Rukoillen shoppailemaan

6.12.2020

Suunnittelin joululahjojen ostamista läheisilleni. Halusin ostaa asuinmaastani jotain, millä voisin samalla tukea paikallisia pienyrittäjiä, joilla on ollut todella vaikea vuosi. Samalla halusin käyttää shoppailuajan niin, että voisin rukoillen etsiä ihmisiä, joiden sydäntä Jumala ehkä on jo avannut evankeliumille. Voisiko Jumala antaa sydämelleni jotain oikeaa sanottavaa heille? Ainakin voisin kohdata ja kysyä kuulumisia.

Koska Jeesuskin lähetti opetuslapsia kaksittain (Luuk. 10:1), pyysin tiimikaverini mukaan tälle rukous- ja shoppailureissulle. Kävellessämme noin puolen tunnin matkan kotoani ostosalueelle pyysimme Jumalan johdatusta ihmisten kohtaamiseen.

Seikkailimme pienillä kujilla, kunnes näimme puodin, jossa tiimikaverini oli käynyt aiemminkin. Hän halusi mennä sinne uudestaan. Astuimme sisälle puotiin. Sen työntekijä otti meidät ilahtuneena vastaan. Mies oli erityisen innoissaan, kun kuuli minun olevan Suomesta, koska hän osasi yhden sanan suomea: ”Kiitos!” Hän esitteli meille kuparituotteita, joita hänen sukunsa on käsityöläisinä valmistanut jo kahdensadan vuoden ajan.

Kiinnitin huomiota kauniisiin kirjanmerkkeihin. Mies kertoi, että hän voi kaivertaa kirjanmerkkeihin nimen tai jonkin muun lyhyen tekstin, jos haluan. Päädyin ostamaan ystävilleni muutaman kirjanmerkin, joihin mies kaiversi heidän nimensä. Sitten mieleeni nousi ajatus, että voisin pyytää häntä kaivertamaan niihin Raamatun kohtia. Teksti ei mahtuisi sellaisenaan, mutta kylläkin kohdan lyhenne. Mietin hetken ja päätin pyytää yhteen kirjanmerkkiin kaiverruksen ”Ps. 91”. Kaiverrusta tehdessään mies kysyi, mitä tämä teksti tarkoittaa. Kerroin, että se viittaa Raamatussa olevaan Psalmien kirjaan ja kertoo Jumalan huolenpidosta.

Kirjanmerkkien kaiverrukset tulivat valmiiksi nopeasti tämän taitavan käsityöläisen tekemänä. Juttelimme vielä hetken kuluneesta vuodesta ja tulevan vuoden toiveista. Hän halusi lopuksi ottaa yhteiskuvan kanssamme ja laittaa sen yrityksensä Instagram-tilille sosiaalisessa mediassa. Lupasimme palata ensi vuoden puolella uudelleen. Toivotimme työntekijälle Jumalan siunausta ja jatkoimme matkaa rukoillen hänen puolestaan, että kohtaamisemme voisi vaikuttaa ja että Jeesus ilmestyisi hänelle.

Tapasimme vielä muutamia puotien pitäjiä, teimme ostoksia ja juttelimme heidän kanssaan. Vaikka emme kohdanneetkaan tällä kertaa ihmisiä, jotka olisivat lähteneet innolla hengellisiin keskusteluihin, niin Jumala voi vaikuttaa heidän sydämissään. Kysyimme jokaisen kohtaamamme ihmisen nimen. Nyt nämä ihmiset ovat rukouksissamme ja jännityksellä odotamme, miten Jumala toimii heidän elämässään. Jos Jumala suo, ensi vuonna tapaamme jälleen ja kertomukset saavat jatkoa.

Kuva ja teksti: Anu
Kirjoittaja toimii lähetystyöntekijänä Itä-Euroopan muslimialueella

 

Tue Anun työtä

Voit tukea Anun työtä oheisen painikkeen kautta tai tilisiirrolla suoraan pankissasi tilille
OP: FI14 5043 1920 0034 52
TAI NORDEA: FI83 2070 1800 0283 25
viitteellä 22402 (Anu M).
Kiitos tuestasi. Jumalan siunausta sinulle.

Lahjoita

Share This