Kiitos joulusukista!

16.2.2021

Haluamme vielä kuvien kera sydämestämme kiittää teitä kaikkia, jotka osallistuitte  joulusukkaprojektiimme.

8.2.2021 saamassamme kiitoskirjeessä kerrotaan: ”Olemme ottaneet tehtäväksemme viedä iloa ja sanomaa Jeesuksesta joka joulu niille, jotka elävät suuressa köyhyydessä. Näitä puutteenalaisia lapsia on lastenkotien lisäksi monissa muissa paikoissa. Jotkut heistä ovat vanhempiensa hylkäämiä, ja heidän isovanhempansa yrittävät nyt pitää huolta heistä. Sitten on niitä lapsia, jotka on jonkin vammansa vuoksi sijoitettu laitoksiin, sekä niitä, jotka asuvat vanhempiensa kanssa, mutta ovat syystä tai toisesta ajautuneet äärettömään köyhyyteen. Me yritämme auttaa niitä, jotka yhteiskunta unohtaa ja jättää huomioimatta.

Saimme tarkat listat, joista kävi ilmi lasten nimet, iät ja koot. Heiltä saamiemme tietojen perusteella jokaiselle lapselle valmistettiin henkilökohtainen joulupaketti. Pakettien tavoiteltu kokonaismäärä ei tullut täyteen, mutta niitä tehtiin niin paljon kuin materiaalit ja varat sallivat.

Näin saimme lähetettyä kuudelletuhannelle lapselle joulupaketin, jossa oli kullekin sopivan kokoiset vaatteet, lelut, hygieniatuotteet, koulutarvikkeet, maalausvälineet, kirjallisuutta, suklaata jne. Tämän me teimme siksi, että heidän ilonsa olisi täydellinen. Loput sukat jäivät odottamaan ensi joulua, johon jo alamme valmistautua.”

Lämmin kiitos  ja Jeesuksen siunausta sinulle!

T: Pirkko Tuppurainen, Hanna Saarenpää, Sandi ja Esko Mäki-Soini

Poika on saanut sukat. Kuva: Idän kirjallisuustyön arkisto
Kuva: Idän kirjallisuustyön arkisto

 

Lapsi on saanut lahjalaatikon. Kuva: Idän kirjallisuustyön arkisto
Kuva: Idän kirjallisuustyön arkisto

 

Lapsi on saanut joulupaketin. Kuva: Idän kirjallisuustyön arkisto
Kuva: Idän kirjallisuustyön arkisto.

 

Uusi joulusukkaprojekti 2021 alkaa välittömästi. Tavoitteena on saada taas 10 000 sukkaparia kokoja 23–43, pari aina yhteen kiinnitettynä.

Nuttujakin voimme ottaa vastaan, mutta kannustamme tällä kertaa neulomaan enemmän sukkia.

Sukat voi lähettää osoitteella Hanna Saarenpää, Apilapolku 1, 63610 Tuuri, puh. 040-7692 077.

Hannalle voi myös viedä paketit suoraan kotiin. Hän asuu lähellä Keskisen kyläkauppaa Tuurissa.

Sovi kuitenkin etukäteen viennistä.

*****

Tästä artikkelista voit seurata, kuinka viime vuoden 2020 joulusukkaprojekti eteni. Uusimmat tiedot ovat ylimpänä.

Sukat, myssyt, tumput ja nutut saapuivat Itä-Eurooppaan

Nuttuprojekti järjesti yhdessä yhteistyökumppaninsa kanssa joulusukka-kampanjan, jonka tavoitteena oli lähettää jouluksi 2020 köyhille lapsille Moldovaan, Valko-Venäjälle, Ukrainaan ja Baltiaan 10 000 joululahja-pakettia, joissa on neulotut villasukat. Joululahjaan paketoitiin lisäksi karkkia, koulutarvikkeita, saippuaa, shampoota, hammastahnaa, hammasharja, lelu, hengellinen lastenkirja, vaatteita ja sukat.

Paikallisten seurakuntien työntekijät ja vapaaehtoiset jakavat joulupaketit ensisijaisesti lastenkoteihin ja vammaisten lasten laitoksiin. Niitä jaetaan lapsille seurakunnissa, kouluissa, sairaaloissa ja sisäoppilaitoksissa.

Joulusukkaprojektimme sukat ovat nyt perillä. Saavutimme tavoitteemme: kahdessa erässä lähti matkaan yhteensä 10 642 sukkaparia. KIITOS!

Kiitos, että olet mukana neuloen ja tukien joulusukkaprojektia rukouksin ja taloudellisesti.

