Etiopia – kummilapsityö

Suomalaiset kummit auttavat Kansanlähetyksen kautta vähävaraisia lapsia Lounais-Etiopian neljässä kaupungissa. Avun piiriin on päässyt yhteensä 440 lasta Agarossa, Bongassa, Sokorussa ja Limun kaupungissa.

30 euron kuukausituella lapset saavan ravinnon sekä mahdollisuuden koulunkäyntiin ja terveydenhoitoon. Myös heidän perheitään tuetaan. Vapaa-aikana lapsille järjestetään erilaista harrastus- ja liikuntatoimintaa. Lapsille ja nuorille opetetaan myös oman elämän hallintaa ja päättäväisyyttä tehdä oikeita ratkaisuja myös ympäristön paineen alla.

Bilen, kuvassa 8 vuotta, asuu äitinsä ja kahden sisaruksensa kanssa Limun kaupungissa. Bilenin äidille on tärkeää, että hänen lapsensa pääsevät kouluun, koska hän itse joutui lopettamaan koulunkäyntinsä neljänteen luokkaan.

Bilen aloitti koulunkäyntinsä asuen sukulaisten luona kaukana kotoa. He kuitenkin kohtelivat tyttöä huonosti. Apu löytyi Kansanlähetyksen ja Mekane Yesus -kirkon kummilapsiohjelmasta, josta Bilen sai suomalaisen kummin.

Kummiohjelman terveydenhoidon avulla Bilen parani vatsavaivoistaan. Nykyään hän on terve koululainen ja käy kirkon iltapäiväkerhoa. Isona Bilen haluaa lentäjäksi.

Lue lisää, kuinka kummin tuki muuttaa kummilapsen tulevaisuuden >>tästä.

Olisiko sinulla mahdollisuutta tukea kummilapsityötämme Etiopiassa?

Kaksi tapaa toimia kummina
  • Henkilökohtainen kummi saa oman kummilapsen ja tukee häntä kuukausittain 30 eurolla. Kummilapsesta lähetetään valokuva ja perustiedot kummille yhteistyön alkaessa. Kummi saa myös Etiopian kummityön kuulumiskirjeen neljä kertaa vuodessa. Kummina voi olla myös esimerkiksi raamattupiiri tai seurakunta. Kummin ei tarvitse sitoutua tukemaan kummilastaan tietyksi ajaksi, vaan kummin tehtävät voi halutessaan myös lopettaa. Tällöin tilalle etsitään uusi kummi.
  • Yleinen tukikummi voi tukea kummityötä rukouksin ja taloudellisesti. Lahjoitussumman ja -ajankohdan voi valita itse. Tukikummi saa myös neljä kummikirjettä vuodessa Etiopian kummihankkeiden kuulumisista. Voit tilata ilmaisen uutiskirjeen sähköpostiisi tämän sivun alaosasta. Voit antaa kertalahjoituksen kummilapsityölle sivun alaosassa olevalla lahjoituspainikkeella tai vaihtoehtoisesti pankissasi tilille FI83 2070 1800 0283 25 viitteellä 70894. Sinulla on myös mahdollisuus liittyä kummityön kuukausilahjoittajaksi haluamallasi summalla. Voit liittyä sivun alalaidassa.

Lisätiedot ja henkilökohtaiseksi kummiksi liittyminen:

vs. aluekoordinaattori Sanna Suutari, SEKL

Kummin tuki muuttaa
kummilapsen tulevaisuuden

 

Bilenin kuva Jarkko Viljanen.

Tue kummilapsityötä kertalahjoituksella

Voit tästä painikkeesta lahjoittaa haluamasi summan nettipankkisi kautta. Lämmin kiitos tuestasi. Jumalan siunausta sinulle.

Lahjoita

Tilaa kummilapsityön uutiskirje tästä

Liity kummilapsityön kuukausilahjoittajaksi

Voit valita sinulle sopivan eräpäivän ja summan, jonka haluat lahjoittaa kuukausittain.

Share This