Kuluneen puolen vuoden aikana minulta on useamman kerran kysytty, ovatko tehtäväni lähetystyössä ehkä vähentyneet tai loppuneet kokonaan.
Toki monet omat ajatukset ja suunnitelmat ovat murentuneet. Esimerkiksi asuinmaassani käytettävän kielen opiskelu on siirtynyt internetiin, lyhytaikaisten tiimien tuleminen kesäksi avuksemme peruuntui maan rajojen sulkeuduttua, seurakunnat eivät ole kokoontuneet kasvotusten ja vierailut ihmisten kodeissa ovat siirtyneet tapaamisiin ulkona turvavälit huomioiden.
Muuttuvan ja epävarman ajan keskellä on kuitenkin kirkastunut entisestään se, että Jumala ei ole perunut sanansa lupauksia, läsnäoloaan eikä työtään tässä maailmassa. Itse asiassa tuntuu jopa siltä, että kirkkojen ovien sulkeuduttua Jumalan rajaton mielikuvitus ihmisten tavoittamiseksi evankeliumilla on saanut enemmän tilaa. Jeesus haluaa toimia siellä, missä me elämme ja liikumme, meidän kauttamme.
Omassa työkohteessani Itä-Euroopan muslimialueella olemme saaneet elää tätä todeksi kuluneiden kuukausien aikana hämmästyttävällä tavalla. Useita vuosia maassa olleet tiimitoverini ovat kertoneet, etteivät ole koskaan aiemmin nähneet tällaista aikaa. Jumala on avannut monia uusia ovia ihmisten tavoittamiseen ja Jeesusta etsiviä ihmisiä on koko ajan enemmän ja enemmän.
Elämme positiivisen ongelman keskellä. Keväällä koronan myötä eräs kristillisen nettisivusto alkoi saada paljon yhteydenottopyyntöjä hätääntyneiltä ja Jumalaa kaipaavilta ihmisiltä. Nettisivujen ylläpitäjät pyysivät meidän tiimiltämme apua näihin pyyntöihin vastaamisessa. Olemme keväästä asti sekä itse tavanneet näitä ihmisiä – tai olleet netin kautta yhteydessä – että koordinoineet heille paikallisia kristittyjä yhteyshenkilöiksi. Nyt yhteydenottopyyntöjä on ruuhkaksi asti eikä ole tarpeeksi kristittyjä kohtaamaan näitä kyselijöitä. Monen sydän on avoinna ja etsii Jeesusta.
Olemme saaneet nähdä, miten yhteydenottopyyntöihin vastaaminen on johtanut kyselijöitä tuntemaan Jeesuksen. Eikä se ole päättynyt siihen. Nämä uudet kristityt kasvavat Jeesuksen opetuslapsina ja vievät Jumalan rakkautta sinne, missä elävät ja liikkuvat. Korona on voinut sulkea kirkkojen ovia, mutta se ei ole sulkenut ihmisten sydämiä. Evankeliumille on niissä entistä enemmän tilaa.
Anu
lähetystyöntekijä Itä-Euroopan muslimialueella