Ilmoittautuminen kesän 2021 ripareille alkaa 1.8.2020.

26.6.2020

Nuorten Maailman aluekoordinaattori Toni Kokkonen katselee tyytyväisenä Ryttylän Lähetyskeskuksella juoksevia rippikoululaisia. ”Koronan aiheuttama epävarmuus oli monella tapaa stressaavaa, ja aika pitkään jouduimme miettimään, voiko leirejä toteuttaa. Onneksi tämä oli mahdollista”, Kokkonen iloitsee.

Samalla Kansanlähetyksen nuorisotyössä on työstetty jo kesän 2021 rippileirejä. Toiveena on, että ensi kesänä leirejä voidaan viettää ilman koronan tuomaa epävarmuutta.

”Riparityössä teemme korjausliikettä ja tuomme takaisin toimivia leirejä, jotka eivät tänä vuonna toteutuneet”, Kokkonen kertoo ja mainitsee esimerkiksi Sporttiriparin, Sportti- ja tanssiriparin sekä Lappi-riparin Saariselällä. Myös Luovalle riparille on kuvataiteiden lisäksi palautumassa musiikkipaja Ossi Mäki-Reinin johdolla ja teatteripaja Rosa Nymanin opetuksessa. ”Olemme saaneet runsaasti palautetta, jossa näitä leirejä toivottiin takaisin. Tulossa on hyvät työntekijätiimit ensi kesäksi, ja muutenkin tulevaisuus näyttää valoisalta”, Kokkonen myhäilee.

Nuorten Maailman riparit 2021:

8.–19.6.2021 Ykkösripari, 379 €
9.–20.6.2021 Luova ripari, 429 €
9.–20.6.2021 Sporttiripari I, 399 €
7.–18.7.2021 Sportti- ja tanssiripari, 399 €
18.–31.7.2021 Lappi-ripari Saariselällä, 649 €

Samasta taloudesta tulevat saavat toisen nuoren leirin 25 prosentin alennuksella. Ilmoittautuminen alkaa 1.8.2020 klo 8.00 osoitteesssa www.nm.fi. SEKLin riparityö päivystää tuona päivänä klo 8.00–12.00 myös puhelinnumerossa 019 77 920.

 

Kokkonen Toni

juniori- ja nuorisotyön aluekoordinaattori SEKL

Rippikoulutyö, perhetyö.

Juniori- ja nuorisotyön tiimin esimies.

toni.kokkonen@sekl.fi

Parhaiten tavoitat jättämällä soittopyynnön tekstiviestillä/Whatsappilla. Kerro viestissä lyhyesti mitä asia koskee.

+358 44 447 7970

Share This