Toukokuussa vuonna 2000 noin 7 500 pakolaista tuli Libanonista Israeliin, kun Israelin armeija vetäytyi Etelä-Libanonista. Heistä suurin osa oli kristittyjä, mutta mukana oli myös muslimeja ja druuseja. Heistä monet olivat taistelleet Etelä-Libanonin armeijan joukoissa yhdessä Israelin armeijan kanssa Hizbollahia vastaan. Myös Etelä-Libanonin monien kristittyjen kylien asukkaat joutuivat pakenemaan Hizbollahin tieltä.
Lähtö tuli nopeasti. Tunnin tai kahden varoitusajalla piti saada lähiomaiset mukaan. Vaihtoehtona oli kuolema, näin monet sanovat vielä tänäänkin. He tulivat tyhjin käsin. Israel otti heidät vastaan ja yritti sijoittaa heitä Pohjois-Israelin kaupunkeihin, jotka maantieteellisesti muistuttivat heidän entisiä kotejaan.
Nahariassa, Safedissa, Kiryat Shmonassa ja Tiberiaksessa asuu nykyään eri kokoisia libanonilaisia yhteisöjä. Heitä löytyy myös Haifasta ja Nataniasta ja muistakin Israelin kaupungeista. Tällä hetkellä suurimmat yhteisöt ovat Nahariassa, jossa asuu noin 800 libanonilaista, ja Kiryat Shmonassa, jossa asuu noin 400 libanonilaista.
Safedin kaupungin sosiaalijohtaja Ruti on ollut mukana libanonilaisten asuttamisessa alusta asti. Hän kertoo, että libanonilaisten pakolaisten joukko oli hyvin heterogeenistä. Oli sellaisia, joilla oli hyvät edellytykset pärjätä ja rakentaa uudelleen elämää uudessa maassa. Paljon oli myös niitä, jotka olivat kokeneet suuria traumoja pitkien sotien aikana ja kärsivät sen vuoksi mielenterveysongelmista. Kaupunkien sosiaalityöntekijät rakensivat eri järjestöjen kanssa heille tukiverkon asettumisen helpottamiseksi.
Nyt useimmat järjestöt ovat vetäytyneet työstä. Fields of Mercy on yksi niistä harvoista järjestöistä, jotka jatkavat uskollisesti auttamistyötä ja tukevat libanonilaisia perheitä. Fields of Mercy -järjestön toiminnanjohtaja Christine Sakakibara käy säännöllisesti useamman kerran vuodessa tapaamassa libanonilaisia perheitä, erityisesti niitä, joilla on suuria vaikeuksia.
Surua ja iloa
Nyt 18 vuoden jälkeen monien libanonilaisten elämä on hyvällä mallilla Israelissa, jossa heitä yleensä arvostetaan. Toki kulttuurierot entiseen verrattuna ovat suuria. Iältään vanhempien oli vaikeampi sopeutua uuteen. Nuorten kohdalla sopeutuminen on helpompaa, vaikka monilla on haasteita oman identiteettinsä kanssa. Heillä on Israelin kansalaisuus; silti he sanovat, että he eivät ole juutalaisia eivätkä arabeja vaan libanonilaisia ja vielä kristittyjä.
Sosiaalitoimisto on käynnistänyt monia projekteja, joissa sosiaalityön opiskelijat järjestävät työharjoittelunaan erilaista toimintaa libanonilaisille nuorille, rohkaisevat heitä opiskelemaan ja tukevat heitä oman paikan etsimisessä. Libanonilaiset perheet ovat ahkeria, he tekevät työtä monesti useammassa työpaikassa eivätkä ole rakentaneet elämäänsä valtion tukien varaan.
Äidin suru
Sanotaan, että silmät ovat sielun peili. Tapasin äidin, jonka silmissä näkyi niin suuri suru, että harvoin olen sellaista nähnyt. Hänen elämäänsä murhe tuli, kun perheen poika sairastui leukemiaan ja kaksi vuotta sitten kuoli kahdeksanvuotiaana.
Vanhemmilta on mennyt kauan toipumiseen. Lapsen menetys ilman läheisten tukea on tuskallista. Nyt tilanne on onneksi parempi. Aviomies on palannut työhön, jossa palkka on tosin hyvin pieni, mutta on jo elämän merkki, että hän jaksaa lähteä työhön. Äiti sanoo, että heillä ei ollut vaihtoehtoa, ja nyt pitää vain yrittää jatkaa elämää muiden lasten tähden.