Myös tänä vuonna 2021 toteutetaan joulusukkakampanja. ”Lukumäärät selviävät kevään aikana, mutta sukkia voi alkaa kutoa vaikka heti. Hanna Saarenpää alkaa ottaa sukkia vastaan heti tammikuun alussa. Olemme iloisia ja kiitollisia, jos voit olla mukana tässä hankkeessa”, Esko Mäki-Soini kertoo.

Lämmin kiitos kaikille!

Joulupaketteja jaetaan parhaillaan

Projektityöntekijä Esko Mäki-Soini sai uudenvuoden aattona Saksasta puhelinsoiton, jossa kerrottiin, että kaikki joulupaketit on saatu turvallisesti perille myös Ukrainaan. Pakettien jako lapsille jatkuu Mäki-Soinin mukaan vielä, koska Valko-Venäjällä, Ukrainassa ja Moldovassa joulua vietetään sekä 24.12. että 7.1. ”Tammikuun puolenvälin jälkeen odottelemme uutisia siitä, miten pakettien jako on sujunut”, hän toteaa.

”Kiitämme jokaista joulusukkaprojektissa mukana ollutta siitä rakkaudesta, jota olette idän lapsille osoittaneet. Jeesuksen runsaasti siunaamaa uutta vuotta 2021 teille kaikille”, Pirkko Tuppurainen, Hanna Saarenpää sekä Esko ja Sandi Mäki-Soini toivottavat.

Alla kuvia pakettien perille pääsystä. Artikkeli jatkuu kuvien jälkeen.

Kuorma tullattu Ukrainassa
Kuvassa kuorma tullattuna Ukrainassa.

 

Kuorma puretaan lähetyksen välivarastoon.
Kuorma puretaan lähetyksen välivarastoon.

Trukkilavoittain joulupaketteja.
Trukkilavoittain joulupaketteja.

Ukrainalaiset vapaaehtoiset viemässä joulupaketteja lapsille.
Ukrainalaiset vapaaehtoiset viemässä joulupaketteja lapsille.

Kauan odotettu joulupaketti.
Kauan odotettu joulupaketti.

Suomalaisen sukankutojan tervehdys on perillä.
Suomalaisen sukankutojan tervehdys on perillä.

Tilannekatsaus 3.12.2020

Nyt on joulupaketteja kuljettavia rekka-autoja liikenteessä monessa eri suunnassa. Viime viikolla Saksasta lähetettiin kuorma joulupaketteja Valko-Venäjälle.

Tuurissa lastattiin 30.11.2020 joulusukkakuorma Saksaan lähtevään rekka-autoon. Kuormaan tuli 1974 paria käsintehtyjä villasukkia ja kaikki muut ihanat käsinneulotut lahjat, kuten pipot, tumput ja nutut. Tämän kuorman pitäisi saapua Saksaan alkuviikosta.

Myös Saksassa on tehty ahkerasti töitä jouluprojektin eteen. Eilen 2.12. siellä lastattiin rekka-autoon Moldovaan lähteviä joulupaketteja. Runsaan viikon kuluttua pitäisi vielä lähettää joulukuorma Ukrainaan.

Rukoillaan näiden kuljetuksien puolesta, että ne kaikki saataisiin turvallisesti perille. Kiitos teille kaikille, jotka olette olleet tekemässä tätä jouluprojektia mahdolliseksi.

Me haluamme toivottaa teille jokaiselle Jeesuksen runsaasti siunaamaa adventin aikaa ja hyvää itsenäisyyspäivää, jota saamme 6.12. viettää.

Terveisin Pirkko Tuppurainen, Hanna Saarenpää, Esko ja Sandi Mäki-Soini

Artikkeli jatkuu kuvien jälkeen.

Laatikoita pakattuna Tuurin varastolla.

Laatikot odottavat lastausta Tuurin varaston pihalla.

Laatikoita nostetaan autoon kuljetusta varten.

Tilannekatsaus 5.11.2020

Sukkavarastolla tapahtuu

Saimme juuri viestin Hanna Saarenpäältä Tuurin sukkavarastolta. Hanna kertoi, että nyt varastossa on sukkia pakattuna 1371 paria! Sukkien lisäksi varastolle on tullut useampi sata nuttua.
Saksassa vapaaehtoiset ahertavat pakettien kimpussa kovalla vauhdilla, jotta kaikki saataisiin joulukuljetuksia varten valmiiksi.
Sukkia voi edelleen lähettää Hannan varastolle Tuuriin. Jos Jumala suo, niin seuraava sukkakuorma lähtee 1.12.2020. Sydämellinen kiitos teille kaikille, jotka olette sukkia ja nuttuja lähettäneet!
Jeesuksen siunausta ja iloista mieltä.
T. Pirkko Tuppurainen, Hanna Saarenpää, Esko ja Sandi Mäki-Soini
Ps. Tässä sukkavaraston osoite: Hanna Saarenpää, Apilapolku 1, 63610 Tuuri. Merkitsethän aina pakettiin myös hänen puhelinnumeronsa, joka on 040 769 2077. Numero on tärkeä sen vuoksi, että posti ilmoittaa paketin saapumisesta tekstiviestillä.
Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.
Sukkia sukkavarastolla Tuurissa odottamassa lähtöä.

