Krushevon seurakunta saa oman kirkon

6.3.2020

Bulgariassa alkoi 1980- ja 1990-luvuilla tapahtua hengellistä liikehdintää ja herätystä. Siinä yhteydessä myös Peshteran kaupungin turkinkielisten asukkaiden pariin syntyi seurakunta. Peshteran kristityt saivat evankelioimistyön sydämelleen. Heillä oli tapana tehdä kesäaikaan pastori Feymi Madjirovin johdolla evankelioimismatkoja useille paikkakunnille lähialueilla. Evankelioimiseen liittyi muun muassa kristillisten elokuvien näyttämistä julkisissa tiloissa. Näytöksiin tuli runsaasti katselijoita.

Feymi-pastori kertoo, että eräs Namigar-niminen uskova Krushevon kylässä oli erityisen aktiivinen seurakuntalainen. Hänen kodissaan aloitettiin säännölliset kokoontumiset noin yhdeksän vuotta sitten.
– Koti oli kokousten aikana aina tupaten täynnä, Feymi-pastori kertoo.

Namigarin kuoltua samankaltaista vastuunkantajaa ja puuhanaista ei Feymin mukaan ole seurakunnassa ollut. Näin myös kokouspaikan järjestelyt ja kokouksissa kävijöiden määrä ovat hiipuneet.
– Jumalanpalveluksia ja muuta toimintaa, kuten nuorten ja lasten kokouksia, on kuitenkin pystytty pitämään suhteellisen säännöllisesti.

Feymi-pastori opettaa nuoria
Feymi-pastori opettaa Krushevossa. Kuva: Mikael Halleen

Seurakunnalle erotetun tilan tarve on ollut ilmeinen Krushevossa jo monia vuosia. Tähän asti on turvauduttu tilapäisratkaisuihin, mutta liian ahtaat tilat ovat hankaloittaneet seurakunnan kasvua ja uusien ihmisten kutsumista. Niinpä seurakunta alkoi rukoilla ja kerätä varoja oman kirkon rakentamista varten.
– Muutama vuosi sitten eräältä seurakuntalaiselta pystyttiin ostamaan maa-alue kirkon rakentamista varten. Alue on kuitenkin odottanut tyhjillään useita vuosia, koska hankkeen etenemiseen on toistuvasti tullut esteitä, kun virallisia lupia on myönnetty hitaasti.

Viivästysten myötä joidenkin seurakuntalaisten ja muidenkin kyläläisten luottamus hankkeen onnistumiseen on ollut koetteilla. Valtaosa rakentamiseen tarvittavista varoista saatiin kuitenkin kokoon.

Vuoden 2019 aikana saatiin viimeisetkin lakisääteiset luvat. Rakentajayhtiön kanssa allekirjoitettiin sopimus rakennushankkeesta, jonka on määrä valmistua marraskuussa 2020.
– Kun rakentamisen esteet poistuivat, ovat rakennustyöt alkaneet tammikuun lopulla 2020. Mikäli säät edelleen suosivat, on mahdollista, että kirkko valmistuu jo ennen syksyä 2020, Feymi-pastori iloitsee.

Asian nyt näin hyvin edistyessä kylän turkkilaisalueen perinteisen uskonnon edustajat ovat myös aktivoituneet. Se on osaltaan aiheuttanut myös hämmennystä kristittyjen keskuudessa. On niitäkin, jotka ovat alkaneet epäröidä koko hanketta. Kun jumalanpalveluksissa kävijöiden määrä on viime aikoina ollut suhteellisen vähäinen, on koko kirkkohankkeen mielekkyys ollut helppo asettaa kyseenalaiseksi.

Feymi-pastoria mietityttää, löytyykö seurakuntalaisten keskuudesta tarvittavaa vastuullisuutta seurakunnan pitkäkestoista toimintaa ajatellen.
– Toivoa ei pidä kuitenkaan menettää, sillä uskon, että kirkkorakennuksen olemassaolo muuttaa tilanteen täysin.

Pastori Feymi Madjirov
Feymi-pastori kotonaan Peshterassa. Kuva: Reino Saarelma

Teksti: Reino Saarelma

Ota yhteyttä

Tule mukaan rakentamaan kirkkoa Krushevoon

Voit lahjoittaa alla olevan painikkeen kautta tai verkkopankissasi sivun alareunassa annetuin tilitiedon viitteellä 78113. Kuukausilahjoittajaksi voit ryhtyä liittymällä Haveristen lähettäjätiimiin. Samalla saat tietoa rakennusprojektin etenemisestä. Kiitos lahjastasi!
Jumalan siunausta sinulle.

Lahjoita

Share This