Jerusalemissa toimiva Makor HaTikvah -koulu on saanut ensimmäinenä messiaanisena hepreankielisenä kouluna Israelissa opetusministeriön virallisen toimiluvan. Valtion 21.8.2018 tunnustama asema on merkittävä koulun toiminnan, talouden ja kehittämisen kannalta. Hakuprosessi kesti pitkään ja vaati paljon työtä koulun johdolta.
Suomessa on paljon koulun ystäviä, jotka ovat rukoilleet koulun puolesta ja tukeneet sitä taloudellisesti Suomen Ev.lut. Kansanlähetyksen kautta. Jumala on kuullut rukoukset ja vastannut nyt niihin ihmeellisellä tavalla.
Makor HaTikvah -koulun pitkäaikainen johtaja Cookie Schwaeber-Issan siirtyi kesällä uusiin tehtäviin, ja koulun rehtorina toimii nyt Yoel Russu. Molemmat ovat nähneet paljon vaivaa virallisen aseman hakuprosessin aikana. Yoel Russu kiittää kaikkia koulun suomalaisia ystäviä ja toivoo, että he jatkavat yhteistyötä koulun kanssa myös tulevaisuudessa.
Parhaillaan koulurakennuksessa on käynnissä remontti, joka liittyy koulun tulevaan erikoistumiseen. Yoel Russu kertoo, että syyskuussa alkavan lukuvuoden alusta lähtien koulu erikoistuu teknologian ja taiteen opetukseen. Lapsille halutaan antaa mahdollisuus tutustua paremmin näihin painopistealueisiin. Niille annettavaa erikoispainotusta varten yläkertaan rakennetaan nyt uusi tietokoneluokka. Sinne hankitaan riittävä määrä uusia tietokoneita toimivin internetyhteyksin. Taideaineiden opetuksesta huolehtivat lähistöllä sijaitsevan messiaanisen Juval-taidekoulun opettajat.
Syyslukukauden alkaessa 2.9.2018 kouluun on tulossa oppilaita noin 80. Viime kesäkuussa Makor HaTikvasta valmistui 18 oppilasta, jotka kaikki ovat löytäneet jatko-opiskelupaikan.
Makor HaTikvah -koululla voi aistia iloisen ja voimakkaan kehittämisen meiningin. Muistetaan koulua, sen oppilaita ja henkilökuntaa rukouksin ja taloudellisin uhrein jatkossakin. Kiitos, että olet mukana tässä merkittävässä lähetystehtävässä Israelin lasten hyväksi.
Esko Siljanen
Jerusalem