Kansanlähetys aloittaa maahanmuuttajatyön Espanjassa. Järjestö vahvistaa näin liikkeellä olevien kansojen parissa tehtävää lähetystyötä.
Tehtyjen kartoitusten pohjalta on apulaislähetysjohtaja Teijo Peltolan mukaan perusteltua aloittaa työ maahanmuuttajien parissa Espanjassa. Hän kertoo, että erityisesti pohjoisafrikkalaiset maahanmuuttajat ovat kasvava, saavuttamaton kansanryhmä. Espanjassa on vapaus tehdä tavoittavaa työtä.
– Joulukuussa päättyneeltä lähetyslinjalta valmistuneissa opiskelijoissa on kolme työntekijää, joille etsimme parhaillaan mielekästä ja lähetysstrategiaamme palvelevaa työyhteyttä. Liittohallitus on hyväksynyt heidän lähettämisensä Pohjois-Afrikkaan opiskelemaan kieltä ja kulttuuria. Tavoitteena on, että kahden vuoden jälkeen he siirtyvät työhön Espanjaan, Peltola kertoo.
Espanjassa tulemme toimimaan yhteistyöjärjestön puitteissa, jolla on pitkäkestoinen kokemus maahanmuuttajatyöstä Espanjassa. Yhteistyöstä sovitaan tarkemmin työntekijöiden siirtyessä Espanjaan. Suomalaisista järjestöistä Kansanlähetys tekee Lähetysyhdistys Kylväjän kanssa läheistä yhteistyötä liikkeellä olevien kansojen parissa.
Toim: Anne Lepikko
Kuva: Matti Korhonen ja Canvan kuva-arkisto
Anna lahja lähetykselle
Sinun tuellasi uudet lähetystyöntekijät pääsevät aloittamaan työnsä ja evankeliumi etenee Lähi-idässä, Itä-Euroopassa ja pakolaisten keskuudessa Euroopassa.
LAHJOITA Lahja lähetykselle -keräykseen, jonka tuotto kohdistuu uusien lähetystyöntekijöidemme palkka- ja työkuluihin.
Voit lahjoittaa tämän artikkelin alaosassa olevalla lahjoituspainikkeella tai vaihtoehtoisesti pankissasi viitteellä 70344 tilille:
Nordea: FI83 2070 1800 0283 25,
OP: FI14 5043 1920 0034 52 tai
Danske Bank: FI 83 8000 1501 5451 08.
Voit lahjoittaa myös:
- soittamalla 0600 180 10 (hinta 10,01 € + pvm/mpm) tai 0600 190 90 (hinta 20,45 € + pvm/mpm)
- MobilePayllä, 37850, kommenttikenttään: Uudet lähetit
Lämmin kiitos lahjastasi. Jumalan siunausta sinulle.