Minu Lasnamäe 3/12

Piret

Viime viikolla tutustuimme Martinin Lasnamäkeen. Nyt on vuorossa samassa teepöydässä istuneen Piretin, Martinin vaimon, tarina.

Minusta tuli lasnamäkeläinen vasta opiskeluajan jälkeen. Vanhempani tapasivat toisensa Tartossa maanviljelysakatemiassa, ja sittemmin maisema-arkkitehdin ammatti vei perhettä ympäri maata. Kymmenvuotiaasta asti kotini oli Pärnussa, josta omat yliopisto-opinnot toivat minut aikanaan Tallinnaan. Valmistuin teknillisestä yliopistosta vuonna 1986. Edessä oli kolme pakollista työvuotta määrätyssä työpaikassa hyvitykseksi opiskelumahdollisuudesta, eikä asuntoakaan etsitty vapailta markkinoilta, vaan otettiin sitä, mitä annettiin.

Olin oikein tyytyväinen ensimmäiseen asuntooni viehättävässä pientalossa Tallinnan keskustan tuntumassa. Romanttisen pesäni pihalla kasvoi omenapuitakin! Vuonna 1990 sain yllättäen kutsun kaupunginhallituksen kansliaan, ja siellä minulle ilmoitettiin, että asuinolojeni edistämiseksi minut asutetaan uuteen kerrostaloon Lasnamäen perukoilla Kuristikun lähiössä.

Noihin aikoihin jo parikymmentä vuotta kehitteillä ollut Lasnamäki oli minun mielikuvissani painajaismainen kerrostalojen labyrintti. Paikallisillakin oli vaikeuksia suunnistaa kortteleissa, vierailijoista puhumattakaan. Tiettyä taloa etsivä ei välttämättä saanut tietä kysyessään selventävää vastausta edes viereisen talon asukkaalta. Silloin ei ollut vielä kännyköitä eikä digitaalisia karttoja talonumeroineen… Muutos ei todellakaan tuntunut parantavan asuinolojani.

Ensimmäinen aamu uudessa kodissa oli hämmentävä. Heräsin kukonlauluun! Toden totta, ikkunasta merelle avautuvassa maisemassa erottui kerrostalojen vierellä kalkkikivisen rantapengermän reunalla vanhoja omakotitaloja eläimineen. Sama vastakohtaisuus on nähtävissä edelleen. Kerrostaloalueen ja pengermän alla alkavan varakkaamman pientaloalueen väliin jää paikoitellen korkeiden aitojen varjoon palasia toisenlaisesta maailmasta. Niitä näkeekin ehkä vain tornitalojen korkeuksista

Ensimmäinen yhteinen kotimme Martinin kanssa oli niin ikään Lasnamäellä. Kun lapset olivat pieniä, asuimme muutaman vuoden Ruotsissa. Ensimmäinen lapsemme ehti käydä pari vuotta ruotsalaisessa päiväkodissa. Kun syksyllä 1996 palasimme Tallinnaan ja tytär meni Laagnan päiväkotiin, kyselimme ensivaikutelmia virolaisesta päiväkodista. Lapsi totesi hieman ihmetellen, että tytöt on ihan kivoja − ja pojat on kaikki samannimisiä, ”Rukivereja”. Ruotsalaisessa päiväkodissa Oliver oli ollut yleinen nimi. Täällä pojat puhuttelivat kaikki toisiaan Rukiveriksi. Venäjää taitamaton tytär ei tunnistanut sotaleikin Kädet ylös! -komentoa…

Onhan täällä ollut vuosien varella monenlaista, kuten huumeneuloja päiväkodin aidan takana. Poikamme sattui nuorempana silloin tällöin pihalla vaikeuksiin jengien kanssa, mutta sellaisia ongelmia lienee kaikkialla, ei vain Lasnamäellä. Toisaalta Lasnamäki voi tarjota lapsille erinomaisen kasvuympäristön. Esimerkiksi Kuristikun lähiössä, jossa ensimmäinen Lasnamäen kotini oli, on juuri päiväkodin ympärillä todella suuri ja monipuolinen pihapiiri, jossa on tarjolla luonnonläheisiä leikkimaastoja lehdosta mäntymetsään sekä merituulen raikastama ilma − kaikki lähellä kotia, ilman aamuruuhkia ja kaupungin kiireitä!

Teksti ja kuvat: Kirsti Malmi

Kirsti Malmi on Kansanlähetyksen lähetti Virossa. Voit tutustua häneen ja tilata uutiskirjeen tästä linkistä.

Lue lisää Kansanlähetyksen työstä Virossa.