Olemme Rantamäen perhe. Lähdimme Japaniin jatkamaan Suomessa aloittamaamme kielen opiskelua maaliskuussa 2022. Valmistuimme lähetystyöntekijöiksi Kansanlähetyksen lähetyslinjalta helmikuussa 2021. Petteri siirtyi opiskelemaan lähetystyötä Kansanlähetyksen juniorityöntekijän tehtävästä. Joanna työskenteli parturi-kampaajana sekä opiskeli raamattulinjalla Ryttylässä.
Petteri on koulutukseltaan sosionomi-nuorisotyönohjaaja. Petteri on toiminut nuorisotyössä Kauhajoen seurakunnassa sekä Medialähetys Sanansaattajissa tuottaen samalla erilaisia mediasisältöjä.
Joanna opiskeli Diakissa sosionomiksi englannin kielellä, painotuksena yhteisön kehittäminen, ja sen jälkeen toteutti vielä lapsuutensa haaveen opiskelemalla kampaajaksi. Työkokemusta on kertynyt muun muassa kampaamossa, vastaanottokeskuksessa ja medialähetysjärjestö Sanansaattajissa.
Lähetystyö on ollut mielessämme jo seurustelun alkumetreiltä saakka, ja olemmekin tehneet tulevaisuuden suunnitelmia kutsumukseemme liittyen jo vuodesta 2017 lähtien. Jumalan armosta olemme kuitenkin saaneet vielä odottaa ja kasvaa kunnolla yhteen Suomessa ennen lähetystyöhön lähtöä. Koemme, että odotuksella ja kasvulla on tärkeä osansa Jumalan suunnitelmassa.
Japani nousi Petterin sydämelle jo ala-asteen ensimmäisellä luokalla, kun lähettipariskunta kertoi lähetystyöstä Itä-Aasiassa. Petteri sai läheteiltä lainaksi muutamia kirjoja, ja kiinnostus vain kasvoi. Lähetyskutsun noustessa noin 18-vuotiaana kohdemaa olikin siis jo selvillä, sillä Jumala oli herättänyt rakkauden Japania kohtaan. Joannalle kiinnostus Japania kohtaan tuli Petterin kertomusten kautta. Maa kiehtoi erilaisuudellaan, ja häneen vetosi erityisesti sen kieli ja kulttuuri.
Joanna ja Petteri on hiljattain siunattu Länsi-Japani evankelisluterilaisen kirkon Kita-Osakan seurakunnan yhteisläheteiksi Japanissa. He työskentelevät noin viisikymmentä prosenttisesti Kita-Osakan seurakunnan palveluksessa ja toiset viisikymmentä prosenttia Compassin lapsi- ja nuorisotyölle (Länsi-Japanin evankelisluterilaisen kirkon lapsi- ja nuorisotyötä kutsutaan Compass-nimellä).
Kita-Osakan seurakunnassa Rantamäet ottavat vastuuta englanninkielisestä lyhyestä jumalanpalveluksesta. Petterillä on myös jonkin verran saarnavuoroja japaninkielisessä messussa. Compassissa Joanna ja Petteri ovat osa lapsi- ja nuorisotyön tiimiä. Työhön kuuluu paljon vierailuja eri seurakunnissa sekä leiri- ja tapahtumatyötä. He pääsevät myös käyttämään omia lahjojaan työssä, esimerkiksi Joannan tanssitunneista on oltu kiinnostuneita monessa seurakunnassa.
Tule mukaan!
Joanna ja Petteri sanovat:
Jotta työmme Japanissa olisi mahdollista, tarvitsemme kuitenkin lähettäjiä rukoilemaan puolestamme ja tukemaan meitä taloudellisesti. Lähdethän kanssamme Japaniin!
Voit lahjoittaa Joannan ja Petterin työlle tai ryhtyä kuukausilahjoittajaksi helposti MobilePaylla numerolla 91220.
Voit tukea heidän työtään myös kertalahjoituksella tai liittymällä kuukausilahjoittaksi alla olevien painikkeiden kautta tai verkkopankissasi. Tehdessäsi lahjoitussopimuksen suoraan pankkiin tilinumero on FI14 5043 1920 0034 52. Joannan ja Petterin viitenumero on 23391.
Lämmin kiitos tuestasi! Jumalan siunausta sinulle.
Yhteyshenkilö
aluekoordinattori Lauri Palmu
Kansanlähetys
Ryhdy Petterin ja Joannan kuukausilahjoittajaksi
Tue Petterin ja Joannan työtä Japanissa
Voit tukea Petterin ja Joannan työtä netissä painikkeen kautta tai tilisiirrolla sivun alareunassa näkyville tileille viitteellä 23391 (Petteri ja Joanna Rantamäki). Kiitos tuestasi!