Kurssin sisältö
Kurssilla tutustutaan Raamatun merkitykseen historiallisena teoksena ja lähteenä. Tutkimme mistä lähteistä Jeesuksen elämästä ja ylösnousemuksesta on löydettävissä tietoa. Käymme myös läpi Raamatun tulkintaperiaatteita. Kurssin pääpaino keskittyy erilaisten ylösnousemustodisteiden läpikäymiseen ja arviointiin sekä ylösnousemuksen teologian pohtimiseen – mitä merkitystä ylösnousseella Jeesuksella on tämän päivän Suomessa.
Työmuodot
Kurssilla opiskellaan pääsääntöisesti verkossa. Työtavat vaihtelevat laajasti kuunneltavista podcasteistä itsenäiseen lukemiseen, tehtäviin ja keskusteluun. Kursseja suorittaakseen ei tarvitse sitoutua tiettyihin ajankohtiin. Kaikki podcastit tai luennot on kuunneltavissa Moodle-alustalta oman aikataulusi mukaan. Mikäli live-luentoja järjestetään, ne nauhoitetaan myöhemmin katsottaviksi. Kurssit usein jaottuvat viikoittaisiin jaksoihin. Pitkin kurssia Moodle-sivulle ilmestyy opiskelumateriaalia sekä viikkotehtävät. Kurssin tahti ei ole liian nopea ja sen pystyy suorittamaan myös työelämän keskellä. Kurssi on suunniteltu niin, että sen suorittamiseksi ei vaadita samanaikaista läsnäoloa, näin pyritään huomioimaan esimerkiksi kolmivuorotyöläiset. Kurssin suorittamiseen kuluu arviolta maksimissaan 4 tuntia opiskelijan työaikaa viikossa.
Oppimateriaali
Käytämme opiskelussa Moodle-verkkoalustaa. Kaikki opiskelumateriaali on saatavilla verkossa Raamattua myöten. Kurssin mittaan opettaja saattaa suositella vapaaehtoista lisälukemista, jota saa useimmista kirjastoista tai kirjakaupoista. Kurssimateriaalia on ladattavissa kurssin jälkeen.
Lähijakso
Opetushallituksen myönnytyksen mukaisesti suorittaakseen verkkokurssin opiskelijan ei ole välttämätöntä osallistua lähijaksolle. Kurssin yhteisöllisyyttä lisätäksemme olisi kuitenkin toivottavaa, että osallistuisimme kurssin alkupuolella yhteisesti Kansanlähetysopiston tapahtumaan. Kurssin lähijakso suoritetaan keväällä järjestettävässä Apologiaforumissa.
Kurssin opetuksesta vastaa Mattias Kaitainen, TM.
Katso lisää Verkkoraamattukoulusta >>