Olen Toni Kokkonen. Koordinoin Kansanlähetyksen rippikoulutyötä. Tehtävä on melko paperinmakuista hommaa talvikaudella: sähköposteja, nettisivujen päivitystä, ilmoittautumislomakkeita ja puheluita vanhempien ja leirien vetäjien kanssa. Pidän ripariasioissa yhteyttä myös tuomiokapituleihin, aluekeskusrekistereihin ja Kirkkohallitukseen ja osallistun yhteistyöverkoston tapaamisiin.
Teologin osaamista saan käyttää perheiden erilaisten tilanteiden miettimiseen. Viime vuosien mielenkiintoisimpia kysymyksiä oli miettiä suomalais-brittiläisen nuoren konfirmaatiota, koska hän kuului anglikaaniseurakuntaan.
Loppusyksystä vauhti alkaa kiihtyä: vetäjätiimit ja papit on toivon mukaan tässä vaiheessa sovittu ja käydään läpi tulevia tärkeitä päivämääriä. Vastuunkantajaretriitissä annan veljellistä sielunhoitoa papeille, joita jännittää tulla riparille. Lappi-riparin telttojen ja varusteiden tarkistus on hyvä tehdä myös tässä vaiheessa ja pitää silmällä eräliikkeiden loppusyksyn alennusmyyntejä.
Rippileirien ilmoittautuminen päättyy vuoden viimeisenä päivänä, vaikka sähköpostilla voi vielä kysellä paikkoja ja muutama nuori tulee vielä “jälkijunassa” mukaan.
Tammikuun puolivälissä pidämme juniori- ja nuorisotyön kesän koordinaatiopalaverin, jossa sovitaan monimutkainen saunavuorojen, nuotiovuorojen, tiski- ja ruokailuvuorojen ja lipunnostovuorojen palapeli. Juon kahvia noin litran tämän palaverin aikana, mutta vaiva kannattaa: leirien arki sujuu sitten kesällä.
Isoshaku on auki helmikuun puoliväliin, ja sen jälkeen teemme isosvalinnat. Juon taas litran kahvia, sen verran monimutkainen palapeli isosten sijoittaminen on. Huhtikuussa pidämme vanhempainillat etänä. Tulevana kesänä minulla on vuorossa Lappi-ripari, eli saan miettiä, miten selitän, mikä on hyvä vaelluskenkä ja millaisen rinkan nuori tarvitsee.
Kesällä on sitten kamalan ihana, intensiivinen leirijakso. Ennakkoon tehty työ on kannattanut, koska mitä paremmin se on onnistunut, niin sitä enemmän saan keskittyä puhumaan Jeesuksesta, kuulemaan nuoria ja elämään heidän kanssaan ainutlaatuiset kaksi viikkoa. Kaikkea riparilta ei pysty purkamaan sanoiksi paperille, mutta tässä on yksi välähdys viime kesältä:
On leirin viimeinen ilta. Päivällä on harjoiteltu konfirmaatiota ja koko päivän nuorilla on ollut tunteet pinnassa. Nauru, itku, nauru ovat vaihdelleet lähes minuutin välein. Seisomme odottamassa iltahartauden alkamista. Isoset valmistelevat viimeisen illan kynttiläpiiriä ja katselen, kuinka kaksi leirin alussa ujoa ja vetäytynyttä tyttöä juoksentelevat nyt pellolla. He ovat myös tehneet vuohenputkista viikset ja huutelevat kavereille hassulla äänellä. Lopulta saamme nuoret rauhoitettua ja siirrymme iltahartauteen. Leirillämme on runsaasti nuoria, jotka eivät tule uskovista perheistä. Kansanlähetys on ollut heille ennen leiriä täysin vieras. Aluksi iltahartaus on ollut outo tilanne monille, mutta nyt se on leirin normaalia arkea.
Isoset selittävät viimeisen illan kynttiläpiirin idean: jokainen saa vuorollaan kynttilän ja saa halutessaan sanoa jotain leiristä tai sitten vain sanoa kiitos. Laulamme laulun. Isonen käyttää ensimmäisen puheenvuoron ja antaa kynttilän vieressään olevalle nuorelle, joka sanoo: “Niin, mä en yhtään tiennyt, mitä odottaa riparilta, ja me ei perheen kanssa koskaan käydä kirkossa, mutta mä olen tällä leirillä saanut Pyhän Hengen.” Papilla silmäkulmat kostuvat.
Teksti: Toni Kokkonen
Kirjoittaja on Kansanlähetyksen juniori- ja nuorisotyön aluekoordinaattori.
Artikkeli on julkaistu Kansanlähetyksen Suuressa mukana -lehdessä 3.12.2024.
Kuva: Minttu Gummerus