Lähetystyö kuuluu jokaisen kristityn elämään, sillä Jumala on kutsunut meidät kaikki mukaan viemään evankeliumia lähelle ja kauas. Kun itse löysin nuorena tieni Jeesuksen seuraan ja seurakuntaan, haaveilin lähetystyöstä, mutta opiskeluvuosien jälkeen ajattelin paikkani olevan lähettäjänä kotimaassa. Myöhemmin Jumala kuitenkin alkoi kutsua minua ja miestäni lähtemään ja aloimme kysellä Kansanlähetykseltä, olisiko meille tarvetta ulkomaantyössä.
Lähdimme perheenä vuonna 2009 Etu-Aasiaan seurakuntaa perustavaan työhön. Reilun 11 vuoden jälkeen siirryimme Saksaan maahanmuuttajatyöhön, missä tuimme pieniä seurakuntia sekä kohtasimme muslimitaustaisia maahanmuuttajia. Lähetystyöntekijänä sain kasvaa ihmisenä ja tarttua erilaisiin uusiin vastuisiin. Kirjankäännösprojektien koordinoiminen kulki mukanani Etu-Aasian ja Saksan kautta myös Suomeen.
Keväällä 2023 siirryin Kansanlähetyksessä aluekoordinaattorin tehtävään, jossa sain katsella ulkomaantyötä laajemmasta perspektiivistä. Vastuualueisiini kuului työ Japanissa ja turkinkielisten parissa.
Helmikuussa 2024 sain kutsun siirtyä Kansanlähetyksen henkilöstöpäällikön sijaiseksi ja vuoden 2025 alusta minut nimitettiin henkilöstöpäälliköksi. Tässä tehtävässä saan jälleen oppia uutta ja palvella lähetysjärjestöä laajalti. Oma paikkani lähetystyössä on nyt toimia lähettäjänä kotimaassa ja huolehtia niin kotimaan- kuin ulkomaantyöntekijöidemme asioista.
Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille.” Mar. 16:15
Tule Mukaan!
Henkilöstöpäällikkönä tarvitsen tehtävässäni esirukoilijoita ja kuukausilahjoittajia, jotka mahdollistavat työtäni. Olisitko Sinä yksi heistä? Voit tilata uutiskirjeeni alla olevan sähköisen lomakkeen kautta.
Voit osallistua työhön lahjoittamalla verkkopankissasi tilinumerolla FI83 2070 1800 0283 25 (Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys r. y., ruotsiksi Finlands Evangelisk-lutherska Folkmission r. f.) ja viitteellä 24400.
Voit tehdä kertalahjoituksen tai kuukausilahjoituksen lahjoituslomakkeella TÄSTÄ
Lämmin kiitos kaikesta tuestasi!
Uutiskirjeen tilaaminen
Täytä tietosi lomakkeelle.