, vaan he ovat mukana yhteisessä ylistyksessä, ja alle kaksivuotiaat ovat koko ajan mukana salissa vanhempiensa kanssa. Yksikään puhuja ei ole toistaiseksi häiriintynyt, vaikka välillä kuuluisikin vauvan itkua.”

Kolmatta kertaa konferenssiin perheensä kanssa osallistuva kolmen lapsen äiti Sanni-Maria Korhonen kertoo, että heidät saa mukaan lähtemään hyvä henki ja yhteinen aika sekä mahdollisuus keskittyä rukoukseen. “Lapset ovat tykänneet ja parasta on juuri se, että lapsetkin on niin hyvin huomioitu. Kaikille on jotain”, hän iloitsee.

Lapsiperheiden lisäksi tapahtuma on tavoittanut myös nuoria, ja ohjelmassa on ollut viime vuosina puheenvuoroja kokeneiden puhujien lisäksi myös nuoremmalta sukupolvelta. Kokkonen pitää tärkeänä sitä, että nuorille annetaan vastuuta ja heitä arvostetaan. “On ollut sydäntä sykähdyttävää katsoa, miten varttuneemmat kristityt ja nuoret tutustuvat toisiinsa ja iloitsevat yhdessä. Kristuksessa ei ole eri sukupolvia, vaan me olemme yhtä Jeesuksessa.”

Tämän artikkelin kohdalla lahjoitukset kohdistuvat evankeliumin työhön kotimaassa Suomi sydämellä -kampanjan kautta.

Jumalan siunausta sinulle!

Share This