Heidän nuorin, kohta kymmenvuotias poikansa kaipaa silminnähden aikuisten huomiota. Kotona on siistiä ja äiti oli jaksanut tehdä perinteistä libanonilaista Pyhän Barbaran päivän herkkua, jota sanoi jo isoäitinsä Libanonissa tehneen. Lisäsurua äidin elämään tuo se, että hän ei ole pystynyt olemaan yhteydessä omaan äitiinsä sen jälkeen, kun tämä muutti Kanadasta takaisin Libanoniin tyttäriensä luo. Nyt tiedot äidin voinnista tulevat Kanadassa asuvan veljen kautta.
Yhteisön tukipylväs
Khalil on libanonilaisen yhteisön tukipylväs Galileassa. Hän on valmis lähtemään liikkeelle heti kun jossakin tarvitaan apua. Hän työskentelee myös paikallisen sosiaalitoimiston vapaaehtoisena. Khalil on leipomoyrittäjä ja kuljettaa libanonilaisia pitaleipiä Pohjois-Israelin eri kaupunkeihin. Hän on remontoinut kotitalonsa kauniiksi ja rakentanut siihen jopa ylimääräisiä asuntoja, joita hän vuokraa. Hänen olemuksessaan heijastuvat turvallisuus ja luotettavuus mutta myös väsymys.
Khalil ja Christine Sakakibara ovat hyviä ystäviä vuodesta 2000 lähtien. Khalil on usein soittanut Christinelle Jerusalemiin ja pyytänyt häntä tulemaan pian avuksi. Khalil tarvitsee yhteisönsä tukihenkilönä myös itse tukea ja rohkaisua.
Joulumatkalla Pohjois-Israelissa sain kuulla monia kertomuksia. Taloudellinen apu ei ole sikäläisille libanonilaisille enää tässä vaiheessa tärkeintä, vaikka sekin on vielä merkittävää. Erityisesti jos jossakin perheessä isä on sairastunut. Tärkeintä on kuitenkin välittäminen, rakkauden osoittaminen ja elämän ilojen ja surujen jakaminen. Sain ihmetellä ihmisten avoimuutta, iloista naurua elämän sattumuksissa ja yhteistä itkua vaikeuksien ja ahdistusten keskellä. Kaikissa tapaamisissa saimme olla myös taivaallisen Isämme hyvässä hoidossa ja jättää toinen toisemme ja asiamme yhteisessä rukouksessa Herramme eteen. Libanonilaiset puhuvat arabian kielen lisäksi jo hyvin hepreaa, ja monet puhuvat myös ranskaa ja englantia.
Libanonilaiset ystävät valmistautuivat joulun viettoon. Iloitsin siitä, että he pitivät huolta kristinuskon opetuksesta lapsilleen. Myös sosiaalijohtaja Ruti kertoi, että esimerkiksi Safedissa käy kerran viikossa pappi pitämässä jumalanpalveluksen. Lisäksi lapsille järjestetään konfirmaatio-opetusta. Libanonilaiset kristityt kuuluvat pääasiassa koptikirkkoon.
Seimiasetelmassa kiinnittää huomiota se, että Jeesus lapsi on asetettu vatsalleen. Hänet käännetään oikein päin vasta jouluaattona. Kaunis joulukuusi oli jo koristettu joulua varten oman perheen ja naapurien iloksi ja todistukseksi uskosta Jeesukseen, joulun Herraan.
Muistetaan joulun aikana Lähi-idän kristittyjä, jotka viettävät monissa maissa joulujuhlaa monien paineiden alla. Muistetaan näitä libanonilaisia perheitä, jotka valmistautuvat Israelissa Jeesuksen syntymäjuhlaan!
Alla vielä kuva kauniisti koristellusta joulukuusesta:
Teksti: Tuula Siljanen
Tule mukaan:
Voit tukea Siljasten koulutus- ja opetustyötä kertalahjoituksella tai ryhtyä kuukausilahjoittajaksi antamalla tiedot oikeasta laidasta aukeavaan lomakkeen kenttiin. Kertalahjoituksessa, erillisenä tilisiirtona suoraan pankkiin, tilinumero on FI83 8000 1501 5451 08 ja viite 23809.
Jumalan siunausta sinulle!