Kansanlähetykselle löysin tieni vuosituhannen vaihteessa. Vuosien aikana olen ollut opiskelijana Kansanlähetysopistolla, oppisopimuskoulutuksella juniorityössä, talkoolaisena, projektityöntekijänä sekä monissa muissakin kuvioissa. Olen saanut oppia monia hienoja käytännön taitoja liikkeemme parissa.
Työhistoriani on lähes yhtä värikäs kuin Aku Ankalla. En ole Kattivaaran margariinitehtaalla ollut, mutta tuotantolinjakin on aikanaan tullut tutuksi. Olen työskennellyt niin kiertävän tivolin, teatterin, kuin elektroniikan kokoonpanon puolella. Koulutukseltani olen linja-autonkuljettaja sekä nuoriso- ja vapaa-ajanohjaaja.
Asun vaimoni ja eläintemme kanssa Forssassa. Vaimoni pyörittää hevostallia ja minä siinä kyljessä sitten puuhastelen. Mikäli vapaa-aikaa jää, niin tykkään liikkua lähellä ja kaukana. Luonnon läheisyys on suuri voimavara. Tykkään myös tutustua eri kulttuureihin. Lempiharrastuksiani ovat mm. geokätköily ja frisbeegolf, toisaalta minut voi löytää uimahallista uimasta matkaa tai sukeltamasta.
Mediatyössä vastaan mm. Kansanlähetyksen suorista nettilähetyksistä. Tarjoamme mahdollisuuden seurata suorana lähetyksenä jumalanpalveluksia sekä erinäisiä viikonlopputapahtumia. Jumalanpalvelukset sunnuntaisin klo 13.00 Kansanlähetysmediassa sekä Kansanlähetyksen YouTube-kanavalla.
Tapahtumakoordinaattorin roolista käsin olen mukana useilla Kansanlähetyksen leireillä ja tapahtumissa. Minut löytää mm. Nuorten Maailman leireistä Korkeanpaikanleiriltä, Kesän kaatajaisista ja MuTe-leiriltä. Varttuneempaan makuun olen mukana Entisten Nuorten Rippikoulujatkoilla, Senioripäivillä sekä Miestenpäivillä. Lisäksi häärään monen tapahtuman valmisteluiden kulisseissa.
Tule mukaan!
Jokainen työntekijämme tarvitsee esirukoustukea. Voit liittyä Toden tiimiin ja tilata hänen uutiskirjeensä täyttämällä alla olevan lomakkeen.
Voit tukea Toden työtä verkkopankissasi viitenumerolla 31260 ja tilinumerolla FI83 2070 1800 0283 25 (Suomen Ev. lut. Kansanlähetys r. y., ruotsiksi Finlands Evangelisk-lutherska Folkmission r. f.).
Lämmin kiitos tuestasi!
Uutiskirjeen tilaaminen
Täytä tietosi lomakkeelle.