Sakari Kalliomaa, valtakunnallinen evankelista

Sakari Kalliomaa aloitti syyskuussa 2025 Kansanlähetyksen valtakunnallisena evankelistana. Työ on osa Kansanlähetyksen evankelioimistyön hanketta.

– Kävelin elokuussa 1987 Helsingin Olympiastadionin kentälle Billy Grahamin Missio Helsinki -tapahtumassa ja avasin sydämeni Jeesukselle. Uskoontuloni jälkeen evankeliointi on aina kuulunut erityisellä tavalla elämääni, Sakari kertoo.

Kansanlähetys on alusta alkaen ollut evankelioimisliike ja haluaa olla sitä edelleen. Tästä kertovat myös liikkeen motot: Raamattu rakkaaksi ja Evankeliumi kaikille sekä Evankelioikaa kansa evankelioimaan kansoja. Evankelioimisen tulee olla keskeistä Kansanlähetyksen työssä niin kotimaassa kuin ulkomailla. Evankelioimistyön hanke toteuttaa strategiaamme ja on toimintasuunnitelmiemme mukainen.

Tilanne Suomessa on muuttunut. Elämme jälkikristillistä aikaa, mutta Jumala haluaa edelleen kutsua ihmisiä pelastukseen. Suomi on selkeä lähetyskenttä, ja tarvitsee sanomaa armahtavasta ja rakastavasta Jumalasta. Tutkimusten mukaan nuorison kiinnostus hengellisiä asioita kohtaan on kasvanut. Kansanlähetys haluaa olla vahvistamassa evankelioimisen näkyä.

– Kierrämme Suomea yhdessä Kari Teikarin ja eturivin gospelmuusikko Mika Karolan kanssa. Tavoitteenamme on kutsua ja rohkaista uskosta osattomia tutustumaan Jeesukseen ja uskovia löytämään palvelupaikkansa ja uudistumaan uskossaan. Olemme viime kuukausien aikana saaneet olla todistamassa Jumalan suuria tekoja sekä kaduilla että tilaisuuksissa. Herätys on jo alkanut Suomessa.  

Sakari Kalliomaa 

  • Kotoisin Espoosta, asuu Ulvilassa 
  • Teologian maisteri 
  • Perheeseen kuuluu vaimo Jaana ja neljä lasta 
  • Rakkain raamatunlause: ”Jumala tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden. (1. Tim. 2:4) ja ”Kaikki, mitä Jumala tekee, pysyy iäti. Ei ole siihen lisäämistä eikä siitä vähentämistä.” (Saarn. 3:14) 

Kiertueen aikataulua keväästä syksyyn 2026:

14.4. Raahe, Saloisten srk-koti, Kirkkotie 17, klo 19
15.4. Pelkosenniemi, Kairosmaja, Kappelitie 2, klo 18
17.4. Kolari, Ylläs, Pyhän Laurin kappeli, Kotivaarantie 2, klo 19
18.4. Rovaniemi, Pahtajan kappeli, Piittisentie 9, klo 13
19.4. Tornio, Tornion kirkko, Seminaarinkatu, klo 10
19.4. Tornio, Tornion kirkko, Seminaarinkatu, klo 12
20.4. Oulu, Rotuaarin lava, Pakkahuoneenkatu 14, klo 13
20.4. Oulu, Rukoushuone, Koulukatu 41, klo 17

3.5. Pori, Kansanlähetys, Eteläpuisto 19, klo 16
23.5. Sastamala, Kansanlähetys ja tori, Pikkusuonkatu 5, klo 9-13
24.5. Sastamala, Kansanlähetys, Pikkusuonkatu 5, klo 14
24.5. Sastamala, Kansanlähetys, Pikkusuonkatu 5, klo 16

1.-6.6. Viro
26.6. Teuva, Teuvan kirkko, Porvarintie 44, klo 19
4.7. Ryttylä, Kansanlähetyspäivät, Opistotie 1, klo 19
1.8. Parkano, tori, Parkanontie 62, klo 20
29.8. Seinäjoki, Puskis-evankeliointikoulutus, Puskantie 14, klo 10-15
29.8. Seinäjoki, Puskis-evankeliointikoulutus, Puskantie 14, klo 18

5.9. Äänekoski, Hietaman kirkko, Miesten iltapäivä, Saarijärventie 441, klo 13
10.-13.9. Joensuun alueen kierros
11.9. Tohmajärvi
19.9. Motala, Pingstkyrkan Motala, Drottninggatan 15, klo 12
19.9. Skövde, Sankt Matteus JKyrka, Västra Skogsrovägen 2, klo 17
20.9. Borås, Suomalainen helluntaiseurakunta, Kungsgatan 58, klo 15
21.9. Surte, kirkko, Kvarnvägen 7, klo 12

Tilaa Sakarin uutiskirje tästä

Tue Sakarin työtä kuukausilahjoittajana

Share This