Olen Piia-Maaria Matkoski ja työskentelen Etelä-Pohjanmaan piirin nuorisotyöntekijänä.
Nuorisotyön lisäksi olen mukana Vaasan Kohtaamispaikoissa sekä vierailen eri puolella piiriä opettamassa. Oma kutsuni on erityisesti nimenomaan nuorisotyössä mutta myös Raamatun opettamisessa nuorille ja sitä vanhemmillekin. Teen työtä, jotta toiminnassa jo mukana olevat tulisivat juurrutetuiksi ennen kaikkea Raamattuun ja seurakuntayhteyteen mutta myös varustetuiksi työhön Jumalan valtakunnan eteenpäin viemiseksi. Meistä jokaista tarvitaan, että ihmiset lähellä ja kaukana saisivat kuulla sanoman Jeesuksesta!
”Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani.” Ps.119:105
Anna kertalahjoitus Piia-Maarian työlle
Tue Piia-Maarian työtä säännöllisesti
Rukoile ja pohdi, ryhtyisitkö tukemaan kuukausittain Piia-Maarian tekemää työtä?