Ylioppilaskirjoituksissa käsiteltiin jonain vuonna “Jumala ompi linnamme” -virttä ja erityisesti sen ensimmäistä säkeistöä, jossa sanotaan:
Se vanha vainooja, kavala, kauhea,
on kiivas, kiukkuinen ja julma, hirmuinen.
Vain Herra hänet voittaa.”
Ylioppilaskokelaita pyydettiin pohtimaan, millaisia ajatuksia virren säkeistö on herättänyt ihmisissä eri aikakausina.
Itsenäisyydellä on aina vihollisensa. Aina on tahoja, joille toisen itsenäisyys ei ole edullista. Joku hyötyisi toisen epäitsenäisyydestä ja riippuvaisuudesta. Tämä koskee kansakuntia ja myös yksilöitä.
Itsenäisyyspäivän aikoina pohdin, mitä olisi terve itsenäisyys. Millä tavalla itse olisin sopivan riippumaton, niin että vanhat vainoojat, kiivaat ja kiukkuiset, eivät saisi väärää otetta minusta? Samalla haluaisin huolehtia, ettei riippumattomuuteni kääntyisi itseäni ja lähimmäisiäni vastaan.
On harhaa luulla, ettei ihminen tarvitse toisia. On väärää kuvitelmaa, että itsenäinen valtio olisi täysin riippumaton. Aina ollaan jostain riippuvaisia, hyvässä ja pahassa. Yksilö ja yhteiskunta tarvitsevat toisia. Ennen kaikkea tarvitsemme Jumalaa.
Jumalasta riippumattomuus – ”itsenäisyys” – on aina ollut muoti-ilmiö, ihan paratiisista alkaen. Jumalan avulla Israelin kansa saavutti itsenäisyyden, voiton vanhoista vainoojista ja julmista vihollisista. Mutta itsenäisyys ei tehnyt Israelille hyvää, sillä siunatuissa oloissa on helppo unohtaa riippuvuutensa Jumalasta.
Kun vertailen Israelin kansaa ja Suomen kansaa, huomaan hämmentäviä yhtäläisyyksiä. Molemmat ovat mahtavampien valtakuntien ympäröimiä ja silti ihmeenomaisesti elossa. Ehkä meillä on Suomessa ollut juuri siksi niin paljon herätyksiä, koska Raamatun sanoma on monesti tuntunut puhuvan erityisesti meidän kansakuntamme tilanteisiin.
Kuten israelilaisilla, meillä suomalaisillakin on taipumus unohtaa Jumala hyvänä päivänä. Lienee tärkeää muistuttaa mieleen ihmetekoja, joita Jumala teki isiemme keskuudessa. Herra taltutti vanhat vainoojat, toisinaan vieraat vallat, toisinaan viinan kirot ja väärän elämän houkutukset.
Ainoa hyvä riippuvuus on riippuvuus Jumalasta. Kuten virressä sanotaan, Herra voittaa kaikki ahdistajamme ja antaa vielä kerran todellisen itsenäisyyden ja rauhan ajan. Jumala kukistaa vanhoista vainoojista lopulta myös perkeleen ja kuoleman. Itsenäisyyspäivää viettäessämme pitäkäämme mielessä lopullinen kotimamme, Jumalan valtakunta.
“Jos veis he henkemme,
osamme, onnemme,
ne heidän olkohon,
vaan meidän iät on
Jumalan valtakunta.”
Virsi 170:4
Anssi Savonen
kirjoittaja toimii Kansanlähetyksen kotimaantyön aluekoordinaattorina