Tilannekatsaus 15.10.2020

Saimme juuri Saksasta joulupakettityömaalta viestin ja muutaman kuvan. Viestissä luki seuraavaa: ”Kiitos ahkerista käsistänne, jotka ovat neuloneet niin kauniisti. Me valmistamme nyt joulupaketteja, jotka seurakuntalaiset sitten jakavat Moldovassa, Ukrainassa ja Valko- Venäjällä. Kaiken muun tekee meidän suuri Jumalamme.”
Hanna Saarenpää kertoi tänään iltapäivällä puhelimessa, että Tuurin varastoon on tullut useita kymmeniä paketteja lisää. Tämä on suuri ilouutinen. Kiitos teille kaikille, jotka olette sukkia neuloneet.
Sukkia voi edelleen lähettää Hannan varastolle Tuuriin. Jos Jumala suo, niin seuraava sukkakuorma lähtee 1.12.2020.
Jeesuksen siunaamaa syksyä teille kaikille. T. Pirkko Tuppurainen, Hanna Saarenpää, Esko ja Sandi Mäki-Soini
Ps. Tässä sukkavaraston osoite: Hanna Saarenpää, Apilapolku 1, 63610 Tuuri. Merkitsethän aina pakettiin myös hänen puhelinnumeronsa, joka on 040 769 2077. Numero on tärkeä sen vuoksi, että posti ilmoittaa paketin saapumisesta tekstiviestillä.
Artikkeli jatkuu kuvien jälkeen.
Sukkia pakataan Saksassa.

Sukkia pakataan Saksassa.

Sukkalaatikoita Saksassa.

Tilannekatsaus 22.9.

Saimme Saksasta viestin, jossa kerrottiin, että joulusukkakuorma on päässyt turvallisesti Saksaan. Viestissä luki: ”Sukat oli tehty ja pakattu, kuten saksalaisilla on tapana sanoa, niin kuin Saksassa.”

Eilen saimme pari kuvaa, jossa saksalaiset vapaaehtoistyöntekijät pakkaavat joululahjoihin teidän tekemiänne sukkia. Kuvien mukana tuli lyhyt viesti: ”Tervehdimme teitä, rakkaamme. Työpäivän päätteeksi otimme pari valokuvaa. Sydämellinen kiitos teille.”

Vapaaehtoiset pakkaamassa joulupaketteja Saksassa.
Vapaaehtoiset pakkaamassa joulupaketteja Saksassa.

Sukkapaketteja saapuu edelleen Tuurin varastoon. Sukkavarastonhoitaja Hanna Saarenpää esitti toivomuksen, että sukat lähetettäisiin Tuuriin siten, että kunkin parin sukat olisi aina yhdistetty langalla toisiinsa.

Seuraava sukkakuorma on tarkoitus lähettää Suomesta tiistaina 1.12.2020. Ne sukat, jotka eivät ehdi tämän vuoden jouluprojektiin, varastoidaan Saksassa seuraavaa joulua varten. Tämä jouluprojekti on niin iso ponnistus, että sen valmistelu alkaa materiaaleja keräämällä heti alkuvuodesta.

Kiitos teille kaikille, jotka olette olleet tekemässä tätä hanketta mahdolliseksi. Muistetaan jouluprojektia rukouksin. Jeesuksen siunaamaa syksyä teille kaikille.
Esko ja Sandi Mäki-Soini

Ps. Tässä sukkavaraston osoite: Hanna Saarenpää, Apilapolku 1, 63610 Tuuri. Merkitsethän aina pakettiin myös hänen puhelinnumeronsa, joka on 040 769 2077. Numero on tärkeä sen vuoksi, että posti ilmoittaa paketin saapumisesta tekstiviestillä.

Tilannekatsaus 8.9.

