Joskus minulta kysytään, millaista lähetystyö Japanissa on. Siksi ajattelin jakaa teille kertomuksen yhdestä työpäivästäni. Tällainen oli eräs marraskuun päiväni lähetystyöntekijänä täällä Nishinomiyan pappilassa.
Aamulla herätin lapset, ja aamuhässäkän jälkeen isäntä lähti viemään heitä autolla kouluun. Tässä vaiheessa istahdin itse rauhassa aamupalalle. Samalla lueskelin yöllä saapuneita tulikivenkatkuisia viestejä eräältä seurakuntalaiselta, joka ei oikein tahdo tulla toimeen muiden kanssa. Olemme yrittäneet auttaa häntä monin tavoin, mutta tänään lähinnä huokaisin Jumalan puoleen ja yritin kirjoittaa hänelle jotain rakentavaa.
Aamupäivällä oli sitten aikuisten englannin piiri, jossa keskitymme englanninkieliseen keskusteluun. Tämä piiri on aina oikein mukava pitää. Viimeisen vuoden aikana piirissä on alkanut käydä useita nuoria äitejä söpöjen 1–2-vuotiaiden lastensa kanssa.
Tänäänkin yhdellä äidillä oli mukana puolitoistavuotiaat kaksoset. Ihailin sitä, että hän jaksoi tulla paikalle pienten lastensa kanssa. Kun mainitsin asiasta hänelle, niin hän kertoi, että on ihanaa saada olla hetki aikuisten seurassa. Välillä pidin toista pikkuista sylissä, ja myös muut piiriläiset vuorollaan auttoivat lasten kanssa. Raamattuhetken alkaessa toinen lapsi alkoi itkeä väsymystä mutta hiljeni ihmeellisesti, kun aloimme laulaa gospel-laulua.
Kutsuin rouvan myös vuosittaiseen perhekirkkoon, jossa kaikki lapset siunataan yksitellen. Tapa juontaa juurensa shintolaiseen tapaan siunata 3-, 5- ja 7-vuotiaita lapsia tähän aikaan vuodesta temppeleissä. Hän ei ole koskaan ollut jumalan-palveluksessa, mutta vaikutti kiinnostuneelta. Tässä piirissä käyvät ihmiset eivät ole kristittyjä, ja kaikki Raamatun asiat ovat heille uusia.
Piirin jälkeen lähdimme mieheni Laurin kanssa tapaamaan kesällä leskeksi jäänyttä miestä. Kävelymatkan varrella haukkasimme lounaaksi liukuhihna-sushia ja tilasimme läheisestä pikku putiikista sata kakkupalaa Japanin työn 50-vuotispäiväjuhlaa varten. Perille päästyämme japanilainen isäntä kertoili, että surkeaa on ilman vaimoa. Rouva oli seurakuntamme rakastettu jäsen, mutta hän kuoli kesällä yllättäen onnettomuudessa. Mies, joka ei ole kristitty, mietiskeli, johtuiko vaimon kuolema siitä, että esi-isät olisivat suuttuneet hänelle. Tähän ajatukseen liittyi buddhalainen vainajien alttarikaappi, josta hänellä oli ollut rouvan kanssa erimielisyyttä. Koirakin oli kuollut pari päivää sitten. Yritimme välittää hänelle Toivon sanomaa.
Kolmen maissa kävin hakemassa lapsia koulusta. Sen jälkeen piti tehdä konttoritöitä, lähetyksen tilinhoitoa ja sen sellaista. Niitä vihaisia viestejä tuli myös lisää päivän mittaan. Henkilö ei halua kuulemma enää vähään aikaan tulla kirkkoon. Lupasin rukoilla hänen puolestaan. Tämä tapaus on vienyt viime aikoina aika paljon voimavaroja.
Iltaruoaksi paistoin perheelle herkullisia possupihvejä, joita eräs tuttavamme toi meille eilen illalla. Hän huikkasi jo ovelta, että toi meille palkkapäivän kunniaksi pihvit – ja samaan hengenvetoon totesi, että hänen pitänee luopua toivosta päästä taivaaseen, koska hän ei mitenkään pysty elämään kymmenen käskyn mukaan. Kiireesti selitin hänelle, että ei kukaan pystykään ja sen vuoksi Jeesus kuoli puolestamme ja saamme turvautua tähän Kristus-toivoon päivittäin. Siinä sitten juttelimme kaikenlaista. Yritän joka kerta myös lainata hänelle jotain hyvää kirjallisuutta. Hän on monesti jo miettinyt kastettakin. Toivomme tietysti sen päivän pian koittavan.
Ruoan jälkeen ajattelin vaihtaa olohuoneeseen talvimaton. Tässä talvimatossa on sähkövastukset ja sen saa lämpenemään mukavasti. Tällä viikolla ilmat ovat selvästi viilentyneet, ja kaipaamme jo villatakkia ja -tohveleita. Nyt sitten kirjoittelen tätä kirjoitusta, ja kohta voisin juoda kupillisen minttuteetä.Huominen päivä tuskin on samanlainen. Taivaan Isän hommissa on hyvä olla.
P.S. Sittemmin edellä mainittu ystävämme on ilmoittanut, että hän haluaa kasteen, ja 25. joulukuuta olisi tarkoitus olla kastejuhla!
Kiitos, että sinäkin olet Suuressa mukana.
Asako Palmu
Asako Palmu on toiminut lähetystyössä Japanissa vuodesta 2005 alkaen. Tällä hetkellä hän tekee seurakuntatyötä Nishinomiyan seurakunnassa.
– – – – – – – – – – – – – – – – – – – – –
Yhä tänään japanilaiset tarvitsevat toivon sanomaa syntien anteeksi saamisesta ja ilosta, joka siitä seuraa. Jeesus voi antaa epätoivoiselle ihmiselle toivon ja ilon, jotka kestävät ja kantavat taivaaseen saakka. Tätä toivoa ja iloa olemme saaneet jakaa Kansanlähetyksen kautta japanilaisille jo 50 vuoden ajan, eikä sanoma ole vanhentunut.
Tue työtämme Japanissa, jotta Japanin työ voi jatkua myös seuraavat 50 vuotta!
Keräyksen viite: 73008
Tilinumero: FI14 5043 1920 003452
#toivo&iloitseJapani -keräyksellä 1.7.–31.12.2018 kerätään varoja Kansanlähetyksen lähetystyölle Japanissa.