Tässä vaiheessa on pakattuna noin 3 200 paria ja lähes valmiiksi pakattuna tuhatkunta paria. Pakkaamista odottaa vielä noin 3 000 paria. Jos et ole vielä lähettänyt, vielä ehtii. Tässä jutussa on lähetysohjeet. Sukat lähetetään Suomesta eteenpäin 15.9., jotta ne ehtivät perille jouluksi. Kiitos kaikille!
❤ ❤ ❤

Hanna joulusukkia pakkaamassa

Tilanne 18.8.

Projektityöntekijät Sandi ja Esko Mäki-Soini lähettävät lämpimiä terveisiä Tuurin sukkavarastolta. He veivät tänään varastolle 150 paria villasukkia, joita ovat neuloneet Sastamalan alueen ystävät. ”Lämpimät kiitokset Hanna Saarenpäälle, joka pakkaa näinä päivinä apujoukkojensa kanssa sukkia jatkokuljetusta varten. Nyt on hyvä aika lähettää paketteja, koska pakkaustalkoot ovat käynnissä”, Esko Mäki-Soini kertoo.

Hanna ja sukkalaatikot varastolla Tuurissa
Hanna Saarenpää aloitti sukkapakettien pakkaamista jatkokuljetusta varten iloisella mielellä. Hän on saamassa talkooapua urakkaan. Kuva: Sandi Mäki-Soini

 

Mäki-Soinin arvion mukaan tähän mennessä sukkia olisi saatu Tuurin varastolle noin tuhat paria. ”Sukkia on alkanut hyvin tulla ja olisi hienoa, jos voisitte niitä mahdollisimman pian lähettää. Syyskuun alkupuolella lasketaan tarkemmin ja kerrotaan, kuinka paljon sukkia on saatu kokoon.”

Nuttuprojekti lähettää yhdessä partneriorganisaationsa kanssa ensi jouluksi 2020 köyhille lapsille Moldovaan, Valko-Venäjälle, Ukrainaan ja Baltiaan 10 000 joulupakettia.

Pakettiin laitetaan karkkia, koulutarvikkeita, saippuaa, shampoota, hammastahnaa, hammasharja, lelu, hengellinen lastenkirja, vaatteita ja sukat.

Joulupaketit jaetaan ensisijaisesti lastenkoteihin ja vammaisten lasten laitoksiin. Lisäksi paketteja jaetaan lapsille seurakunnissa, kouluissa, sairaaloissa ja sisäoppilaitoksissa. Paikalliset seurakunnat jakavat lahjat.

Paketteihin laitetaan lisäksi villasukat. Yhteensä siis 10 000 paria! Niitä tarvitaan alkaen koosta 23, naisilla kokoon 42, miehillä kokoon 46. Isoja sukkia tarvitsevat kehitys- ja liikuntavammaiset lapset, jotka ovat jo aikuisen kokoisia.

Sukat pitää kiinnittää langalla toisiinsa pareittain, jos mahdollista, koska tuhansien parien yhdistämiseen kuluu varastolla liikaa aikaa. Muistathan liittää sukkiin tiedon kokonumerosta. Novitan verkkosivuilla on erinomainen kokotaulukko, joka löytyy hakusanalla sukkakoot. Langaksi käyvät sukkalangat, esimerkiksi 7 veljestä ja Nalle. Villasukan teko-ohjeita löytyy netistä googlettamalla.

Sukat lähetetään nuttuvarastolle 

Hanna Saarenpää ottaa varastolla vastaan sukkia (koosta 23 kokoon 46 asti) samoin kuin nuttuja VAIN osoitteesssa Hanna Saarenpää, Apilapolku 1, 63610 Tuuri. Merkitsethän aina pakettiin myös hänen puhelinnumeronsa, joka on 040 769 2077. Numero on tärkeä sen vuoksi, että posti ilmoittaa paketin saapumisesta tekstiviestillä.

Jos sinulla on jokin muu osoite, älä enää käytä sitä.

Vienneistä varastolle voi sopia Hannan kanssa etukäteen puhelimitse, puh. 040 769 2077.

Sukat lähetetään Suomesta 15.9.2020, jotta paketit ehtivät lapsille jouluksi.

Tule mukaan kilistelemään iloisesti puikkoja!

Lisätiedot:
Pirkko Tupppurainen
Nuttu- ja sukkaprojekti
0400 385 774
pirkko.tuppurainen@sekl.fi
www.nuttu.info
Facebook: Nuttu

 

Lahjoita nuttuprojektiin

Haluatko tukea taloudellisesti nuttuprojektia? Voit lahjoittaa oheisen painikkeen kautta tai nettipankissasi viitenumerolla 75035 jollakin sivun alalaidassa olevista tilinumeroista:

Sydämellinen kiitos lahjoituksestasi!
Jumalan siunausta sinulle.

Lahjoita

Share This